Digivarainhoidon tulevaisuus näyttää valoisalta myös Suomessa
“Miltä pankkijärjestelmä näyttää viiden vuoden kuluttua? Pelureita on entistä vähemmän. Konsolidoinnin tekevät ne, jotka hallitsevat teknologian. Et selviä [voittajana], jos et hallitse teknologiaa.” – Francisco González, hallituksen puheenjohtaja, BBVA 1)Arnold, M. (2017). “How finance is being taken over by tech“. Financial Times, 17.1.2017; suom. TB Eri toimialoilla on parhaillaan käynnissä lukemattomien erilaisten muutosvoimien aiheuttamia suuria siirtymiä. Suuret muutokset tapahtuvat monella eri tasolla, sillä niihin vaikuttavat niin kuluttajakäyttäytymisen, digitaalisen teknologian, globalisaation, automatisaation kuin myös sääntelymuutosten kaltaiset asiat. Varallisuudenhoidon tulevaisuuden kannalta tärkein asia on ehdottomasti sijoittajien kuluttajakäyttäytymisessä jo havaitut muutokset. Kuluttajakäyttäytyminen ei tietenkään ole muista suurista muutostrendeistä riippumaton osa-alueensa, mutta lopulta juuri kuluttajien päätökset vaikuttavat siihen, miten muutosvoimat vuorovaikuttavat keskenään. Esimerkiksi elektronista osakekauppaa ei ollut olemassa ennen kuin ensimmäiset nettivälittäjät tulivat markkinoille 1990-luvun alussa ja jotkut kuluttajista uskaltautuivat siirtymään niiden asiakkaiksi. Teknologialla on ollut toki suuri vaikutus myös omaisuudenhoitotoimialalla, mutta kyse ei kuitenkaan oikeastaan ole siitä, että jotain vain digitalisoidaan. Digitalisoinnin sijaan myös omaisuudenhoitajien pitää…
You Need to Understand Everyday Lives of Your Clients, Banker!
“Customer dis-intermediation is one of the biggest challenges that a retail bank must contend with when it comes to retaining its central standing as the number one go-to provider of financial services.” – Bragi Fjalldal, CMO & VP, Meniga 1)Banking Technology: “The race to meaningfully engage with customers is on“ We are living fascinating times in the world of financial services industry and institutions. As the late, great business professor C. K. Prahalad and his collaborator Venkat Ramaswamy pointed out in their magnificent book The Future of Competition: Co-Creating Unique Value With Customers (2004), the role of the consumer is rapidly changing, and consequently the traditional mindset of company-centric value creation (and goods-dominant logic) is disintegrating before our very eyes. Prahalad and Ramaswamy argue that we are now witnessing the emergence of “the informed, networked, and active consumer, combined with the convergence of technologies and industries. Driven by these two forces, the consumer is increasingly…