“Suurinta vahinkoa aiheuttavat pätevät ihmiset, jotka yrittävät tehdä hyvää. Suurimmat parannukset ovat epäpätevien tekosia, sillä [epäpätevät] eivät yrittäneetkään tehdä hyvää.”
– Nassim N. Taleb, The Bed of Procrustes: Philosophical and Practical Aphorisms 1)s. 89 2)Käännös: TB“Vapaissa yhteiskunnissa kansalaisten perusoikeuksia ei järjestellä uudelleen, jotta vakoojien ja poliisin mukavuudenhalun vuoksi.”
– Edward Snowden, Snowden’s Message on Hacking US 2016 Elections (11.3.2018) 3)Käännös: TB
Seurasin viime torstaina mielenkiinnolla A-teema: Somen valta -keskusteluiltaa. Illan aikana eri aiheista keskusteltiin vilkkaasti myös Twitterissä. Ohjelman esittelytekstissä illan aihetta kuvattiin seuraavasti:
“Somen piti olla ystävien yhteisö, mutta se suoltaa myös valeuutisia, vaikuttaa vaaleihin ja sytyttää kansanryhmien vainoa. Miten huvittelukanavista tuli vallankäytön välineitä? Mitä some sinusta tietää?”
A-teema -keskusteluiltaa oli aika ajoin hieman vaikeaa seurata, koska keskustelu oli varsin poukkoilevaa ja ajoittain epäjohdonmukaista. Keskustelun aikana oli kuitenkin mukava huomata, että lähes poikkeuksetta jokainen sai sanottavansa sanotuksi ja keskustelua oli sikäli helppo seurata, että eri aiheista käytiin monipuolista keskustelua. Illan aikana päädyttiin keskustelemaan niin kissavideoista kuin klikkiotsikoista.
Valitettavasti en kuitenkaan oppinut keskustelusta juuri mitään uutta. Illan aikana toki keskusteltiin monipuolisesti sosiaalisen median vallasta, sosiaalisen median keräämistä tiedoista, henkilötietojen hyödyntämisestä, sääntelystä, tulevaisuuden sosiaalisesta mediasta ja monesta muusta aiheesta. Valtaosa näistä asiakokonaisuuksista on varsin monimutkaisia ja niiden välisten yhteyksien havainnollistaminen olisi vaatinut joko sitä, että illan aikana olisi keskitytty huomattavasti paremmin rajattuun asiakokonaisuuteen tai eri aiheiden välille oltaisiin muodostettu parempia käsitteellisiä listoja. Keskustelijat vaikuttivat ainakin päällisin puolin olleen useimmista asioista varsin samanmielisiä, jonka vuoksi esimerkiksi Cambridge Analytican tapauksesta ei onnistuttu löytämään uusia tulokulmia. 4)Miksi Cambridge Analyticaa ei mainita edes sivulauseessa Michael Wulffin sadunomaisessa paljastuskirjassa Tulta ja tuhoa – Donald Trump Valkoisessa talossa? Erilaisia käsitteitä, ilmiöitä ja tapahtumia vyörytettiin hieman yli tunnin asiakeskustelun aikana niin paljon, että en onnistunut saamaan yhdestäkään laajemmasta asiakokonaisuudesta koppia.
A-teema -keskustelun aikana esitetyt lukemattomat vaatimukset sosiaalisen median suitsemisesta ja maailmanlaajuisista pelisäännöistä kuulostavat varmasti monen poliitikon, kilpailuviranomaisen ja virkamiehen mielestä tarkoituksenmukaisilta, mutta toisaalta Facebookin, Twitterin tai minkä tahansa muun sosiaalisen median palvelun käyttöä voi niin halutessaan vähentää tai lopettaa kokonaan (ja toivoa, että henkilötiedot ja käyttötiedot poistuvat aikanaan). Olemme kaikki tavalla tai toisella, tietoisesti tai tiedostamatta, suoraan tai epäsuoraan osa sosiaalista mediaa, joka toimii tavallaan myös kognitiomme jatkeena. Kukaan ei kuitenkaan ole pakottanut minua käyttämään mitään sosiaalisen median yhteisöpalvelua. Voin lopettaa Facebookin, Twitterin ja LinkedInin käytön ja pyrkiä vähentämään kaikkien sosiaalisen median palveluiden käyttöä, mutta samalla menettäisin myös henkilökohtaiset verkostovaikutukset – ja juuri verkostovaikutukset tekevät muun muassa yhteisöispalveluista niin mahtavia.
Maailma kuitenkin muuttuu ja niin muuttuu myös sosiaalisen median käyttö. Facebook ei ilmeisesti enää kiinnosta ainakaan teinejä, Yhdysvalloissa käyttäjämäärä on kai tapissa ja käyttötavat ovat monella tavoin muuttuneet. Omassa ystäväpiirissäni osa on jo siirtynyt käyttämään Snapchatiä, Telegramia ja Twitteriä – ja itselläni Facebook nyt vain jäänyt roikkumaan, vaikka en ole sitä käyttänyt enää vuosiin kovinkaan aktiivisesti.
Onneksi Facebook ei toimi tyhjiössä, koska Facebook – toisin kuin jotkut ovat ennättäneet väittämään – ei ainakaan toistaiseksi ole monopoli. 5)Monopolit eivät välttämättä ole aina haitallisia. Yhdysvalloissa on jo ehdotettu teknojättien pilkkomista, jos niistä tulee liian suuria. Facebookilla on lukemattomia kilpailijoita ympäri maailmaa ja uusia kilpailijoita syntyy kaiken aikaa. Poliitikkojen, virkamiesten ja asiantuntijoiden suunnittelemalla hyväntahtoisella sääntelyllä voi olla todella petollisia ja lopulta kaikkien kannalta haitallisia ennalta-arvaamattomia seurauksia. “Mitä vaikemmaksi [sääntely] tekee [kilpailevien] yritysten pääsyn yhteisiin tietoihin tai eri alustojen välillä liikkuvaan tietoon, sen vahvempia [jo olemassa olevista suurista] yrityksistä tulee”, Facebookin entinen johtaja Kevin Knight totesi huhtikuussa CNBC:n keskusteluohjelmassa. Knightin mukaan poliitikot tai viranomaiset eivät ymmärrä nykyajan digiliiketoimintaa tai edes sitä, miten Facebook toimii. Tästä tietämättömyydestä huolimatta monet vaativat omasta kuplastaan teknologiajättiläisten, kuten Facebookin ja Googlen, tiukempaa valvontaa, sääntelyä ja suitsemista. Valitettavasti ihmisen mielikuvitus näyttää olevan hyvin rajallinen, sillä Facebook on Googlen ja Amazonin tavoin ollut jo jonkin aikaa johtava palvelu useammassa kuin yhdessä palvelusegmentissä ja ollut jo jonkin aikaa johtava sosiaalisen median palvelu ja monilla teknologiajäteillä on toki skaalaetuja puolellaan.
Facebookilla ei tietenkään ole kilpailijoita, koska toista täysin samanlaista palvelukokonaisuutta ei ole olemassa. Facebook the Social Network ei toisaalta myöskään kilpaile vain ulkoisten pelureiden kanssa, vaan minkä tahansa yhtiön sisällä voi syntyä myös sisäistä kilpailua. 6)Stein, J. C. (1995). “Internal Capital Markets and the Competition for Corporate Resources“. NBER Working Paper No. 5101; Birkinshaw, J. (2001). “Strategies for Managing Internal Competition“. California Review of Management 44(1): 21-37; Marino, A. M. & Zábojník, J. (2004). “Internal Competition for Corporate Resources and Incentives in Teams“. The RAND Journal of Economics 35(4): 710-727. Facebookin kilpailijoista monet ovat painuneet jo unohduksiin, mutta Facebookin vähitellen vahvistuneen aseman vuoksi uusien kilpailijoiden haasteena on tarjota jotain muuta kuin vain jatkuvasti päivittyvää uutissyötettä tai mahdollisuutta perustaa keskusteluryhmiä.
