Category Archives: business model innovation

Osallistuin tämän viikon tiistaina Yle Puheen Pörssipäivä -radio-ohjelmaan Danske Bankin sijoituspalveluista vastaavan johtajan Kalle Anttilan kanssa. Tarkastelimme kahta hyvin erilaista ilmiötä eli algoritmistä kaupankäyntiä (robottikauppa) ja robovarainhoitoa, kuten toimittaja alussa Mikko Jylhä sanoitti. Kaksi aivan eri asiaa, kaksi aivan eri keskustelua tunnissa.  Onnistuimme mielestäni hyvin – kiitos Mikon – käymään nämä kaksi asiaa riittävän laajasti läpi, mutta tietysti jostain asiasta olisi voinut sanoa enemmän ja jostain toisesta hieman vähemmän. Sain ohjelman jälkeen rakentavaa ja myönteistä palautetta muutamalta ystävältäni (ja vaimoltani). Olisin voinut puhua “hieman” hitaammin, olisimme voineet käydä yhdessä Kallen kanssa enemmän läpi algoritmisen kaupankäynnin historiaa ja esitellä laajemmin algoritmisen kaupankäynnin ympärillä käytyä julkista keskustelua. Pidemmälle ja syvällisemmälle keskustelulle olisi varmasti ollut aihetta, sillä emme aloittaneet niin sanotusti ensimmäisistä periaatteista eli esimerkiksi siitä, miksi osto- ja myyntilaitojen välillä nyt ylipäätään on eroa (ns. bid-ask spread) ja miten pörssin tarjouskirja nyt ylipäänsä toimii. 1)Mikko kysyi meiltä pörssissä usein tapahtuvista pienistä toimeksiannoista eli käytännössä…

Read more

Kauppalehdessä joulukuun alussa ilmestyneessä kolumnissaan Riitta Lindegren kokee ongelmalliseksi sen, että “naisille opetetaan sijoittamisen alkeita kirjoissa ja seminaareissa, mutta nimenomaan naisille räätälöityinä”. Lindegrenin mukaan “naisille on kautta aikain uskoteltu, että sijoittaminen on heille liian vaikeata” ja setelikasvojen miesvaltaisuus kertoo oletettavasti koko rahamaailman maskuliinisuudesta. 1)Naisten kasvokuvat seteleissä ovat minusta sukupuolten tasa-arvon kannalta täysin epäolennainen asia, mutta onneksi nykyaikana kuka tahansa voi halutessaan saada esimerkiksi luottokorttinsa haluamallaan naiskuosilla tai vaihtaa taustakuvaksi ihailemansa naisen kasvot. Pitänee vakavasti harkita esimerkiksi Rose Wilder Lanen, Deirdre N. McCloskeyn, Dambisa Moyon, Isabel Patersonin, Joan Robinsonin, Ayn Randin, Margaret Thatcherin tai Elinor Ostromin kasvokuoseja. 3)Livingston, E. (2016). “Why putting women on banknotes should make us feel uneasy“. The Guardian, 26.4.2016 Matti Keloharjun ja Antti Lehtisen muutaman vuoden takaisen tutkimuksen mukaan Suomessa osakesijoittajista miehiä on 58 prosenttia, jonka lisäksi miesten hallussa on noin 70% kaikesta osakevarallisuudesta. 2)Tämän lisäksi miesten ja naisten keskinäiset omistus- ja varallisuuserot kasvavat kaikissa Keloharjun ja Lehtisen tutkimuksen varallisuusluokissa miesten eduksi. Naiset itse eivät kuitenkaan vaikuta kokevan sijoittamista kovinkaan vieraaksi aihealueeksi. 4)ks.…

Read more

We all probably agree that the landscape of wealth management is globally being shaped radically by many interconnected trends. The wealth management industry has faced various mutually intertwined pressures that have been growing over the past decade, with global macroeconomic tailwinds, rapidly changing the technology landscape, significant monetary policies, evermore demanding customers, and the avalanche of regulatory and compliance requirements. It has become ever-more increasingly challenging to create shared value. While these make it hard for new entrants to enter the market, various technological advancements are breaking barriers to market entry and enabling new things to emerge. The rise and evolution of the robo-advisors and other forms of digital wealth management is one of the most exciting trends that is being currently discussed and deservedly so. These things are forcing incumbents to rediscover their who’s and why’s – who are our customers and what do we offer to them. In…

