Avoimen pankkitoiminnan lupaus on vielä lunastamatta
Keskustelu avoimesta pankkitoiminnasta (engl. Open Banking) on yleistynyt viime vuosina, mutta avoimuudelle ei ole yhtä selkeää tai yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Avoimesta pankkitoiminnasta puhutaan, kun pankit ja muut finanssipalveluyritykset avaavat rajapintojaan muille palveluntarjoajille, luovat uusia lisäarvopalveluita yhdessä kumppanien kanssa ja tekevät yhteistyötä muidenkin kuin vain finanssiyritysten kanssa uusien ratkaisujen luomiseksi. McKinseyn Laura Brodsky ja Liz Oakes ovat määritelleet avoimen pankkitoiminnan yhteistyömalliksi, jossa “pankkitietoa jaetaan sovellusrajapintojen kautta kahden tai useamman toisiinsa liittymättömän osapuolen välillä parempien valmiuksien tarjoamiseksi”. Patrick Szakiel on lisäksi korostanut, että teknisen toteutuksen lisäksi avoimen pankkitoiminnan tavoitteena on edistää “sovelluskehitystä, finanssipalveluiden kehittämistä ja pienempien pankkien kilpailuasemaa kuluttajien eduksi”. Accenturen Alan McIntyre ja Andrew McFarlane ovat rinnastaneet avoimen pankkitoiminnan mielenkiintoisella tavalla 1600-luvun rohkeisiin hollantilaisiin kauppiaisiin. “Innovatiivisten pankkien on hallittavat sekä keskinäisen riippuvuuden että kahdenvälisen kaupan taito”, McIntyre ja McFarlane huomauttavat. McIntyren ja McFarlen mukaan avoimessa pankkitoiminnassa pankit vievät ulos asiakastietoa ja joissakin tapauksissa jopa maksutoimeksiantoja. Toisaalta pankkien pitää samaan aikaan tuoda sisään kolmansien osapuolien…
Fintech Forum 2017: Some thoughts and observations
I attended Fintech Forum 2017. I chaired a panel on collaboration between fintechs and incumbents. Here are some of my thoughts on the event. Enjoy! The event was organized by Alma Talent.
On the Futility of Innovating on Your Own: From Goods-Dominant Logic to Service(-Dominant) Logic in the Financial Services Industry
It is a kind of cliché to state that the financial services industry landscape is changing rapidly, continuously and often unexpectedly. Customers don’t seem to care about those incumbent financial services firms that are not responsive to their needs. Although there has been a constant stream of assurances from various banks, wealth managers, and insurance companies that they are customer-oriented and responsive to customer needs, a lot of things remain to be done. Customer-orientation hot talk, as I call it, is a form of self-deception, and although most of the financial services companies still heavily rely on old-dated goods-dominant logic, they talk as if the reality is something entirely different. The truth is that most financial services companies are again faking true customer-orientation and this is a real problem. This is very problematic as it deceives both the client as well as shareholders (or stakeholders). Signaling, shouting out loud random words, is simple but…
Why I wasn’t so surprised that Deposit Solutions acquired Savedo?
Allowing access to rich data sets through APIs will create a whole generation of financial service solutions. What will become very interesting is seeing how other industries as well as emerging Fintechs and start-ups might begin to use this data to augment services, or create new ones. – Kent MacKenzie, Director (Deloitte, 1.6.2017) It was confirmed on 15 August 2017 that German-based open banking and savingstech start-up Deposit Solutions (established in 2011), backed by Peter Thiel and various other well-known venture capitalists, has acquired its German-based rival Savedo. Deal terms were not disclosed. 1)Lepak, S. (2016). “Why terms of acquisitions are not disclosed?”. CoFoundersLab Discussions, 20.9.2016. As noted in the official press release by Deposit Solutions, With the acquisition of SAVEDO, Deposit Solutions is further expanding its B2C capabilities, adding more than 18,000 registered clients, 13 partner banks and two new regions – Austria and the Netherlands – to its existing…
Lisää indeksiantibiootteja, kiitos!
Kuvittele sellainen bisnes, jossa muut ihmiset antavat sinulle rahansa hoidettavaksesi ja maksavat tästä sievoisesti. Vielä parempaa on se, että palkkiosi nousevat vuosi vuodelta, vaikka olisit auttamattoman huono työssäsi. Kuulostaa täydelliseltä. [- -] Tätä bisnestä kutsutaan rahastonhoidoksi. – The Economist (28.2.2008) Keskustelua passiivisen ja aktiivisen sijoittamisen välillä on käyty jo vuosikymmeniä, mutta passiivisesta sijoittamisesta on ryhdytty laajamittaisemmin keskustelemaan vasta 2000-luvun alusta alkaen. Erilaisten indeksituotteiden jatkuvasti laajenevat valikoima, alhaiset kulut, verotehokkuus ja parempi riski-tuottosuhde ovat osoittautuneet valtaosiltaan paikkansapitäväksi mainospuheeksi. Passiivisen sijoittamisen kasvavalle suosiolle on monia syitä ja Yhdysvalloissa on Bloombergin mukaan nykyään enemmän markkinaindeksejä kuin pörssiosakkeita. Passiivinen (indeksi)sijoittaminen voi käytännössä saada monenlaisia muotoja, mutta tyypillisimmin sillä tarkoitetaan sijoitusstrategiaa, jossa sijoittaja “luottaa perinteiseen ‘osta ja unohda’ -tyyppiseen sijoitustyyliin … [jossa] osakepoimintaa ei harrasteta ja markkinoiden hintaliikkeitä ei ajoiteta.” (Oksaharju 2013, 52-53.). Morningstarin tutkimusjohtaja John Rekenthalerin mukaan aktiivisten rahastojen liiketoiminta on pohjimmiltaan tarinankerrontaa, jossa vastuu on kuulijalla. Rekenthalerin mukaan aktiiviset sijoitusrahastot kertovat pintapuolisesti lupaavilta vaikuttavia tarinoita, mutta nämä…