Ihmisten sosiaalisen median käyttöä ja käyttötapoja tulevat todennäköisimmin muuttamaan disruptiiviset innovaattorit, jotka onnistuvat luomaan jotain uutta ja arvokasta Facebookille vähemmän tärkeille käyttäjäryhmille. Facebookilla, LinkedInillä, Twitterillä ja monella muulla sosiaalisen median palvelulla on kilpailua niin kauan alalle tulon esteet eivät muodostu ylitsepääsemättömiksi, sääntely-ympäristö on ennakoitava ja ihmisillä on mahdollisuus valita. 7)Richman, S. (2017). “Beware the Lure of Social Engineering“. AIER Research Briefs, 2.8.2017; Ebeling, R. M. (2017). “Capitalism and Competition“. The Future of Freedom Foundation, 13.11.2017 8)vrt. Haggerty, J. (2017). “The Cure For Uber’s Controversies“. The American Conservative, 3.8.2017 Hallintovaltio ja sen sääntely- ja valvontakoneisto eivät pelasta meitä pahalta, vaan koneisto tuottaa kiihtyvällä tahdilla uutta kalliiksi käyvää sääntelyä, jonka pitkäaikaiset vaikutukset jäävät lähes poikkeuksetta arvioimatta. 9)May, R. J. (2012). “Applying Hayekian Principles To Communications Policy“. Capital Flows (Forbes Opinion), 5.1.2012
Sen sijaan, että A-teeman aikana oltaisiin keskusteltu siitä, mitä sosiaalisen median, teknojättien ja toimialan sääntely ylipäänsä tarkoittaa ja mitä seurauksia erilaisilla sääntelyehdotuksilla ylipäänsä on. 2000-luvun aikana tapahtuneet lukemattomat suuret tietomurrot ovat herättäneet runsaasti keskustelua tietoturvasta, yksityisyyden suojasta ja henkilötietojen käsittelyä. Toukokuun lopussa voimaan astuva yleinen tietosuoja-asetus muuttaa kertaheitolla globaaleja tietosuojakäytänteitä. Toisaalta, kuten lukemattomat yhteiskunta- ja taloustieteilijät ovat osoittaneet, sääntelyn toimeenpano ei ole koskaan täydellistä. Sääntelystä on toki hyötyä joillekin osapuolille, mutta kenelle? 10)Froomkin, A. M. (1997). “The Internet as a Source of Regulatory Arbitrage“. SSRN, 20.1.2016; Reinhardt, D. & Sowerbutts, R. (2015). “Regulatory arbitrage in action: Evidence from cross-border lending“. VOX, 27.9.2015; Versluis, E. (2017). “Even Rules, Uneven Practices: Opening the ‘Black Box’ of EU Law in Action“. West European Politics 30(1): 50-67; Miller, S. M. (2017). “The Recourse Rule, Regulatory Arbitrage, and the Financial Crisis”. Mercatus Working Paper Sosiaalisen median suitsemisen hyödyt eivät ole käyttäjien kannalta mitenkään itsestään selviä. Kilpailu on sääntelyintoa huomattavasti tehokkaampi keino pitää palveluntarjoajat aisoissa.
Donald Trump, Cambridge Analytican taikatemput ja suuret salaliitot
Viime torstaina käyty keskustelu oli ennalta-arvattava. Liikaa kognitiivisia vinoumia, arvailuja ja silkkaa luulottelua. Olisin odottanut, että keskusteluilta olisi ollut jotain muuta, sillä studioon oli kutsuttu vaikuttava keskustelijajoukko. Keskustelijoina oli muun muassa työelämäprofessoreita, mediatutkija ja tulevaisuustutkija. Olin kuitenkin myönteisesti yllättynyt siitä, että aika ajoin Tampereen yliopiston mediatutkija Heikki Heikkilä, F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen, Aller Median toimitusjohtaja ja työelämäprofessori Pauli Aalto-Setälä ja sotatieteilijä Saara Jantunen onnistuivat palauttamaan keskustelun hieman lähemmäs illan varsinaista aihetta eli sosiaalisen median valtaa. Kun vielä vuoden 2013 loppupuolella Hyppönen puhui tunteella NSA:n harjoittamaa maailmanlaajuista joukkovalvontaa vastaan, oli Hyppösen anti A-teeman keskustelussa lähinnä satunnaisia heittoja sinne tänne. Hyppösen ja monen muun keskustelijan näkemykset sosiaalisen median sääntelyn välttämättömyydestä muistuttivat Mark Zuckerbergin kongressille antamia valaehtoisia lausuntoja.
Mielenkiintoisista aiheista käytävää keskustelua on aina hyvä seurata, mutta olisin katsojana kuitenkin kaivannut sitä jotain. Käytännössä siis enemmän keskustelua siitä, miksi sosiaalisen median sääntely vaatii maailmanlaajuista regiimiä, ja vähemmän arvailuja salaliitoista ja analytiikkatalojen hokkuspokkuksesta. Sosiaalisen median sijaan keskustelu olisi voinut pikemminkin koskea big dataa, joka on tällä hetkellä käynnissä olevan tekoälyvallankumouksen myötä nousemassa huomattavasti laajemmaksi metateemaksi kuin sosiaalinen media sinällään. Juontajat eivät ilmeisesti nähneet velvollisuudekseen korjata väärinkäsityksiä tai kysyä tarkentavia kysymyksiä, koska keskustelijajoukko näytti olevan lähes kaikesta koko ajan samaa mieltä.
Keskustelu sosiaalisen mediasta, algoritmeistä ja datavetoisesta markkinoinnista on tiivistynyt viimeisen muutaman kuukauden ajan Facebookin ja Cambridge Analytican “tietovuoto”kohuun. Eräs keskustelun olennaisista ääneen lausutuista väitteistä on se, että Cambridge Analyticalla oli vähäpätöistä merkittävämpi rooli Donald Trumpin vaalikampanjassa ja Cambridge Analytican hyödyntämät menetelmät ovat epädemokraattista vaalivaikuttamista. Facebookin ja Cambridge Analytican tapauksen ympärillä käytävä muistuttaa monella tavoin tammikuussa 2017 entisen brittiagentin Christopher Steelen niin sanotun Steelen muistion käynnistämää jo yli vuoden jatkunutta monisäikeistä keskustelua siitä, miten Venäjä vaikutti Yhdysvaltain 2016 presidentinvaaleissa ja ketkä ovat olleet missäkin salaliitossa mukana. Steelen muistio on kokoelma väitteitä ja havaintoja, jonka todenperäisyydestä kirjoittajalla itselläänkään ei ole tietoa. Cambridge Analyticaa koskevassa keskustelussa keskeinen lähtökohta näyttää olevan se, että Donald Trumpin – mustan magian suurmestari – onnistui yhdessä kätyriensä ja Cambridge Analytican erikoisjoukkojen kanssa valjastamaan Facebookin käyttäjätiedot vaalien lyömäaseeksi. 11)Ihmisillä ei tietenkään ole mitään keinoja suojautua digiajan mustaa magiaa vastaan, koska nettimainonta tekee meistä kaikista tahdottomia orjia. Meistä valtaosa – minä myös – ei kuitenkaan ymmärrä vieläkään sitä, että nykyaikana osallistuminen ja osallistaminen erilaisiin sosiaalisiin verkostoihin tekee meistä kaikista yhtä aikaan sekä kuluttajia että tuottajia. George Ritzerin mukaan uhria eli kuluttaja-tuottajia ei pidä turhaan syyttää, mutta osittain oma sokeutemme – ja luottamuksemme tuottajiin – tekee meistä haavoittuvia. Emme ole tahdottomia ja voimattomia ajopuita, vaikka media on meille jotain aivan muuta uskotellut. Tietosuojalainsäädäntö on vain yksi monista keinoista vaikuttaa digitalisaation kanssa kamppailevaan yhteiskuntaan, toimialoihin ja yrityksiin, mutta tätäkin tärkeämpää on kuluttajien itsensä tietoisuus henkilötiedoistaan ja niiden käytöstä.
