Tag Archives: financial services

Esittely Tässä ranskalaisen Angersin yliopiston professori Jörg Guido Hülsmannin (kotisivut, esittely) kirjassa tarkastellaan tärkeää asiaa: vallitsevaa näkemystä, jonka mukaan deflaatio (yleinen hintojen laskeminen ja/tai rahamäärän kutistuminen) on katastrofi, joka on pysäyttävä. Hülsmann osoittaa, että deflaatiossa ei ole mitään pelättävää. Valtion tulisi sallia, jotta talous elpyisi ja jopa uudistuisi. Deflaatiossa maksukyvyttömyyteen tai konkurssiin ajautuneet toimijat ovat selvitettävä ja lopetettava, ja niihin kuuluvat myös pankit ja muut rahoituslaitokset. 1)Tästä kirjoituksesta on ilmestynyt helpommin luettava versio Mediumissa. Tämä essee kattaa yllättävän laajan talousteoreettisen maaperän, mukaan lukien rahan ja koron luonteen, nousu- ja laskusuhdanteet (suhdannekiero), vakauttamistoimenpiteiden mahdottomuuden ja taantuman taloudellisen etenemisen. Hülsmann kuljettaa ajattelunsa häntä edeltäneitä tutkijoita pidemmälle ja esittää, ettei valtion tulisi ryhtyä minkäänlaisiin toimiin laskusuhdanteen korjaamiseksi rahaa luomalla. Ei edes silloin, kun hinnat laskevat jyrkästi ja rahamäärä kutistuu voimakkaasti. Hän perustelee ajatuksensa sekä taloustieteellisesti että poliittisesti. “Deflaatio ei ole luonnostaan paha asia, ja täten ei ole lainkaan itsestään selvää, että viisaalla rahapolitiikalla…

Read more

I recently received a new book, Fintech: The New DNA of Financial Services, published by Walter de Gruyter. It’s an edited volume compiled by Pranay Gupta and Tze Mandy Tham in their effort to educate a broader audience on the terminology, concepts, and implications of fintech at large. Fintech – a fusion of technology, finance, business models, and mathematics and computer science – is producing an unprecedented change to the financial services industry in a similar manner as transportation, books, hospitality, telecommunications, media, retail, and software vendors have been disrupted and disintermediated by new technology-enabled capabilities. Things are moving fast at the fuzzy front end, but there is always the puzzle of the sticky back end, and consequently, it’s vital for incumbents to understand their current positioning in the midst of adopting new technologies. It is ultimately the consumer who is really driving the disruption forward, and therefore it’s crucial…

Read more

Disclaimer: The author has worked as a consultant for Mandatum Life during 2018-2019. Mandatum Life has reviewed this article and accepted it to be published as such without requesting any significant revisions to it. Naturally, where the author’s views and opinions are shared, they are the author’s responsibility only, and any remaining mistakes and errors are entirely mine. No official endorsement by Mandatum Life or author’s employer is intended or should be inferred. — Investment management industry has been traditionally dominated by different financial services firms, including banks, wealth managers, securities brokers, investment firms, insurers, and private banks. The industry is highly regulated and operates in a very challenging environment. Traditional investment management industry, including asset management and wealth management, is now under considerable pressure, and there is an obvious need to embrace new ways of operating in a more cost-efficient manner while growing profitably; and at the same time,…

Read more

Eurooppalaiset sijoituspalveluyhtiöt ovat pärjänneet hyvin, vaikka asiakas-, sääntely- ja toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset eivät ole aina olleet suotuisia. Asiakkaat suosivat entistä useammin edullisia ja vaihtoehtoisia sijoitusvaihtoehtoja perinteisten sijoitusratkaisujen sijaan, jonka lisäksi teknologiaympäristössä tapahtuneet muutokset vaikuttavat sijoituspalveluiden arvoketjuun. Näkemyksellisille ja rohkeille sijoituspalveluyrityksille tulevaisuus tarjoaa monia strategisia uudistumismahdollisuuksia. Tämän lisäksi sijoituspalveluyritykset voivat pyrkiä parantamaan nykyistä kilpailuasemaansa taktisin toimenpitein, jotka voivat koostua muun muassa asiakasanalytiikasta, digitaalisista palvelu- ja jakelumalleista tai uusista finanssituotteista. OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallion ja Aalto-yliopiston professori Timo O. Vuori ovat vastikään ilmestyneessä kirjassaan kuvanneet nykyisen strategiatutkimuksen teorioita ja käytänteitä, jossa korostuu strategian jatkuva muovaaminen skenaarioajattelua hyödyntäen. ”Kun maailma ympärillä monimutkaistuu ja muuttuu nopeasti, strategiatyössä pitää tehdä erilaisia skenaarioita ja vaihtoehtoisia malleja siitä, mitä on tapahtumassa”, Ritakallio huomautti Aalto Leaders’ Insightin haastattelussa. Tämä ajatus – sisäisen ja ulkoisen muutoksen ja mukautumisen välinen samanaikainen tasapainottelu päättymättömässä bisnespelissä – ei ole uusi, mutta se näyttää monilta painuneen unholaan. Radikaalit strategiauudistukset, kuten Ritakallio ja…

