Tag Archives: future workforce

Tekoäly, ajattelevat koneet ja keinotekoiset oliot eivät ole mikään uusi ilmiö tai asia, vaikka näistä aiheista keskustellaankin jälleen kerran aivan uudella innolla. Uutisia tekoälystä, sen sovelluksista ja tekoälyn parissa toimivien yritysten toimista ilmestyy päivittäin. Yritysjohdolle tarjotaan koulutusta, teknologiajohtajat ovat kiinnostuneita tekoälyratkaisuista, löytyy erilaisia sanastoja ja selityksiä eri käsitteille, konsultit näkevät mahdollisuuksia eri toimialoilla ja tekoälyn vaikutukset työvoimaan sekä innostavat että epäilyttävät. 1)Asiantuntijat näyttävät olevan arvioissaan tavallisia kansalaisia skeptisempiä tekoälyn vaikutuksista työvoimaan ja työllisyyteen. Esimerkiksi PwCn hiljattain julkaiseman selvityksen mukaan automaatio etenee lähitulevaisuudessa kolmessa aallossa ja eri aaltojen vaikutukset eri toimialoihin vaihtelevat suuresti. Ks. Sotala, K. (2016). “How Feasible Is the Rapid Development of Artificial Superintelligence?“. Foundational Research Institute. Syys-2016 Varsinaisen tekoälytutkimuksen historia ei kuitenkaan ole kovinkaan pitkä. Hieman yli 60 vuotta sitten, syksyllä 1955, joukko nimekkäitä amerikkalaistutkijoita ehdotti muutaman kuukauden pituista pureutumista eräisiin tuolloin tietojenkäsittelytieteen parissa tunnistettuihin uusiin kysymyksenasetteluihin: “Tutkimus lähtee siitä oletuksesta, että kaikki oppimisen muodot tai mikä tahansa muu [ihmis]älykkyyden…

Read more

1/1