Hillary Clintonin vaalitappion syyt voivat olla monipolvisia salaliittoja, kulissien takaisia juonitteluja ja vaalitulosten peukalointia mielenkiintoisempia ja sykähdyttävämpiä – aivan kuten Edward Lucen The Retreat of Western Liberalism, Brian Alexander Glass House: The 1% Economy and the Shattering of the All-American Town, Charles J. Sykes How the Right Lost Its Mind, John Ludis The Populist Explosion: How the Great Recession Transformed American and European Politics ja Arlie Russell Hochschild Strangers in Their Own Land: Anger and Mourning on the American Right ovat pyrkineet kirjoissaan osoittamaan. Vaikka Donald Trumpin vaalivoittoa yritetään edelleen väen vängällä selittämään kaikenlaisilla eksogeenisillä tekijöillä, pohjimmainen selitys löytynee sisäsyntyisistä tekijöistä, poliittisen kulttuurin murroksesta ja ihmislajin evoluutio- ja moraalipsykologiasta. Kukaan tuskin kiistää sitä, että Donald Trumpin valinta oli monelle yllätyksenä ja Trumpin voitto järkytti monia, mutta tunteet eivät saisi hämärtää maailmaa niin, että defenssit vievät järjen ja syitä etsitään väkisin jostain ulkopuolelta. Harvardin yliopiston professori Steve Pinker on hiljaittain pyrkinyt selittämään Trumpin muunneltuja totuuksia evoluutiososiaalipsykologisesti:
“Vastaus [siihen, miksi Trump valehtelee (“muunneltua totuutta”)] on raaka tribalismi: kaikki annetaan anteeksi [sisä]ryhmän puolustajalle. Sama pätee mielipiteisiin: tietystä asiasta voi tulla pyhä, šibbolet, tai vahvistus [tiettyyn] ryhmään kuulumisesta, ja [mielipiteen] sisällöllä ei ole tällöin enää väliä. — [Tribalismin myötä] ihmiskognition kaikkinainen nerokkuus valjastetaan [ryhmän] puolustajan ylistämiseksi ja pyhien uskomusten pönkittämiseen. Kritiikki voidaan sivuuttaa vihollisten ennakkoluuloina. Kognitiiviset ja kielelliset kykymme ovat loputtoman luovia – tämä tekee ihmislajista niin älykkään – ja luovuus voidaan aina valjastaa asioiden uudelleen muotoilemiseen [ryhmän käyttämin] käsittein.”
Tribalismin eli heimokuntaisuuden paluu politiikan näyttämölle ei ole jäänyt julkisessa keskustelussa huomaamatta. “Olemme taantuneet sivistyneestä moraalisesta eetoksesta primitiiviseen. Ihmisiä kieroina puina pitävien mukaan ero hyvän ja pahan välillä kulkee läpi jokaisen ihmisen ja taistelemme epäoikeudenmukaisuutta vastaan yhteisen ihmisyytemme vuoksi. Alistajat/Alistetut -moraali olettaa eron kulkevan heimojen välillä. Tämä [“vanhakantainen” moraali] saa meidät tuntemaan itsemme paremmaksi, mutta se tekee [yhteiselämästä] todella vaikeaa”, David Brooks on osuvasti huomauttanut. 12)ks. Kuru, T. (2017). “Kansakunta politiikan keskipisteenä“. Sarastus, 27.2.2017
The Independent -lehden toimittaja Patrick Cockburnin mukaan Cambridge Analytican taikavoimat eivät selitä Trumpin voittoa. Cockburnin mukaan Hillary Clintonin kampanjassa hyödynnettiin Trumpia huomattavasti enemmän datavetoisen kampanjoinnin uusimpia malleja, menetelmiä ja sovelluksia, mutta tästä huolimatta Clinton hävisi. 13)Aiemmin mainitsemani Jonathan Allenin ja Amie Parnesin kirjassa käydään yksityiskohtaisesti läpi Clintonin vaalikampanjan onnistumiset ja epäonnistumiset. Allen ja Parnes väittävät, että Robert E. Mookin uudet datalähtöiset menetelmät olisivat olleet yksi epäonnistumisen juurisyistä, mutta ehkä asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Cambridge Analytica on Cockburnin mukaan vain uusi sivujuonne suuressa kertomuksessa, jonka avulla pyritään selittämään Trumpin vaalivoitto jonkinlaisella ulkoisella häiriötekijällä:
“Tarinat venäläisten ‘sekaantumisesta’ ja Cambridge Analytican kertomus ovat pohjimmiltaan salaliittoteorioita. [Salaliitot] saattavat vahingoittaa Trumpia, mutta ne voivat vahingoittaa myös [Trumpin] vastustajia, koska he eivät ymmärrä vuoden 2016 tappionsa todellisia syitä tai eivät tee riittävästi [Trumpin uudelleenvalinnan?] estämiseksi.”
Olisin olettanut, että A-teema -illan keskustelijat olisivat tutustuneet Facebookin ja Cambridgen “tietovuoto”skandaaliin, Yhdysvaltojen presidentinvaaleja ja molempien ehdokkaiden vaalikampanjaa koskevaan kirjallisuuteen ja uutisointiin, mutta tämän sijaan keskustelijoiden näkemykset vaikuttivat ainakin minusta perustuneen lähinnä hyvin hajanaiseen uutisointiin ja erilaisiin kuvitelmiin.
Jos joku on jossain kirjoittanut tai sanonut sanat “Facebook”, “vaalivaikuttaminen”, “Cambridge Analytica” ja “Donald Trump”, niin kyse on tietysti vaalivaikuttamisesta, laittomuudesta ja tietovuodosta. 14)Mielipidekirjoittelulla näyttää sentään olevan edes jonkinlaista tehoa. Pauli Aalto-Setälän mukaan kohderyhmämainonta sinänsä ei ole ongelma, vaan “valehtelu ja fake news”. 15)ks. Kosoff, M. (2018). “The Fakest Fake-News Stories of 2017“. Vanity Fair, 17.2.2018 Aalto-Setälä kertasi Yhdysvaltain erinäisiä sosiaalisen median tapahtumia seuraavasti:
“Tää Trumpin keissi oli hyvä esimerkki [valehtelusta ja fake newsista]. Hyvä, että Cambridge Analytica meni konkurssiin, joka viime kädessä teki sen virheen ja laati näitä useita tuhansia erilaisia valeuutisia, joissa Clinton oli saatana ja Trumpia kannatti paavi. Tää yhtiö tuotti sisällöt, jotka sitten Facebook antoi kohderyhmälle. Vaikutettiin jopa siihen, että osa ei äänestänyt lainkaan.” 16)Kohta 13:12 17)vrt. Nielsen, R. K. (2012). “Targeting and turnout in the 2012 US Presidential Election“. rasmuskleisnielsen.net, 26.11.2012 18)Allcott, H. & Gentzkow, M. (2017). “Social Media and Fake News in the 2016 Election“. Journal of Economic Perspectives 31(2): 211-236; Blake, A. (2018). “Fake news might have won Donald Trump the 2016 election, study says“. The Star, 3.4.2018; Bover, A. & Makse, H. A. (2018) “Influence of fake news in Twitter during the 2016 US presidential election“. eprint arXiv:1803.08491
