Missä ovat sijoituspalvelualan elävä strategia ja ihmisoivallus?
Eurooppalaiset sijoituspalveluyhtiöt ovat pärjänneet hyvin, vaikka asiakas-, sääntely- ja toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset eivät ole aina olleet suotuisia. Asiakkaat suosivat entistä useammin edullisia ja vaihtoehtoisia sijoitusvaihtoehtoja perinteisten sijoitusratkaisujen sijaan, jonka lisäksi teknologiaympäristössä tapahtuneet muutokset vaikuttavat sijoituspalveluiden arvoketjuun. Näkemyksellisille ja rohkeille sijoituspalveluyrityksille tulevaisuus tarjoaa monia strategisia uudistumismahdollisuuksia. Tämän lisäksi sijoituspalveluyritykset voivat pyrkiä parantamaan nykyistä kilpailuasemaansa taktisin toimenpitein, jotka voivat koostua muun muassa asiakasanalytiikasta, digitaalisista palvelu- ja jakelumalleista tai uusista finanssituotteista. OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallion ja Aalto-yliopiston professori Timo O. Vuori ovat vastikään ilmestyneessä kirjassaan kuvanneet nykyisen strategiatutkimuksen teorioita ja käytänteitä, jossa korostuu strategian jatkuva muovaaminen skenaarioajattelua hyödyntäen. ”Kun maailma ympärillä monimutkaistuu ja muuttuu nopeasti, strategiatyössä pitää tehdä erilaisia skenaarioita ja vaihtoehtoisia malleja siitä, mitä on tapahtumassa”, Ritakallio huomautti Aalto Leaders’ Insightin haastattelussa. Tämä ajatus – sisäisen ja ulkoisen muutoksen ja mukautumisen välinen samanaikainen tasapainottelu päättymättömässä bisnespelissä – ei ole uusi, mutta se näyttää monilta painuneen unholaan. Radikaalit strategiauudistukset, kuten Ritakallio ja…
Mandatum Trader on esimakua sijoituspalveluiden tulevaisuudesta
Disclaimer: Kirjoittaja on työskennellyt Mandatum Lifessa konsulttina vuosien 2018–2019 aikana. Mandatum Life on lukenut tekstin ja antanut luvan sen julkaisemiseen vaatimatta merkittäviä muutoksia siihen. Teksti edustaa vain kirjoittajan omia näkemyksiä ja mielipiteitä. Tekstissä esitetyt tulkinnat ja mahdolliset virheet ovat kirjoittajan omia. — Finanssialalla on viime vuosina keskusteltu kiivaasti avoimesta pankkitoiminnasta, finanssimaailman ekosysteemeistä ja rajapintojen avaamisesta. 1)Sytyke (2018). ”Pöhinää pankkimaailmassa”. Sytyke Blogi, 26.6.2018 Finanssialan tulevaisuutta koskevassa keskustelussa on toisinaan noussut esille Financial Services as a Service (FSaaS) -toimintamalli, jossa finanssipalveluita hankitaan ja tarjotaan palveluna perinteisen oman finanssilaitostoiminnan pystyttämisen ja pyörittämisen sijaan. Esimerkiksi Banking as a Service (BaaS), Wealth Management as a Service (WMaaS) ja (Digital) Insurance as a Service (DIaaS) ovat FSaaS-toimintamallin johdannaisia. Näissä toimintamalleissa niin perinteiset kuin uudet finanssiyritykset pyrkivät tarjoamaan omille yritysasiakkailleen sellaisia finanssipalveluita, joita niiden asiakasyritykset eivät välttämättä itse hallinnoi tai tuota. Esimerkiksi suomalainen kortti- ja maksupalveluihin erikoistunut Enfuce tarjoaa suomalaiselle St1-energiayhtiölle maksamisen palveluita. “Avoin liiketoimintamalli menee entistä lähemmäs…
Finanssialan yritysten pitää oppia välttämään kilpailua: Miten suunnata siniselle merelle?