Read more

Maailmantalouden kasvu- ja kehitysnäkymät ovat synkentyneet viime aikoina, mutta tästä huolimatta osakemarkkinat ovat olleet vahvassa nousussa koko alkuvuoden ja Yhdysvaltain keskuspankki jatkanee löysäksi luonnehdittua rahapolitiikkaa. Suomen Pankin viime vuoden lopussa julkaiseman katsauksen mukaan varsinkin kauppapoliittiset jännitteet ovat omalta osaltaneet heikentäneet lähiaikojen talousnäkymiä. ”Talouskasvu hidastuu kaikkialla maailmassa, mutta kasvuvauhti on hidastumisesta huolimatta ripeää. Haluan korostaa, että taantumaa ei ole näköpiirissä”, Citigroupin pääekonomisti William Buiter totesi helmikuussa Helsingin Sanomille. “Eurooppa on melko hidas. Kiina on merkittävästi hidastanut. Japani on hidas. Kaikki ovat hitaita. Kysymys kuuluu, piristyykö tämä tauko tästä? Vai onko tämä taantuman alku?” – Ed Keon, QMA-sijoitusyhtiön pääsijoitusstrategi 1)Domm, P. (2019). “The bull market is about to turn 10 years old and investors think it could go at least another year“. Market Insiders with Patti Domm (CNBC), 27.2.2019 2)Käännös: TB Maailmantalouden ja euroalueen kasvun hidastumisesta, rahapolitiikan ennakoidusta kiristymisestä ja maailmanpolitiikan jännitteistä huolimatta Suomen talouskasvu on jatkunut kestävällä pohjalla. Nykyisen markkinatilanteen epävarmuus…

Read more

Disclaimer: Kirjoittaja on työskennellyt Mandatum Lifessa konsulttina vuosien 2018–2019 aikana. Mandatum Life on lukenut tekstin ja antanut luvan sen julkaisemiseen vaatimatta merkittäviä muutoksia siihen. Teksti edustaa vain kirjoittajan omia näkemyksiä ja mielipiteitä. Tekstissä esitetyt tulkinnat ja mahdolliset virheet ovat kirjoittajan omia. — Finanssialalla on viime vuosina keskusteltu kiivaasti avoimesta pankkitoiminnasta, finanssimaailman ekosysteemeistä ja rajapintojen avaamisesta. 1)Sytyke (2018). ”Pöhinää pankkimaailmassa”. Sytyke Blogi, 26.6.2018 Finanssialan tulevaisuutta koskevassa keskustelussa on toisinaan noussut esille Financial Services as a Service (FSaaS) -toimintamalli, jossa finanssipalveluita hankitaan ja tarjotaan palveluna perinteisen oman finanssilaitostoiminnan pystyttämisen ja pyörittämisen sijaan. Esimerkiksi Banking as a Service (BaaS), Wealth Management as a Service (WMaaS) ja (Digital) Insurance as a Service (DIaaS) ovat FSaaS-toimintamallin johdannaisia. Näissä toimintamalleissa niin perinteiset kuin uudet finanssiyritykset pyrkivät tarjoamaan omille yritysasiakkailleen sellaisia finanssipalveluita, joita niiden asiakasyritykset eivät välttämättä itse hallinnoi tai tuota. Esimerkiksi suomalainen kortti- ja maksupalveluihin erikoistunut Enfuce tarjoaa suomalaiselle St1-energiayhtiölle maksamisen palveluita. “Avoin liiketoimintamalli menee entistä lähemmäs…