Aalto-Setälä ei kuitenkaan mitä ilmeisimmin ole vielä valmis hyväksymään sitä, että valeuutiset ovat vain yksi nykymuotoisen mediakentän haasteista ja mediateollisuus on omilla toimillaan myötävaikuttanut nykyiseen tilanteeseen. 19)ks. Quora (2017). “Why do so many news outlets spread false news about President Donald Trump?“. 2.7.2017; Quora (2017) “Why is there so much fake news and so many rumors about Donald Trump?“. 14.10.2017 20)Voiko Trump olla koskaan hyvä presidentti? 21)Helsingin Sanomien Saska Saarikosken (otsikkoa jo muuttaneen; “Trump valehteli, mutta kannattajat viis veisaavat” vs. “Sotku Trumpin ja pornotähden väitetyn seksisuhteen ympärillä pahenee entisestään – Mitä uusista paljastuksista pitäisi päätellä?”; lehtijutun yläreunassa: “Trump antoi rahat, joilla pornotähti vaiennettiin”) analyysin mukaan “edes kannattajat eivät pidä Trumpia moraalisena”. Mitä väite edes tarkoittaa? Onko presidentti sama kuin pyhimys? Valtavirran mediakenttä elää omanlaisessaan kuplassa, jonka mukaan kansalaiset ovat tyhjiä tauluja ja täysin tietämättömiä, valtamediassa ei ole vikaa, hegemonisten kertomusten toistaminen on oikein ja välttämätöntä ja valeuutiset ovat jostain tyhjästä ilmestyneen pahuuden ilmentymä. 22)Rainie, L., Anderson, J. & Albright, J. (2017). “The Future of Free Speech, Trolls, Anonymity and Fake News Online“. Pew Research Center, 29.3.2017 Mediateollisuus on edesauttanut todellisuuden fragmentoitumista entistä (epä)todellisempiin kuvitelmiin. Media on tehnyt lopulta kovin vähän polarisaation torjumiseksi. 23)Laursen, L. (2017). “Laursen: Mainstream news outlets are at fault for polarizing media“. The Daily Iowan, 30.10.2017 Kyse ei ole yksinomaan tarjontapuolen eli valeuutisoinnin ja klikkiotsikoiden tuottajista ja jakelijoista, vaan median piirissä vallalla olevista periaattellisen vääristä olettamuksista. 24)French, D. (2017). “Conservative Americans Experience Progressive Identity Politics as Hatred“. National Review, 20.9.2017 Lukijat eivät ole passiivisia seuraajia ja tyhjiä tauluja, vaan aktiivisia osallistujia, joilla on omat vaikuttimensa. 25)Syed, N. (2017). “Real Talk About Fake News: Towards a Better Theory for Platform Governance“. The Yale Journal Forum, 9.10.2017
Media on myös omalla toiminnallaan normalisoinut esimerkiksi salaliittoteorioita osaksi valtavirtaa, joten erilaiset puolitotuudet ja huhut sekoittuvat nopeasti ja tehokkaasti osaksi julkista keskustelua. Ranskalaisen Jean Baudrillardin mukaan nykymaailma on jatkuvassa liikkeessä, jossa “kaikki kihelmöi, säteilee ja kaikuu”. 26)Porter, R. (1993). “Baudrillard: history, hystery and consumption”. Teoksessa Rojek, C. & Turner, B. S. (toim.). Forget Baudrillard?. Lontoo: Routledge, s. 5 Joukkotiedotusvälineet eivät ole koskaan olleet todellisuutta passiivisesti tarkkailevia raportoijia, vaan omalla tavallaan muovaamassa käsityksiämme siitä – ja vain mielipiteiden ja näkemysten ja mielipiteiden moninaisuus, kuten John C. Merrill huomautti jo vuonna 1965 ilmestyneessä esseessään Danger to a Free Press, on ainut keino turvata tiedonvälityksen mielipiteen- ja sananvapaus. 27)Furedi, F. (2018). “Liberaalin puolustus populismille“. Kansalainen, 1.1.2018
Jeet Heerin mukaan Donald Trump on Yhdysvaltain historian ensimmäinen postmoderni presidentti ja David Ernstin mielestä Trump onnistui kääntämään postmodernismin itseään vastaan. 28)Amerikkalaisen sotahistorioitsija Victor Davis Hansonin mukaan Barack Obama oli Yhdysvaltain ensimmäinen postmoderni presidentti, ks. Davis Hanson, V. (2009). “America’s First Postmodern Presidency“. Victor Davis Hanson Private Papers, 5.6.2009 Trump saattaa siis olla ensimmäinen merkittävä metamoderni poliitikko, aivan kuten professori Seth Abramson ehti jo kesäkuussa 2015 huomauttaa. Erilaisista salaliittoteorioista ja vastasalaliittoteorioista uutisoinnista on tullut osa tiedonvälityksen arkea, kuten aikaisemmin huomautin. Cambridge Analytica on vain käytännössä vain yksi uusi salaliittoteoria muiden joukossa, mutta nykyaikana todistustaakka ei ilmeisesti ole enää väitteiden esittäjällä. 29)Harsanyi, D. (2018). “The Russia ‘Fake News’ Scare Is All About Chilling Speech“. The Federalist, 25.1.2018 Valtavirran millään tavoin käsitellä Trumpin voittoa seuranneita tapahtumia ei yllätä, koska se vaatisi älyllistä rehellisyyttä eli johtamisen psykologian ja erityisesti sosiaalisen identiteetin teorian ymmärtämistä.
Cambridge Analytican taikatemput: Psykograafinen segmentointi ja vaalivaikuttaminen
Onko Cambridge Analytican vaalivaikuttamisessa kuitenkin jotain perää? Valitettavasti emme tiedä sitä, onko Cambridge Analytican harjoittama psykograafinen segmentointi ja kohdentaminen tehokasta vai ei. Tällä hetkellä tutkimus kuitenkin viittaa siihen, että vaikutukset ovat lyhytaikaisista ja mikrokohdentaminen on tehokkaimmillaan käytännössä vain jo ennalta tunnistettujen kannattajaryhmien mobilisoimisessa. Toisaalta valtaosa Cambridge Analytican menetelmistöstä on valtavirtaa ja mikrokohdentaminen ei aina toimi kuten sen oletetaan toimivan.
Cambridge Analytican mainospuheet olivat suurieleisiä ja mahtipontisia. Yhdysvalloissa sekä republikaanit että demokraatit ovat hyödyntäneet Cambridge Analytican tarjoamia palveluita, mutta useimmat ilmeisesti ymmärsivät hyvinkin nopeasti Cambridge Analytican myyvän vain tarinoita. 30)Myös Barack Obaman molemmissa vaalikampanjoissa hyödynnettiin Facebookia ja mikrokohdentamista vaikuttamismenetelmänä. 31)Cambridge Analytican teettämän itsenäinen selvitys ei pystynyt todentamaan mediassa esitettyjä väitteitä, mutta toisaalta selvityksessä on ilmeisesti lukuisia ongelmia. Maailmassa on satoja – ellei jopa tuhansia – Cambridge Analytican kaltaisia vaikuttamisosaajia – ja erilaisten Facebookin käyttäjätietoja hyödyntävien sovellusten lista on loputon. 32)Goggin, B. (2018). “Peter Thiel’s Palantir Proves Yet Again That It’s Sketchy As Hell“. Digg, 28.3.2018; Millard, D. (2018). “Cambridge Analytica is Bad, But Palantir is Fucking Terrifying“. The Outline, 30.3.2018 33)Aleksandr Koganin mukaan Facebook on yrittänyt tarkoituksellisesti hämärtää Cambridge Analyticaan liittyviä asioita ja pyrkinyt syyttelemään ulkopuolisia tahoja omista epäonnistumisistaan.
Aalto-Setälä ei tietenkään ollut A-teema -illan aikana ainut, jonka väitteissä totuus, toiveet ja taru sekoittuivat. Muun muassa Hyppönen jatkoi samoilla linjoilla todetessaan, että “jos [Cambridge Analytican menetelmien] vaikutus on ollut suuri Yhdysvalloissa – mikä pitää täysin paikkansa – niin se on kalpea aavistus verrattuna joihinkin kehittyviin maihin”. Esittikö Hyppönen – tai oikeastaan kukaan muukaan – vakuuttavaa todistusaineistoa väitteidensä tueksi? Ei oikeastaan.
Ihmiset ilmeisesti äänestivät väärin, koska Cambridge Analytica vaikutti ja vakuutti heidät äänestämään väärin. Cambridge Analytican ympärille rakentuva salaliittokuvio muistuttaa siitä, että joidenkin mielestä on olemassa hyvää ja huonoa vaalivaikuttamista. A-teema -illassa tyydyttiin laimeasti kritisoimaan Facebookia ja vaatimaan maailmanlaajuista valvontakoneistoa suitsemaan sosiaalista mediaa, mutta keskustelu valvontayhteiskunnasta ja sen vaikutuksista ihmisten elämään ei näyttänyt kiinnostavan keskustelijoita. Cambridge Analytican tapaus on vain jäävuoren huippu, kuten Edward Snowden on hiljattain todennut.