Suomessa on muutaman viime vuoden aikana nähty useita finanssialan uusia ulostuloja: lukuisat sijoituspalveluyritykset ovat lanseeranneet erilaisia digitaalisen ja automatisoidun varainhoidon palveluita, joukkorahoitus on vähitellen saavuttanut myös perinteisemmän finanssialan palveluntarjoajat, lähes jokaisesta maksukortista löytyy nykyään lähimaksuominaisuus ja Apple Pay / Google Pay ovat vihdoin rantautuneet myös meille. Pienet askeleet innovaatiorintamalla eivät kuitenkaan ole vielä toistaiseksi näkyneet Suomen finanssialan yritysten tuloskehityksessä, vaikka alhainen korkotaso vaikuttaakin haitallisesti varsinkin lainaukseen keskittyneitä suurempia finanssikonserneja. Toisaalta sijoittamispalveluiden ja varainhoidon synnyttämät palkkiotuotot ovat kasvaneet varsin voimakkaasti vuosi vuodelta. Historiallisen matala volatiliteetti ei välttämättä ole varsinkaan suoraan finanssisijoittamiseen erikoistuneiden palveluntarjoajien kannalta hyvä tilanne, mutta toisaalta osakemarkkinat ovat rallatelleet maailmanlaajuisesti verrattain korkeille tasoille loka-marraskuussa käynnistyneestä loivasta laskusta huolimatta. Finanssialalla murrokseen ja muutokseen ollaan herätty, mutta tästä huolimatta toimialan sisällä on merkittäviä eroja innovaatiokyvykkyydessä ja -halussa. Matka on pitkä ja kivinen, mutta tästä huolimatta monet suomalaisetkin finanssitalot ovat pyrkineet tekemään toiminnastaan läpinäkyvämpää, avanneet organisaatioidensa valittuja ovia ulkopuolisille yhteistyökumppaneille ja oppineet…
Miksi UBS SmartWealth laittoi lapun luukulle? Vastaus ei ole aivan ilmiselvä
Sveitsiläinen pankkijätti UBS ilmoitti hiljattain hieman yllättäen sulkevansa brittisijoittajille suunnatun viime vuoden alkupuolella lanseeratun UBS SmartWealth (“SmartWealth”) digivarainhoitopalvelun, siirtävänsä ainakin osan aiemmin sisäisestä kehitystiimistä talon ulkopuolelle ja lisensoivansa SmartWealthin teknologian yhdysvaltalaiselle varainhoitopalveluita ja -teknologiaa tarjoavalle SigFigille. Sopimusehtojen mukaisesti SmartWealthin koko teknologia siirtyy lopulta SigFigille. 1)SigFig on vain yksi UBS:n monista portfolioyhtiöistä ja yhteistyösopimuksista. Muita UBS:n (osa)portfolioyhtiöitä ovat muun muassa data-analytiikkayhtiö Visible Alpha, ohjelmistotalot Symphony ja iCapital ja regulaatioteknologiaan erikoistunut AcadiaSoft. Suurin eurooppalainen toimija tällä saralla on Santander, jonka Santander InnoVentures -yksikkö on myös sijoittanut SigFigiin vuonna 2016. Uutistoimisto Reutersin mukaan UBS päätti sulkea vasta viime vuoden alussa Iso-Britanniassa lanseeratun uuden varainhoitopalvelun, koska sille UBS:n sisäisen selvityksen mukaan ole riittävästi kysyntää lyhyellä aikavälillä. Koko palvelua ei kuitenkaan päätetty heti ajaa alas (vrt. Hedgeable), vaan SmartWealth ei enää ota uusia asiakkaita. 2)Koko SmartWealth liiketoiminnan välitys alasajo ei olisi ollut UBS:n kannalta järkevää, joten he päätyivät hieman pehmeämpään vaihtoehtoon. Asiakkaat olivat ilmeisesti kuitenkin pitäneet…
JP Morganin uusi palvelukokonaisuus antaa esimakua arvopaperinvälityksen tulevaisuudesta
Yhdysvaltalaispankki JP Morgan Chase kertoi hiljattain julkaisevansa uuden You Invest -sijoituspalvelukokonaisuuden. Uuden palvelun ensimmäinen osa, You Invest Trade, on nyt julkaistu ja You Invest Porfolios -robovarainhoitopalvelu julkaistaan mitä ilmeisimmin ensi vuoden tammikuussa. 1)JP Morgan Chase on kertonut seikkaperäisesti uutta sijoituspalvelukokonaisuutta koskevista kehityssuunnitelmistaan lehdistötiedotteessaan. Yhdysvaltainen Vanguard ilmoitti nyt tarjoavansa monen muun jenkkitoimijan tavoin maksutonta kaupankäyntiä omilla ETF-tuotteillaan lähes heti sen jälkeen, kun JP Morgan kertoi tuovansa uuden sijoituspalvelun kymmenien miljoonien asiakkaidensa mobiili- ja verkkopankkeihin. Käsittelin seikkaperäisesti muutama viikko sitten sitä, mistä JP Morgan Chasen uudessa palvelu- ja liiketoimintamallissa on oikeastaan kysymys. JP Morganin avauksessa ei ole kyse vain “hintasodan” vauhdittamisesta tai milleniaalien houkuttelemisesta sijoittamaan, vaan pohjimmiltaan JP Morgan pyrkii mitä todennäköisimmin suojelemaan asemaansa vähittäisasiakkaidensa – erityisesti perinteisten tiliasiakkaidensa – keskuudessa. Vähittäisasiakkaiden arvopaperikaupankäynnin portaistaminen on isossa kuvassa JP Morgan Chaselle merkityksetöntä tulosmielessä, mutta heillä on valtavasti voitettavaa. JP Morganin lähestymistapa ja uusi sijoituspalvelu ilmentävät merkittävämpää finanssialan kehityskaarta, joka näkyy esimerkiksi vähittäisasiakkaiden kaupankäynti- ja varainhoitokuluissa. JP Morganin avaus on myös epäsuora hyökkäys Robinhoodin,…
Kryptorahastot tulevat pian myös Pohjoismaihin – tervetuloa!