Read more

It is a kind of cliché to state that the financial services industry landscape is changing rapidly, continuously and often unexpectedly. Customers don’t seem to care about those incumbent financial services firms that are not responsive to their needs. Although there has been a constant stream of assurances from various banks, wealth managers, and insurance companies that they are customer-oriented and responsive to customer needs, a lot of things remain to be done. Customer-orientation hot talk, as I call it, is a form of self-deception, and although most of the financial services companies still heavily rely on old-dated goods-dominant logic, they talk as if the reality is something entirely different. The truth is that most financial services companies are again faking true customer-orientation and this is a real problem. This is very problematic as it deceives both the client as well as shareholders (or stakeholders). Signaling, shouting out loud random words, is simple but…

Read more

“Customer dis-intermediation is one of the biggest challenges that a retail bank must contend with when it comes to retaining its central standing as the number one go-to provider of financial services.” – Bragi Fjalldal, CMO & VP, Meniga 1)Banking Technology: “The race to meaningfully engage with customers is on“ We are living fascinating times in the world of financial services industry and institutions. As the late, great business professor C. K. Prahalad and his collaborator Venkat Ramaswamy pointed out in their magnificent book The Future of Competition: Co-Creating Unique Value With Customers (2004), the role of the consumer is rapidly changing, and consequently the traditional mindset of company-centric value creation (and goods-dominant logic) is disintegrating before our very eyes. Prahalad and Ramaswamy argue that we are now witnessing the emergence of “the informed, networked, and active consumer, combined with the convergence of technologies and industries. Driven by these two forces, the consumer is increasingly…

Read more

As I explained in my earlier article, social investing is not a totally new idea as seeking for help, advice, and tips have been part of investing as long as people could invest money. The ongoing trend of democratizing investing and banking for the masses is closely tied to the rise of fintechs (e.g., robo-advisory), newly emerged business models, the ever-wider distribution of new financial products, and the trust gap created by the recent global financial crisis. Also, as Dan Schutzer highlights, there are new ways to effectively fund new ventures, incumbents are still struggling with various environmental changes and credit is tight, technology-assisted solutions are everywhere, and our means utilizing and accessing information are changing. Social trading and social investing represent the new trend of technology-assisted, socially-driven, and DIY models of investing. We also have some concrete evidence on the effects of social media on retail and institutional investor behavior and trading activity as well as…

Read more

Ihmiskunnan suurin tragedia johtuu kyvyttömyydestämme olla harkitusti eri mieltä selvittääksemme mikä on totta. – Raymond “Ray” Dalio, Bridgewater Associates 1)Grant, A. (2016). Originals: How Non-Conformists Move the World. New York, NY: Viking, s. 195. Kryptovaluuuttamaailmassa on tapahtunut ja kuohunut viimeiset pari vuotta 2)ks. Bitcoin Price Chart with Historic Events, mutta viimeisen vuoden aikana Bitcoinin, Ethereumin, Ripplen ja Litecoinin ennätysmäinen hinnannousu on herättänyt huomattavaa kiinnostusta niin sijoittajien, finanssiyritysten kuin myös sääntelijöiden ja verottajan keskuudessa. 3)Linja-aho, V. (2017). “Bitcoin ja verotus – valvonnassa ei ole mitään hämärää tai laitonta – verotuskohtelu vain on epäreilu“. Vesan Linja, 11.7.2017; Young, J. (2017). “JPMorgan Clients Purchase Bitcoin on Stock Market Despite CEO’s Warnings“. The Merkle, 17.9.2017; Snook, C. J. (2017). “What I Learned Buying My First Alt-Coin (Cryptocurrency) This Week“. Inc.com, 15.9.2017. Viimeisen muutaman päivän aikana olen lukenut mielenkiintoisia uutisia myös Ethereum-rintamalta, joten uutta muutoksia tapahtuu jatkuvasti ja entistä nopeampaan tahtiin. Varsinkin Bitcoin, tällä hetkellä suurin ja…

Read more

In God we trust, all others must bring data. – W. Edwards Deming Everyone is talking about data all the time. “Data is the new oil,” is one of the most famous clichés among data-oriented people who don’t actually understand data science. 1)Listen to this podcast to understand the point. This data talk is a form of mass illusion as collecting data is very different from actually deriving meaningful and valuable insights from the data available. Many people have emphasized the importance of data for the future of insurance business, and there probably is n. It also looks like that insurance companies and their senior executives are constantly talking about business intelligence (big) data, data analytics, data mining, and data science. 2)Sure, consultants are talking about this a lot too. Every insurer recognized the importance of data management and data analytics. According to SMA’s research, over 90% of insurers have…

Read more

28/28