Poliitikon pyrkimys on saada mahdollisimman paljon kannatusta, joka ilmenee lopulta muun muassa äänissä, lakialoitteissa ja valtion budjetissa. Poliittinen osallistuminen ja vaikuttaminen ovat muuttuneet historian saatossa merkittävästi, mutta poliittiseen suostutteluun ja päätöksentekoon vaikuttamiseen on kohdistunut aikojen saatossa jos jonkinlaisia epäluuloja. Poliittisessa viestinnässä painettu sana – sanomalehdet, aikakauslehdet, flaijerit, julisteet jne. – ovat perinteisesti olleet hyvin suosittuja tapoja saavuttaa keskeinen kohdeyleisö, mutta 1920-luvulla painotuotteiden rinnalle tuli radio, 1950-luvulla televisio, 1990-luvulla internet 34)Dahlgren, P. (2005). “The Internet, Public Spheres, and Political Communication: Dispersion and Deliberation“. Political Communication 22(2): 147-162 ja 2010-luvulla sosiaalinen media. Tilastollisella tutkimuksella, demografisella tiedolla ja ennustamismenetelmillä on kaikkina aikoina ollut tilausta, sillä politiikka on omanlaisensa kilpailuareena ja poliitikot pyrkivät voittamaan vaaeja (tai häviämään ne mahdollisimman pienellä erolla). 35)ks. Ordeshook, P. C. (1986). Game Theory and Political Theory: An Introduction. Cambridge, Iso-Britannia: Cambridge University Press; Niou, E. M. S. & Ordeshook, P. C. (2015). Strategy and Politics: An Introduction to Game Theory. New York, NY: Routledge
Demokratiaromantiikan kirous ja huligaanien voitto
Taloustieteilijä Bryan Caplan on osoittanut kirjassaan The Myth of the Rational Voter: Why Democracies Choose Bad Policies äänestäjien olevan useimmiten lähes täysin tietämättömiä siitä, mitä tai mistä he äänestävät, mutta tietämättömyydestä huolimatta heitä kannustetaan äänestämään. Samanlaisiin johtopäätöksiin on päätynyt myös filosofi Jason Brennan muutama vuosi sitten ilmestyneessä kirjassaan Against Democracy. Brennanin mukaan äänestäjät ovat poliittisesti tietämättömiä ja irrationaalia, joten rationaalisen välinpitämättömät äänestäjät saavat nykyaikaisissa puolue- ja yleisödemokratioissa sitä mitä tilaavat. Poliittisesta osallistumisesta ei Brennanin mukaan ole useimmille hyötyä, vaan päinvastoin Jeffrey A. Tuckerin sanoin “politiikka myrkyttää ihmismielet“. 36)Caplanin ratkaisu demokratian ongelmiin on koulutus ja Brennanin mukaan ratkaisu löytyy epistokratiasta, ks. Wallach, P. A. (2016). “Rise of the Libertarian Technocrats“. Law and Liberty, 22.9.2016; Maitra, S. (2016). “The Paradox of Democracy“. Quillette, 10.9.2016. 37)Bris, A. (2017). “Tebatti: Demokratia on joutunut maailmassa ahtaalle“. Talouselämä/Tebatti, 18.4.2017 Äänestäjien systemaattinen tietämättömyys, välinpitämättömyys, epäluuloisuus ja kognitiiviset vinoumat johtavat lopulta siihen, että poliittinen peli suosii tiettyjä ihmistyyppejä – ja valtaosa ihmisistä asettuu johonkin hobittien (tietämättömät) ja huligaanien (politiikan suurkuluttajat) välimaastoon. 38)Higgs, R. (2016). “Why the Worst Get on Top: Comparative Advantage“. Independent Institute / The Beacon, 16.3.2016 “Teoriassa demokratian pitäisi turvata meidät sosiaalisesti vahingollista politiikantekoa vastaan, mutta käytännössä [demokratia] tarjoaa huonolle politiikalle turvapaikan”, Caplan kirjoittaa. 39)The Myth of Rational Voter, s. 1
Sosiaalinen media on muuttanut perustavalla tavalla politiikan arkea. Asiantuntijuus ja asiantuntemus sätkivät kuolintoreissaan, sillä jokainen voi nyt olla koko maailmankaikkeuden kokemusasiantuntija, kaikki mielipiteet ovat yhtä arvokkaita ja tärkeitä, jokaista kannattaa kuunnella missä tahansa asiassa ja tuntemuksilla on enemmän painoarvoa kuin tosiasioilla. 40)Politiikan tunteellistuminen ja tunnepuheen lisääntyminen eivät ainakaan paranna mahdollisuuksiamme dialogiin. Tunnevetoinen politikointi pikemminkin pahentaa ongelmia. Kaikki haluavat sanoa sanottavansa, kaikkia mielipiteitä pitää arvostaa ja kaikkia pitää kuunnella oli kyse käytännössä mistä tahansa asiasta. 41)Tikka, P. (2018). “Asiantuntijuuden murros“. Historia jatkuu…, 11.2.2018 Informaatiota, mielipiteitä ja tulkintoja on saatavilla tuhottomasti, jonka myötä kaikista elämänalueista näyttää tulleen yhtä ja kaikesta poliittista. Kuplautuminen – punavihreät kuplat 42)Ylönen, M. (2015). “Kupla punavihreistä toimittajista“. 10.6.2015, Hamilon kupla, eliitin kupla ja monenlaiset muut poliittiset ja identitaariset kuplat – ei ole yksioikoinen ilmiö, mutta tutkimusten perusteella tiedämme jotain itseään vahvistavien kuplien ja vahvistusvinoumien olemassaolosta ja synnystä. Sama ilmiö on nähtävissä myös sosiaalisen median keskusteluissa ja erityisesti monissa someraivoissa. Teknologian kehityksestä, koulutustason paranemisesta ja elintason kehityksestä huolimatta ihmiset ovat perusluonteeltaan hyvin samanlaisia kuin kymmeniä tuhansia vuosia sitten.
Toisaalta voi hyvin kysyä, olisiko nykymuotoinen liberaalidemokratia parempaa ilman internetiä, sosiaalista mediaa ja erinäisiä vaikuttamisyrityksiä? Vaikuttaminen ja suostuttelu ei ole kovinkaan helppoa, mutta tietyissä tilanteissa vaikuttaminen voi olla helpompaa – hyvässä ja pahassa. 43)vrt. Resnick, B. (2015). “Is Political Persuasion Possible at All?“. The Atlantic, 4.6.2015 Ihmiset ovat alttiita huhuille ja juoruille, mutta tieto ei kulje suodattamattomana osaksi ihmisten uskomusjärjestelmiä. Vapaissa yhteiskunnissa kansalaiset altistuvat jos jonkinlaisille vaikuttamisyrityksille, vaikka tuskin kukaan on antanut kenellekään eksplisiittistä suostumusta tulla vaikutetuksi. Eikö ihmisillä siis ole minkäänlaista vapaata tahtoa? Mitä hyötyä demokratiasta on, jos lähtökohta on se, että ihmiset ovat heikkotahtoisia ja alistuvia eli sanalla sanoen vääränlaisia ja ryhmäpsykologia vie järjen? Demokratia ei ole täydellinen järjestelmä, mutta sen periaatteellisena tehtävänä on suojella tietämättömiä äänestäjiä. F. A. Hayekin mukaan kaikkein fiksuimpien ja hölmöimpien erot ovat isossa maailmanhistoriallisessa tarkastelussa merkityksettömiä.