Read more

Disclaimer: Kirjoittaja on työskennellyt Mandatum Lifessa konsulttina vuosien 2018–2019 aikana. Mandatum Life on lukenut tekstin ja antanut luvan sen julkaisemiseen vaatimatta merkittäviä muutoksia siihen. Teksti edustaa vain kirjoittajan omia näkemyksiä ja mielipiteitä. Tekstissä esitetyt tulkinnat ja mahdolliset virheet ovat kirjoittajan omia. — “Voimme tarjota kaikki sovellusalustat samalla ydinteknologialla. Kaikki eivät halua rakentaa koko systeemiä alusta. Se veisi liikaa aikaa ja resursseja. Näin asiakkaamme pääsevät hyötymään koko arvoketjulle tarjoamastamme tuesta.” – Toimitusjohtaja Kim Fournais, Saxo Bank 1)Oksanen, A. (2018). “Saxo Bank rakentaa finanssialan tulevaisuutta pala kerrallaan”. Mandatum Life Journal, 2.11.2018 Edellisessä kirjoituksessani kävin seikkaperäisesti läpi sitä, millaisia ajatuksia Mandatum Lifen ja Saxo Bankin yhteistyö on minussa herättänyt ja nostin esille muun muassa omistajuuden ja Sammon tekemän yrityskaupan merkityksen yhtenä selitysvaihtoehtona Mandatum Lifen liiketoimintamalli-innovaatiolle. Tässä blogissa pohdin tarkemmin Mandatum Trader -välityspalvelun strategiaprofiilia, arvolupausta ja näiden merkitystä uuden palvelun lanseerauksessa. Suomessa yksityissijoittajien arvopaperinvälitystä hallitsevat tällä hetkellä perinteiset pankit ja pienemmät itsenäiset osakevälittäjät. Suomeen joitakin vuosia…

Read more

Suomessa on muutaman viime vuoden aikana nähty useita finanssialan uusia ulostuloja: lukuisat sijoituspalveluyritykset ovat lanseeranneet erilaisia digitaalisen ja automatisoidun varainhoidon palveluita, joukkorahoitus on vähitellen saavuttanut myös perinteisemmän finanssialan palveluntarjoajat, lähes jokaisesta maksukortista löytyy nykyään lähimaksuominaisuus ja Apple Pay / Google Pay ovat vihdoin rantautuneet myös meille. Pienet askeleet innovaatiorintamalla eivät kuitenkaan ole vielä toistaiseksi näkyneet Suomen finanssialan yritysten tuloskehityksessä, vaikka alhainen korkotaso vaikuttaakin haitallisesti varsinkin lainaukseen keskittyneitä suurempia finanssikonserneja. Toisaalta sijoittamispalveluiden ja varainhoidon synnyttämät palkkiotuotot ovat kasvaneet varsin voimakkaasti vuosi vuodelta. Historiallisen matala volatiliteetti ei välttämättä ole varsinkaan suoraan finanssisijoittamiseen erikoistuneiden palveluntarjoajien kannalta hyvä tilanne, mutta toisaalta osakemarkkinat ovat rallatelleet maailmanlaajuisesti verrattain korkeille tasoille loka-marraskuussa käynnistyneestä loivasta laskusta huolimatta. Finanssialalla murrokseen ja muutokseen ollaan herätty, mutta tästä huolimatta toimialan sisällä on merkittäviä eroja innovaatiokyvykkyydessä ja -halussa. Matka on pitkä ja kivinen, mutta tästä huolimatta monet suomalaisetkin finanssitalot ovat pyrkineet tekemään toiminnastaan läpinäkyvämpää, avanneet organisaatioidensa valittuja ovia ulkopuolisille yhteistyökumppaneille ja oppineet…

Read more

“Miltä pankkijärjestelmä näyttää viiden vuoden kuluttua? Pelureita on entistä vähemmän. Konsolidoinnin tekevät ne, jotka hallitsevat teknologian. Et selviä [voittajana], jos et hallitse teknologiaa.” – Francisco González, hallituksen puheenjohtaja, BBVA 1)Arnold, M. (2017). “How finance is being taken over by tech“. Financial Times, 17.1.2017; suom. TB Eri toimialoilla on parhaillaan käynnissä lukemattomien erilaisten muutosvoimien aiheuttamia suuria siirtymiä. Suuret muutokset tapahtuvat monella eri tasolla, sillä niihin vaikuttavat niin kuluttajakäyttäytymisen, digitaalisen teknologian, globalisaation, automatisaation kuin myös sääntelymuutosten kaltaiset asiat. Varallisuudenhoidon tulevaisuuden kannalta tärkein asia on ehdottomasti sijoittajien kuluttajakäyttäytymisessä jo havaitut muutokset. Kuluttajakäyttäytyminen ei tietenkään ole muista suurista muutostrendeistä riippumaton osa-alueensa, mutta lopulta juuri kuluttajien päätökset vaikuttavat siihen, miten muutosvoimat vuorovaikuttavat keskenään. Esimerkiksi elektronista osakekauppaa ei ollut olemassa ennen kuin ensimmäiset nettivälittäjät tulivat markkinoille 1990-luvun alussa ja jotkut kuluttajista uskaltautuivat siirtymään niiden asiakkaiksi. Teknologialla on ollut toki suuri vaikutus myös omaisuudenhoitotoimialalla, mutta kyse ei kuitenkaan oikeastaan ole siitä, että jotain vain digitalisoidaan. Digitalisoinnin sijaan myös omaisuudenhoitajien pitää…

Read more

10/17