Tag Archives: strategic acquisition

Disclaimer: Kirjoittaja on työskennellyt Mandatum Lifessa konsulttina vuosien 2018–2019 aikana. Mandatum Life on lukenut tekstin ja antanut luvan sen julkaisemiseen vaatimatta merkittäviä muutoksia siihen. Teksti edustaa vain kirjoittajan omia näkemyksiä ja mielipiteitä. Tekstissä esitetyt tulkinnat ja mahdolliset virheet ovat kirjoittajan omia. — “Ajatus siitä, että jonkun pitäisi tehdä kaikkea, kaikkialla kaikille ei vain toimi, ja uskon, että kaikkien näiden – – globaalien trendien vuoksi ihmiset haluavat enemmän vähemmällä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos jokainen rakentaa samat ratkaisut, siitä tulee liian kallista, joten kumppanuudet ja teknologian jakaminen ovat tärkeitä.” – Toimitusjohtaja Kim Fournais, Saxo Bank 1)Wallen, J. (2018). ”A Win-Win: How Saxo Bank’s Open Approach To Investing Duly Delivered”. Forbes, 10.12.2018 2)Käännös: TB Accenturen muutama vuosi sitten julkaiseman tutkimuksen mukaan yhdysvaltalaiset henkivakuuttajat ovat jättäneet keskituloisten edelleen voimakkaasti kasvavan markkinan lähes tyystin huomiotta. Accenturen Michael Lymanin mukaan tilanne Euroopassa ei ole kovin paljon parempi, sillä Swiss Ren vuonna 2012 tekemän laajan tutkimuksen…

Read more

1/1