Cambridge Analytica, somemeediot ja yleisöihin vaikuttaminen
Philip K. Dickin samannimiseen pienoisromaaniin perustuvassa Minority Report -elokuvassa PreCrime-yksikkö jahtaa kolmen horroksenomaisessa tilassa elävän precogin avulla tulevista rikoksista epäiltyjä. 44)Suomen poliisissa Marko “Fobba” Forss on unelmoinut Minority Report -tyyppisestä dystooppiseksi luonnehdistusta valvontajärjestelmästä. Donald Trumpin vaalikampanjan big data -osaamisesta ja analytiikka- ja ennustamiskyvykkyyksistä on esitetty Minority Report -maailmaa läheneviä villejä spekulaatioita. Ihmisiin on yritetty aina vaikuttaa, mutta tieto- ja viestintäteknologian saralla viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tapahtuneet kehitysaskeleet ovat synnyttäneet uusia uhkakuvia. 45)Tenove, C., Buffie, J., McKay, S. & Moscrop, D. (2018). “Digital Threats to Democratic Elections: How Foreign Actors Use Digital Techniques to Undermine Democracy“. Centre for the Study of Democratic Institutions, UBC 46)Daniel Kreissin mukaan Facebook/Cambridge Analytica -tapaus on kertomus monenlaisista epäonnistumisista.
Mikko Hyppönen huomautti heti A-teema -illan alussa Cambridge Analytican entisen toimitusjohtajan Alexander Nixin kehuskelleen Cambridge Analytican kyvykkyyksillä, mutta tosiasiassa – ja mitä Hyppönen ei missään vaiheessa tuonut esille – meillä ei ole hyvää näyttöä Cambridge Analytican hyödyntämien menetelmien toimivuudesta tai vaikuttavuudesta. “Meillä on parhaat tekijät, menetelmät ja välineet – ja kyllä, me saamme aikaan haluamasi tulokset”, sanoisi kuka tahansa data-analytiikkapomo. Cambridge Analytican tapauksessa kyse oli mainospuheesta, koska kuka ei nyt haluaisi ostaa lupauksia pukumieheltä ja vaalivoittoa hopealautaselta Cambridge Analytica oli ennen digivaikuttamisvaihettaan taloudellisissa vaikeuksissa. Adrienne Royerin mukaan jo kesällä 2016 monet silloisen presidenttiehdokkaan Ted Cruzin vaalikampanjassa oltiin pettyneitä Cambridge Analytican lunastamattomiin lupauksiin ja Trumpin kampanjankin suhde Cambridge Analytican kanssa jäi varsin lyhyeksi.
Toimitusjohtaja Nix ja Cambridge Analytican myyntimiehet saattoivat toki täysin vilpittömästi uskoa jumalallisiin kaikkitietävyyden ja ennaltanäkemisen lahjoihinsa, mutta vakuuttavaa todistusaineistoa psykograafisen kohdentamisen tehokkuudesta ei ole. Oxfordin yliopiston professori Rasmus Kleis Nielsen uskoo siihen, että mikrokohdentamisen tehokkuudesta on jotain näyttöä, mutta käytännössä ihmisiin vaikuttaminen ja mielipiteiden muuttaminen ei ole suoraviivainen prosessi. UNC Chapel Hillin yliopiston Daniel Kreissin mukaan mikrokohdentamista koskeva keskustelu on esimerkki “demokraattisesta ahdistuksesta”, kun kansalaiset eivät kaikesta huolimatta ilmeisesti olekaan “itsenäisiä, riippumattomia ja järkeviä”. Kreiss kehottaa hyväksymään eturyhmälähtöisen demokratian olemassaolon sen sijaan, että haikailisimme “puhtaan politiikattoman demokratian” perään. Datalla on merkitystä, mutta data ei tarkoita samaa kuin merkitys tai vaikutus. Datan hyödyntämisen merkitys on kasvanut, mutta datavetoisen vaalikampanjoinnin hyödyistä on vielä syytä keskustella, Adrienne Royer huomauttaa.
Illan keskustelun aikana mediatutkija Heikki Heikkilä huomautti, että viestintä ei ole koskaan ollut yksisuuntaista, vaan kaikki viestintä on aina yhteisöllistä. Olisinkin odottanut, että edes Heikkilä olisi selkeästi haastanut keskustelijoiden uskon viestinnän lääkeruiskuvaikutuksesta ja selkeämmin korostanut ihmisten toimijuuden merkitystä viestinnässä. Jo pelkästään Felix Simonin erinomaisessa Cambridge Analytican tapausta koskevassa katsauksessa mainitun New Yorkin yliopiston W. Russell Neumanin The Digital Difference: Media Technology and the Theory of Communication Effectsissä esittämän tulkintojen polyseemisyyden lyhyt esittely olisi riittänyt. “Emme välttämättä ymmärrä viestejä, mainoksia tai tarinoita – vaikka ne olisi räätälöity maailmankuvaamme tai persoonallisuuttamme vastaaviksi – lähettäjän haluamalla tavalla”, Simon huomauttaa Neumanin ajatuksiin viitaten. 47)Neumanin mukaan viestien monitulkintaisuus ja runsaus ovat muuttaneet joukkoviestintätutkimuksen pelikenttää merkittävästi. Yksinkertaisten prosessimallien, lähettäjäkeskeisten vaikuttamisteorioiden tai vastaanottajakeskeisten suostutteluteorioiden Neuman haluaisi tutkijoiden kiinnittävän huomiota siihen millaiseen viestintään ihmiset kiinnittävät huomiota ja miten ihmisten tulkinnat viesteistä muodostuvat ja jakautuvat. 48)Neuman (1996) on suhtautunut uusmedian politiikkavaikutuksiin epäilevästi.
Emme tiedä Cambridge Analytican menetelmien tehokkuudesta tai vaikuttavuudesta juuri mitään, mutta käytännössä yhteiskuntatieteilijät näyttävät olevan hyvin epäileväisiä. Verkkokäyttäytymisen perusteella voidaan toki pyrkiä tekemään päätelmiä käyttäjien persoonallisuudesta, mutta tilastoaineistoista ja tilastollisista suureista ei voi tehdä luotettavia päätelmiä yksilöistä. Limnéll, jolla ei ilmeisesti ole kovinkaan selkeää käsitystä edes Facebookin keräämistä tietomassoista, päätyi päätelmissään siihen, että data-analyysillä voidaan käytännössä tehdä ihan mitä tahansa. 49)Limnéllin asiantuntemuksesta ei näytä olevan kenelläkään selkeää käsitystä, mutta varsinaisen keskustelun – sosiaalisen median vallan – kannalta tämä on epäolennaista. Näin asia ei ole. Sen sijaan, että keskustelijoiden joukosta edes joku olisi sanonut, että joo, näin te väitätte, mutta riittävän hyvää todistusaineistoa ei ole, päädyttiin vain voivottelemaan GAFA-nelikon eli Googlen, Applen, Facebookin ja Applen valta-asemaa.
Cambridge Analytica on toiminut väärin ja sen toiminnassa on ollut muitakin epäselvyyksiä. Suomessa Ilta-Sanomat, Yle Uutiset, Demokraatti, Tekniikka & Talous ja lukemattomat muut mediat ovat antaneet ymmärtää, että kyseessä on “tietovuoto“. 50)Kyse ei ole perinteisestä tietovuodosta tai henkilötietovarkaudesta, vaan tiedot kerättiin käyttäjien suostumuksesta. Keskustelu on huomattavasti Cambridge Analyticaa ja Facebookia laajempi, koska yritykset keräävät suostumuksia kuin viimeistä päivää ja lopulta yksityisyydensuojaakin on päädytty tulkitsemaan laveasti. Facebook muutti käyttäjätiedon hallintaan ja jakamiseen liittyviä käytäntöjään vuonna 2015, kun The Guardian -lehden toimittajat kertoivat selvittäneensä Alexandr Koganin yrityksen kehittämän This Is Your Digital Life -sovelluksen keräämien käyttäjätietojen – sovelluksen ladanneiden ja lataajien ystävien – päätyneen muodossa tai toisessa Cambridge Analyticalle. Kyse ei ollut tietovuodosta, vaan ennen kaikkea siitä, että Facebookin sisäisessä valvonnassa on ollut selkeitä puutteita. Kogan ja Cambridge Analytica vahvistivat kuitenkin jo aikanaan poistaneensa Facebook-sovelluksen keräämät tiedot. Ei ole myöskään selvää, että Trumpin vaalikampanjassa olisi hyödynnetty Koganin kehittämän Facebook-sovelluksen avulla kerättyjä käyttäjätietoja. 51)Facebookin ja Cambridge Analytican tapaus on monisävytteinen, joten juuri tästä syystä siitä on pyrittävä muodostamaan mahdollisimman kokonaisvaltainen käsitys tapahtumista.
