Bitcoinin valoisa tulevaisuus: Luomiskertomus ja rahan synty (1/4)

Bitcoinin valoisa tulevaisuus: Luomiskertomus ja rahan synty (1/4)

Bitcoinin valoisa tulevaisuus saattoi näyttää itsestäänselvyydeltä vuonna 2017, kun bitcoinin hinta nousi uusiin huippuihinsa. Bitcoinin valoisasta tulevaisuudesta ei tarvinnut tuolloin erikseen mainita. Vaihtoehtoisesti voi tuntua typerältä sijoittaa sellaiseen digitaaliseen omaisuuserään, joka ei ole minkään hyödykkeen tai valtion takaama ja jonka hinnan nousu on saanut jotkut vertaamaan sitä tulppaanimaniaan tai vuosituhannen vaihteen IT-kuplaan. Kumpikaan ei ole totta. Bitcoinin tulevaisuus näyttää vastustamattoman valoisalta, mutta se on kaukana ilmeisestä. Bitcoiniin sijoittamiseen liittyy huomattavia riskejä, mutta kuten osoitan, mahdollisuudet ovat edelleen valtavat.

Luomiskertomus

Maailman historiassa ei ole ollut koskaan mahdollista siirtää arvoa kaukaisten kansojen välillä turvautumatta luotettavaan välittäjään, kuten pankkiin tai valtioon. Vuonna 2008 Satoshi Nakamoto, jonka henkilöllisyyttä ei vieläkään tiedetä, julkaisi yhdeksänsivuisen ratkaisun pitkäaikaiseen tietojenkäsittelytieteen ongelmaan, joka tunnetaan bysanttilaisen kenraalin ongelmana. Nakamoton ratkaisu ja siihen perustuva järjestelmä – Bitcoin – teki ensi kertaa mahdolliseksi arvon siirtämisen nopeasti, suurten etäisyyksien välillä, täysin luottamuksettomalla tavalla. Bitcoin luomisen seuraukset ovat niin syvällisiä sekä taloustieteelle että tietojenkäsittelytieteellä, että Nakamoton pitäisi oikeutetusti olla ensimmäinen henkilö, joka on oikeutettu saamaan sekä Nobelin taloustieteen palkinnon että Turing-palkinnon. 1)Suom. huom. – Suomennoksessa korostettu kohta on monien Medium.comissa alun perin julkaistun artikkelin lukijoiden korostama, joten olen korostanut sen myös tähän käännökseen.

Sijoittajalle Bitcoin-keksinnön keskeinen tosiseikka on uuden niukan digitaalisen hyödykkeen – bitcoinin – synty. Bitcoinit ovat siirrettäviä digitaalisia rahakkeita, jotka luodaan Bitcoin-verkossa prosessissa, joka tunnetaan nimellä “louhinta” (engl. mining). Bitcoin-louhinta on karkeasti samanlaista kuin kullan louhinta – paitsi, että tuotanto noudattaa suunniteltua, ennustettavaa aikataulua. Suunnitelman mukaan vain 21 miljoonaa koskaan louhitaan ja suurin osa näistä on jo louhittu – noin 16,8 miljoonaa bitcoinia on louhittu kirjoitushetkellä. Joka neljäs vuosi louhimalla tuotettujen bitcoinien määrä puoliintuu ja uusien bitcoinien tuotanto loppuu kokonaan vuoteen 2140 mennessä.

Bitcoinin rahapolitiikka

Bitcoinin takeena ei ole mitään fyysistä hyödykettä, eikä niiden toimintaa tai arvoa takaa yksikään valtio tai yritys. Tämä herättää ilmeisen kysymyksen: miksi bitcoineilla on mitään arvoa? Toisin kuin osakkeita, joukkovelkakirjalainoja, kiinteistöjä tai jopa hyödykkeitä, kuten öljyä tai vehnää, bitcoinien arvoa ei voi määrittää tavanomaisella diskontatun kassavirta-analyysin avulla tai tarkastelemalla niiden kysyntää korkeamman asteen tai tulevien hyödykkeiden valmistuksessa. Bitcoinit kuuluvat täysin erilaisten hyödykkeiden luokkaan, jotka tunnetaan nimellä rahahyödykkeet, joiden arvo määräytyy peliteoreettisesti, ts. jokainen markkinaosapuoli arvostaa hyödykettä sen perusteella, arvostavatko ja kuinka paljon muut osallistujat sitä. Rahahyödykkeiden peliteoreettisen luonteen ymmärtämiseksi meidän on tutkittava rahan alkuperää.