Finanssimaailmassa on tapahtunut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana todella paljon. Suursijoittajien suosimat sijoitusvälineet ja sijoitusstrategiat ovat löytäneet tiensä myös piensijoittajien keinovalikoimaan, kun muun muassa ETP-universumin muutos jatkuu, faktorisijoittamisesta on tullut helpompaa ja yksinkertaisempaa, digitaalisen varainhoidon ratkaisut avaavat ovia aiempaa edullisemmalle ammattimaiselle varainhoidolle ja entistä useampi sijoittaja on tietoinen tavoiteohjautuvan sijoittamisen eduista muihin vaihtoehtoihin nähden. Erilaisten finanssi-innovaatioiden – tuotteiden, palveluiden, toimijoiden, (liike)toimintamallien jne. – kasvulla ei näytä olevan rajoja, mutta suuret institutionaaliset ja järjestelmätason muutokset eivät ole aivan jokapäiväisiä. Vuoden 2009 alussai sai alkunsa todennäköisesti eräs mielenkiintoisimmista talouskokeiluista, kun bitcoin, maailman ensimmäinen hajautettu kryptovaluutta 1)Suomessa puhutaan joskus myös virtuaali- tai digivaluutoista, mutta tässä yhteydessä käytän vain sanaa kryptovaluutta. Luokituksista on olemassa monenlaista kädenvääntöä, koska määritelmillä on merkitystä ilmiötä tarkasteltaessa., syntyi. Bitcoin on kuollut jo yli 300 kertaa ja Bitcoin-protokollan PoW-konsensusalgoritmin sähkösyöppöys on monien mukaan perustavanlaatuinen ongelma, vaikka totuus onkin toisenlainen. Bitcoiniin ja kryptotalouteen liittyy mielenkiintoisia ideologisia kysymyksiä, joita en kuitenkaan tässä yhteydessä sen tarkemmin käsittele.…
The Evolution of Digital Wealth, Investment and Retirement [Infotimeline]
I have been working on an infographic to clearly document the evolution and emergence of digital wealth industry, e.g., wealth management, asset management, private banking, and brokerage, around the globe. More recently I have been asked to include companies that offer retirement and pension products, and after thinking about it, I decided to do it as saving & investing takes place throughout our lifecycles; it’s not limited to specific period of our lives, but rather wealthtech, investtech, insurtech and rettech (short for retirement technology) are part of our daily lives Since last year I have published several updates of the original timeline which is still available as a picture or as a PDF file. I have been working with the timeline for a very long time, and I have received a lot of encouraging feedback as people have found it to be useful. At the same time, some people have…
Sijoitussäästötilien käyttöönottoa ei ole syytä turhaan viivytellä
Historiallisen alhainen, jopa negatiivinen, korkotaso, joukkovelkakirjojen matalat tuotot ja pankkitileillä makaavat miljardit ovat jo muutaman vuoden ajan ohjanneet suomalaissijoittajia ja -säästäjiä etsimään nykyistä tuottavampia sijoittamisen ja säästämisen muotoja. 1)Putkuri, H. & Savolainen, E. (2016). “Matala korkotaso koettelee pankkeja“. Euro & Talous, 19.5.2016 Suomalaisten lisääntynyt kiinnostus sijoittamista ja säästämistä kohtaan näkyy myös ajankohtaisessa uutisvirrassa. Nykyisen sijoittamis- ja säästämisympäristön haasteet ovat luoneet perinteisille ja uusille toimijoille uusia liiketoimintamahdollisuuksia, sillä erilaisten sijoitus- ja säästämispalveluiden käyttöönotosta ja käytöstä on pyritty tekemään aina vain helpompaa ja yksinkertaisempaa. Suomessa osakesijoittamisen suosion lisääntyminen näkyy etenkin sekä osakkeenomistajien että arvo-osuustilin määrän kasvuna viimeisen kahden, kolmen vuoden aikana. Edes nykyinen verrattain alhainen inflaatio ei kuitenkaan pelasta perinteistä talletustilisäästäjää pitkällä aikavälillä, sillä alhainenkin inflaatio nakertaa säästäjien jo ennestään alhaisia tuottoja jatkuvasti. Erilaiset pankkitilit ovat kaikesta huolimatta edelleen suomalaisten suosiossa, joka näkyy lähes suoraan suomalaiskotitalouksien lähes 90 miljardin euron talletuskannasta. Suomessa kotitalouksilla on ennätysmäärä velkaa, kotitalouksien varallisuus on vähäistä, Samaan aikaan olemme hiljalleen…