Olisin olettanut, että A-teema -illan keskustelijat olisivat lukeneet myös jotain muuta kuin klikkiotsikoita. He päätyivät toistamaan erilaisia Cambridge Analytican tapaukseen liittyviä väärinkäsityksiä ja vahvistamaan niitä myös keskenään. 52)Kavanagh, C. (2018). “Why (almost) everything reported about the Cambridge Analytica Facebook ‘hacking’ controversy is wrong“. Medium, 26.3.2018; Kavanagh, C. (2018). “Some follow up on my Cambridge Analytica/Facebook piece“. Medium, 3.4.2018 Olisin olettanut, että esimerkiksi Hyppönen tai Limnéll olisivat selkeästi erotelleet Facebook/Cambridge Analytica/tietovuoto -keskustelun eri tasoja, mutta toisin kävi. Limnéll kertoi lisäksi olevansa huolissaan vaalivaikuttamisesta, mutta sen sijaan, että hän olisi tarkasti kertonut mihin tämä nimenomainen huolenaihe perustuu, hän heitti asian vain ilmoille – ja sinne se sitten myös jäi. Limnéll olisi voinut tietysti kertoa erilaisista vaalivaikuttamisen keinoista ja niiden tehokkuudesta, mutta siitäkään ei keskusteltu. Sen sijaan, että Limnéll olisi asiantuntevasti kertonut siitä, mitä tietoa Facebook on milloinkin kerännyt, mitä se nykyään kerää, kuinka monet sovellukset ovat tietoja keränneet ja miten tioja on voitu hyödyntää, hän päätyi puhumaan jotain hiirenkliksutteluista. Ei kovinkaan mielenkiintoista.
Erilaiset puolivillaiset heitot vahvistavat sitä harhaa, että esimerkiksi tykkäyksistä voitaisiin joidenkin muiden datapisteiden avulla vaivattomasti muodostaa täydellisen vaalivoiton kaava. 53)Ylitalo, A. (2018). Dataohjatun markkinoinnin mahdollisuudet ja haasteet. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Opinnäytetyö Mikä on siis tehokkain tapa vaalivaikuttamisen torjumiseksi? “Yksinkertaisin tapa vähentää manipuloivaan kampanjointia on vähentää valtiovaltaa. Ihmiset ponnistelevat ja sijoittavat rahaa politikointiin, koska [poliittista] valtaa pidetään arvokkaana. — Haluatko vähentää rahan ja manipuloinnin roolia [politiikassa]? Kutista [valtio]valtaa”, Sheldon Richman toteaa. Richmanin mukaan vaalivaikuttaminen kuuluu “valtiopedon luonteeseen”. 54)A-teeema -illan keskustelijat näyttivät syöneen Cambridge Analytican mainospuheet syötteineen päivineen.
Facebook, julkisen palvelun yhtiö ja sääntely
Seurasin jokseenkin tylsistyneenä A-teema -illan keskustelijoiden ennalta-arvattavia vaatimuksia sosiaalisen median valvonnan ja sääntelyn tiukentamiseksi ja viranomaisvalvonnan vahvistamiseksi. A-teema -illan aikana ei kuitenkaan valitettavasti edes käsitelty Mark Zuckerbergin huhtikuista – Suomessakin “hiillostukseksi” väitettyä – senaatin kuulemista ja siitä esille nousseita keskustelunaiheita. Yhdysvaltain senaatin kuulemisessa Lindsey Graham nimittäin pyysi Mark Zuckerbergiltä suoraan ehdotuksia sosiaalisen median sääntelemiseksi. Loistava idea! Kysytään suuryrityksilä suoraan, miltä sääntely-ympäristön pitäisi näyttää – ja lopputulos on jo ennalta-arvattava. 55)Kotsios, P. (2010). “Regulatory Barriers to Entry in Industrial Sectors“. MPRA Paper No. 27976
Toimitusjohtajana (ja suuromistajana) haluaisin tietysti suunnitella itseäni koskevan lainsäädäntökehikon. Zuckerberginä suurin unelmani olisi lailla turvattu julkisen tehtävän asema, jonka jälkeen yksikään firma ei tulisi enää pottuilemaan. Facebookin kansallistamista ehdotti jo vuonna 2012 yhdysvaltalaisprofessori Philip N. Howard. Howard ehdotti, että valtaosa Facebookin osakkeista siirrettäisiin valtion (Yhdysvaltojen) omistukseen ja – simsalabim! – kaikki maailma pelastuu. Facebookia, Googlea ja muita teknologiajättejä pitäisi kohdella siinä missä muitakin yrityksiä, mutta ainakin jotkut haluavat ilmeisesti kohdella niitä kuin muita julkisen palvelun yhtiöitä. 56)Thierer, A. (2012). “10 Reasons Why Nationalizing Facebook Would Be Ridiculous“. Forbes / Opinion, 17.8.2012 Sääntelyintoon liittyy merkittäviä riskejä, sillä määräävässä markkina-asemassa olevilla suuryrityksillä on erityisen vahvat kannustimet vaikuttaa sääntelyyn.
Useat A-teeman keskustelijat näyttivät olevan samaa mieltä siitä, että tietosuojaa ja yksityisyyden suojaa koskeva keskustelu on tervetullutta. Toisaalta kukaan ei ilmeisesti tiennyt, että Facebookin ja sen keräämien tietojen hyödyntäminen kolmansien osapuolien toimesta on yleistä tietoa. Facebookin nykyisen liiketoimintamallin ei pitäisi olla kenellekään epäselvä – ja lisäksi se on onnistunut monetisoimaan käyttäjätiedot kannattavaksi mainosliiketoiminnaksi. Illan aikana Heikki Heikkilä ja Samuli Lång kuitenkin ehdottivat pokkana lisää sääntelyä teknologiajättien “suitsemiseksi”. Ilmeisesti sosiaalinen media on ainakin joidenkin mielestä julkisen palvelun toimintaa. Teknologiajättiläisistä on tullut jättiläisiä, koska ne ovat onnistuneet palvelemaan kuluttajia muita vaihtoehtoja paremmin.
Lähes jokainen keskusteluun osallistuneista vaikutti vannovan valvonnan, sääntelyn ja viranomaisvallan nimeen. Markkinakuri ei ilmeisesti ole riittävän vahva palautemekanismi, vaan keskustelijoiden ainut ratkaisu on ilmeisesti lisätä byrokratiaa ja sääntelyä. Entä jos lisääntyvä sääntely johtaakin epätoivottaviin ja tahattomiin seurauksiin, koska suuryrityksillä ei ole enää yhtä vahvoja kannustimia palvella kuluttajia ja muuttaa toimintaansa. Taloudellisten kannustimien merkitystä korosti vain Saara Jantunen, mutta valitettavasti tätä asiaa koskeva keskustelu jäi hyvin lyhyeksi.
Pauli Aalto-Setälän ja Jarmo Limnéllin mukaan Facebook ja muut teknologiajättiläiset ilmeisesti ostavat (liian) “aggressiivisesti” firmoja pois markkinoilta. Aalto-Setälä ja Limnéll eivät kuitenkaan ilmeisesti tunne teknologia-alan yritysjärjestelyjen logiikkaa. American Enterprise Instituten bloggaaja James Pethokoukis on jo aiemmin kumonnut Aalto-Setälän ja Limnéllin esittämät uhkakuvat tässä ja täällä, mutta toki joidenkin mukaan juurisyy on kilpailun puute. 57)ks. Cowen, T. (2017). “Productivity and market power in general equilibrium“. Marginal Revolution, 25.8.2017 58)Peter Thielin mukaan jokaisen yrityksen tavoite on pyrkiä monopoliasemaan, mutta monopolit ei usein ole hyvästä. Digitaalinen disruptio voi kuitenkin viedä digigoljateilta jalat alta, mutta jonnet ei muista mitään.
