Miten luottamusteknologiat vaikuttavat organisaatiosi (liike)toimintamalliin?
Uutisotsikoissa on toistunut jo muutaman vuoden ajan, kuinka lohkoketju mullistaa juuri tänä vuonna lähes kaiken, mutta tämä lähes sama ennuste on toistunut useamman vuoden ajan. Kai Stinchcomben mukaan lohkoketjuun kohdistuvien odotusten ja todellisuuden välillä on vielä ammottava aukko. Viimeisen kahden vuoden aikana lohkoketjuteknologiassa ja laajemmin luottamusteknologiassa on tapahtunut merkittäviä edistysaskeleita, jotka ovat näkyneet myös Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Valtaosa näistä löydöksistä ja edistysaskeleista on kuitenkin valtaosalle tavallisista ihmisistä tuntemattomia – ja ainakin vielä toistaiseksi vähämerkityksisiä. ”Lohkoketjun tulevaisuus Suomessa ja maailmalla on hidas, mutta menestyksekäs”, VTT:n tutkija Visa Vallivaara totesi Bittiraha.fi:n haastattelussa viime vuonna. Accenturen viime vuonna julkaiseman tutkimuksen mukaan yhdysvaltalaiset ja eurooppalaiset pankit ovat pitkällä lohkoketjuteknologian soveltamisessa maksusuorituksissa. Nykyisin Tiedon globaaleista maksupalveluista vastaavan Petri Syvänteen mukaan lohkoketjut ovat nopeasti siirtymässä kohti käytännön toteutuksia. Accenturen Jukka Myllyaho on aiemmin tiivistänyt lohkoketjun syvimmän olemuksen seuraavasti: ”Lohkoketjun olennaisin osa on hajautettu kirjanpito (distributed concensus ledger, DCL), jossa jokainen transaktio liitetään uudeksi osaksi kirjanpitoketjua.…
blockchain blockchain governance business model Chain cryptoassets cryptocurrencies decentralization Digital Asset Holdings distributed distributed ledger distributed ledger technologies distributed ledger technology DLC Gartner hype cycle governance innovaton operating model Quantum Leadership R3 Ripple risk management risks target operating model technology trust verification Vili Lehdonvirta VTT
Pankkiirin pelko, Bitcoin ja kryptotalouden tulevaisuus
Ihmiskunnan suurin tragedia johtuu kyvyttömyydestämme olla harkitusti eri mieltä selvittääksemme mikä on totta. – Raymond “Ray” Dalio, Bridgewater Associates 1)Grant, A. (2016). Originals: How Non-Conformists Move the World. New York, NY: Viking, s. 195. Kryptovaluuuttamaailmassa on tapahtunut ja kuohunut viimeiset pari vuotta 2)ks. Bitcoin Price Chart with Historic Events, mutta viimeisen vuoden aikana Bitcoinin, Ethereumin, Ripplen ja Litecoinin ennätysmäinen hinnannousu on herättänyt huomattavaa kiinnostusta niin sijoittajien, finanssiyritysten kuin myös sääntelijöiden ja verottajan keskuudessa. 3)Linja-aho, V. (2017). “Bitcoin ja verotus – valvonnassa ei ole mitään hämärää tai laitonta – verotuskohtelu vain on epäreilu“. Vesan Linja, 11.7.2017; Young, J. (2017). “JPMorgan Clients Purchase Bitcoin on Stock Market Despite CEO’s Warnings“. The Merkle, 17.9.2017; Snook, C. J. (2017). “What I Learned Buying My First Alt-Coin (Cryptocurrency) This Week“. Inc.com, 15.9.2017. Viimeisen muutaman päivän aikana olen lukenut mielenkiintoisia uutisia myös Ethereum-rintamalta, joten uutta muutoksia tapahtuu jatkuvasti ja entistä nopeampaan tahtiin. Varsinkin Bitcoin, tällä hetkellä suurin ja…
alt-coin Arvopaperi asset Bank of Finland bitcoin bitcoin fraud bitcoin protocol blockchain central banks Chamath Palihapitiya China commodity money cryptoassets cryptocurrencies cryptoeconomy cryptography DAO deflation Digital Asset Holdings digital assets digital currencies digital currency digital gold digital money disruptive innovation distributed ledger technologies DLT Ether Ethereum ETN FCA fiat money George Selgin Helsingin Sanomat Hyperledger ICO initial coin offering Jamie Dimon Jeffrey Tucker JPMorgan Chase Kauppalehti legality libertarianism Litecoin Marko Kolanovic messaging Mikrobitti monetary policy monetary theory money Mt. Gox MTV Uutiset Murray N. Rothbard Nick Szabo payments R3 Ripple Satoshi Nakamoto synthetic commodity money Talouselämä Tekniikan maailma Tekniikka & Talous Tivi tokenization transparency Vitalik Buterin XBT