Tag Archives: reputation

Julkisen keskustelun valossa näyttää siltä, että teknologinen kehitys on ottanut vain muutamassa viime vuodessa aimo harppauksia eteenpäin ja saavuttanut sellaisen nopeuden, että jopa merkittävimpinä pidettyjen kehityskulkujen seuraamisesta on tullut vaikeaa ja aikaa vievää. Uusien sovellusten ja palveluiden eettisyyttä tarkastellaan tyypillisesti vasta sen jälkeen, kun ne on otettu laajasti käyttöön eri puolilla yhteiskuntaa. Kyseessä on laaja ja haastava asiakokonaisuus, johon ihmiset näyttävät havahtuneen laajasti vasta äskettäin. Vilkkaana käyvä keskustelu muun muassa big datasta, analytiikasta, koneoppimisesta ja tekoälystä on levinnyt nopeasti teknologia-asiantuntijoita ja yrittäjiä laajemmalle. Erityisesti on peräänkuulutettu abstraktia ja kärsivällistä “filosofista” ajattelua. Hitaamman ajattelun tyhjiö ja kysyntä ovat olleet niin suuria, että täytteeksi kelpuutetaan nykyisin lähes mitä tahansa. Esimerkiksi tekoälystä ja sen vaikutuksista organisaatioiden prosesseihin, työntekijöihin ja organisaatioetiikkaan on esitetty monia puheenvuoroja, joita määrittää lähinnä taloustieteellisestä, institutionaalisesta ja organisatorisesta näkökulmasta irrallinen vastuullisuus- ja riskipuhe. Tällä hetkellä eri ammattiryhmät näyttävät pyrkivät tuotteistamaan ja myymään erilaisia nyrkkisääntöjä viimeaikaisten teknisten haasteiden ja eettisyyden yhteensovittamiseksi.…

Read more

Käsittelimme toissa viikolla Thomas Taussin kanssa sitä, miten julkinen keskustelu maineriskeistä näyttää hyvin usein olevan tarkoitushakuista ja irrallista yritysjohtamisen sekä liiketalouden perusteista. Julkisessa keskustelussa ei ole meistä kiinnitetty riittävästi huomiota riskienhallinnan, yritysvastuun, omistajuuden ja organisaatioiden taloustieteen näkökulmiin. Pyrkimyksenämme oli muodostaa ymmärrystä näistä eri aihealueesta sekä pohtia näihin liittyviä moninaisia haasteita jatkamalla keskustelua muun muassa Oulun yliopiston viestinnän professorin Erkki Karvosen sekä Taloussanomien toimittajan Heidi Hagelinin esittämien ajatusten pohjalta. Toimme keskusteluun lisäksi mukaan joitakin omia havaintojamme lisääntyneistä politisoituneista vaatimuksista erilaisia organisaatioita kohtaan. 1)ks. esim. Scherer, A. G. & Palazzo, G. (2011). “The New Political Role of Business in a Globalized World: A Review of a New Perspective on CSR and its Implications for the Firm, Governance, and Democracy“. Journal of Management Studies 48(4): 899-931 Näkemyksemme mukaan uudet vaatimukset, oli kyse sitten poliittisesta korrektiudesta tai niin sanotusta jatketusta yhteiskuntavastuusta, vaikuttavat monilla aiemmin tuntemattomilla tavoilla organisaatioiden johtamiseen. Omien havaintojemme mukaan näitä teemoja koskevat keskustelut…

Read more

2/2