Adam Thiererin mukaan sosiaalisen median suuryritysten pönkittäminen niiden markkina-asemaa pönkittävällä lainsäädännöllä on painajaismainen ratkaisu:
“Tämä keskustelu [teknojättien suitsemisesta] palaa perinteiseen staattisen ja dynaamisen kilpailutilanteen väliseen ristiriitaan. Ne ihmiset, jotka nojaavat staattiseen näkemykseen, näkevät ison pahan mörön jokaisen kyberkulman takana. Tätä vastoin dynaaminen näkemys markkinatalouksista – erityisesti koodiin perustuvista markkinoista – huomioi sen, miten Schumpeterin “luovan tuhon jatkuva myrsky” muuttaa digitaloutta. Digitaaliset daavidit syrjäyttävät kybergoljatit toistuvasti.
Toivottavasti kuluttajien [edun] ja kilpailun nimissä poliittiset päättäjät eivät kuuntele hössöttäjiä, jotka niin rennosti ovat päätyneet kohtelemaan nykypäivän sosiaalisia verkostoalustoja julkisina palveluina. Internet-innovaatiot kuolisivat jos [vakiintuneet suuryritykset] saisivat tahtonsa läpi.” 59)ks. Thierer, A. “The Perils of Classifying Social Media Platforms as Public Utilities“. Journal of Communications Law and Technology Policy 21(2): 249-297
A-teeman keskustelijat näyttivät olevan hyvin huolissaan siitä, miten paljon Google, Apple, Facebook ja Amazon tietäät meistä, mutta kukaan ei ilmeisesti ollut huolissaan Edward Snowdenin jo vuonna 2012 tekemistä paljastuksista. Miksi NSA:n ja sen liittolaisten harjoittamasta monimuotoisesta ja laajaan todistusaineistoon pohjautuvasta nettivakoilusta ei keskusteltu lainkaan?
Facebook on toki helpompi kritiikin ja voivottelun kohde kuin todella kaukaiselta kuulostava NSA. Jukka Långin ja Heikki Heikkilän suitsuttama globaali sääntelykehikko “ylivoimaisessa markkina-asemassa” olevia yhtiöitä vastaan voi kuulostaa todella mukavalta (pullamössöltä). 60)Lång oli kuitenkin hieman hakoteillä siinä, että 25.5.2018 voimaan astuva GDPR koskisi vain eurooppalaisia (mitä?). Sääntelykehikko on perusteiltaan hyvin monimutkainen ja jos ymmärrän sitä millään tasolla oikein, niin uusi lainsäädäntö koskee myös mm. EU-alueella työskenteleviä tai vierailevia ulkomaalaisia ja heidän henkilötietojensa käsittelyä. Sääntelyusko on on ilmeisesti patenttiratkaisu kaikkeen. Milton Friedman on tiivistänyt asian hyvin:
“Onko tosiaan niin, että poliittinen oman edun tavoittelu on jotenkin uljaampaa kuin taloudellinen oman edun tavoittelu? Otat luullakseni monta asiaa annettuna. Ja kerro toki, mistä löytyvät yhteiskunnan järjestelevät enkelit?”
A-teeman aikana keskustelijat antoivat epäsuorasti ymmärtää lakien ja säännösten syntyvän jossain tyhjiössä. Sääntelyromantiikka on vaarallista, koska se voi lopulta johtaa vakaviin sääntelyhäiriöihin. Sääntelyhäiriöt johtuvat eri eturyhmien ja viranomaisten neuvottelupelistä, jonka lopputuloksena syntyy harvoin tasapuolista “viisasta sääntelyä“. 61)Kilpailuviranomaisten käsityksiä kilpailusta ja monopoleista voi aiheellisesti kritisoida. Somejättien suitseminen kuulostaa kivalta, mutta lopputulos voi olla jotain ihan muuta. Historiasta löytyy lukemattomia esimerkkejä siitä, miten eri eturyhmät ajavat omaa etuaan sääntelyä lisäämällä. 62)Ttäydellinen kilpailu on luusereille, kuten Peter Thiel on sanonut.
Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?
Per Bylund on artikkelissaan What Makes AI Dangerous? The State huomauttanut markkinakurin olevan yrityksille tehokas pelote:
Cambridge Analytican fiasko sai Facebookin välittömästi muutttamaan liiketoimintaansa, koska omistajat menettivät miljardeja yhtiön arvon romahdettua. [Facebookin] arvo perustuu ihmisten halukkuuteen käyttää verkkosivustoa ja sen sisällönjakosovelluksia. #DeleteFacebook-hashtag vahingoitti omistajia. Verrataan tätä sitten Snowdenin paljastuksiin: valtio vakoilee kaikkia. [Valtio ja sen virastot] keräävät tietoa osittain yrityksiltä, joiden on pakko noudattaa [viranomaisten] pyyntöjä ja ne ovat velvoitettuja olemaan asiasta hiljaa. Kyllä, [Snowdenin] paljastukset herättivät paljon tunteita, mutta mitä tapahtui ‘syvän valtion’ valvonnassa? Luultavasti ei mitään. Paitsi ehkä joitakin uusia rutiineja ja todennäköisesti enemmän rahaa vuotojen hillitsemiseksi.”
Facebook, Google ja muut teknojättiläiset eivät toimi tyhjiössä, vaan niillä on lukemattomia etuja puolustettavaan ja kilpailijoita karkotettavana. Sääntely on suuryrityksille merkityksellinen ja tärkeä vaikuttamisen alue, mutta kansalaisia ei ylensä ottaen sääntely-ympäristö ja sen kehitys juurikaan kiinnosta. 63)Kansalaisia kiinnostavat todennäköisemmin huomattavasti arkisemmat asiat kuten hyvät käytöstavat. Asiapitoisen ja ratkaisukeskeisen julkisen kestelun pitää perustua nykyistä monipuolisempaan näkemykseen siitä, mitä eri ratkaisuehdotuksista tiedämme ja mitä emme tiedä. Sääntely on usein mielikuvitukseton ja tylsä ehdotus, koska meidät on ehdollistettu uskomaan valvonnan, viranomaisvallan ja valtion autuaaksi tekevästä voimasta. Valtioon uskotaan kuin aukkojen jumalaan.
Poliittisen vaikuttamisen ja suostuttelun muutokset, valeuutiset ja sosiaalisen median valta ovat kaikki tärkeitä ja merkityksellisiä keskustelunaiheita, mutta eri aiheita koskevan julkisen keskustelun pitää aina perustua kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen ja mahdollisimman laaja-alaiseen näkemykseen eri asioiden välisistä yhteyksistä. Facebookin ja Cambridge Analytican tapaus on vain yksi digiajan moninaisista haasteista ja ongelmat voivat olla huomattavasti syvemmät. Yleinen tietosuoja-asetus voi korjata joitakin ongelmia, mutta kaikkeen ei sääntelyllä pystytä ja osa tavoitteista voi jäädä ainakin alussa saavuttamatta. Vain aika näyttää, mihin tietosuoja ja -turva tulevaisuudessa kehittyvät, mutta aiheita koskevan kansalaiskeskustelun pitää jatkua myös viimeisimpien tapauksien jälkeen.
Valitettavasti viime torstain A-teema -ilta ei tarjonnut paljon muuta kuin latteuksia ja kaikenlaisia ylimalkaisia mielipiteitä, jotka eivät tosiasiassa vie muutosta eteenpäin. Kuinka moni keskusteluiltaan osallistuneista (tai sitä seuranneista) on jo ollut yhteydessä kansanedustajiin ja europarlamentaarikoihin kertoakseen sosiaalisen median valtaa koskevista huolenaiheistaan? Tuskin kukaan.
—
Kuvalähde: Book Catalog on Foter.com / CC BY
Huomautus: Uskon hyvin vahvasti suopeuden periaatteeseen ja siihen, ettei tiettyjen ihmisten toteamuksia pidä ylitulkita. Toisin sanoen jos X sanoo Y ja minun jotain kautta annetaan ymmärtää, että X on Z:ssa töissä tms., en usko Z:n olevan vastuussa X:n sanomisista ellei X sano suoraan Y:n olevan Z:n virallinen kanta asiaan Y_k1.
References