Rahan synty

Varhaisimmissa ihmisyhteisöissä ihmisryhmät kävivät suoraa vaihdantaa eli vaihtokauppaa. Vaihtokaupalle ominaiset uskomattomat tehottomuudet rajoittivat jyrkästi kaupankäynnin mahdollista mittakaavaa ja maantieteellistä laajuutta. Vaihtokaupan suurin ongelma oli tarpeiden samanaikaisuuden puuttuminen. Omenanviljelijä voi haluta käydä kauppaa kalastajan kanssa, mutta jos kalastaja ei halua omenoita samaan aikaan, kauppaa ei tehdä. Ajan myötä ihmisille kehittyi halu pitää hallussaan tiettyjä keräilyesineitä niiden harvinaisuuden ja symbolisen arvon vuoksi (esimerkiksi simpukankuoria, eläinten hampaita ja piikiveä). Itse asiassa, kuten Nick Szabo esittää rahan alkuperää käsittelevässä erinomaisessa esseessään, keräilyesineisiin kohdistunut inhimillinen halu antoi varhaiselle ihmiselle selkeän evolutionaarisen edun lähimpään biologiseen kilpailijaan, neandertalinihmiseen (Homo neanderthalensis), nähden.

Keräilyesineiden ensisijainen ja perimmäinen evolutionaarinen tehtävä oli vaurauden säilyttäminen ja siirtäminen.

Keräilyesineet olivat eräänlaista “alkurahaa” tekemällä kaupan mahdolliseksi muutoin vihamielisten heimojen välillä ja tekemällä varallisuuden siirtämisen mahdolliseksi sukupolvien välillä. Keräilyesineiden kauppa ja siirtäminen oli melko harvinaista paleoliittisissä yhteiskunnissa. Nämä hyödykkeet palvelivat paremminkin “arvon säilyttämisen” kuin “vaihdon välineen” roolia. Vaihdon väline tunnustetaan useimmiten nykyaikaisen rahan tärkeimmäksi tehtäväksi. Szabo selittää:

Nykyaikaiseen rahaan verrattuna alkukantaisen rahan kiertonopeus oli hyvin alhainen. Sitä voitiin siirtää vain muutaman kerran ihmisen elinaikana. Tästä huolimatta kestävä keräilyesine, jota kutsumme nykyään perintökalleudeksi, saattoi säilyä monien sukupolvien ajan ja kasvattaa merkittävästi arvoa kussakin siirrossa. Tämä teki siirtämisen ylipäätään mahdolliseksi.

Varhainen ihminen kohtasi tärkeän peliteoreettisen ongelman päättäessään, mitä keräilyesineitä kerätä tai luoda: mitä esineitä muut ihmiset haluaisivat? Ennakoimalla oikein, mitä esineitä kysyttiin niiden keräilyarvon vuoksi, näiden keräilyesineiden omistajat saivat valtavan edun kyetessään viemään kaupan päätökseen ja hankkimaan varallisuutta. Jotkut Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen heimot, kuten narragansetit, erikoistuivat muuten hyödyttömien keräilyesineiden valmistukseen yksinkertaisesti niiden kauppa-arvon vuoksi. Lienee syytä huomata, että mitä aikaisemmin keräilyesineen tuleva kysyntä onnistutaan ennakoimaan, sitä suuremman hyödyn sen aikainen omistaja saa. Keräilyesine voidaan hankkia edullisemmin kuin silloin, kun sen kysyntä on valtavaa, ja sen kauppa-arvo kasvaa, kun sitä tarvitsevan väestön määrä lisääntyy. Lisäksi hyödykkeen hankkiminen sen toivossa, että sitä kysytään tulevaisuuden arvon säilyttäjänä, nopeuttaa sen käyttöönottoa juuri tähän tarkoitukseen. Tämä näennäinen kehäpäätelmä on itse asiassa palautesilmukka, joka ohjaa yhteiskunnat nopeasti lähestymään yhtä arvon säilyttäjää. Peliteoreettisesti tämä tunnetaan “Nash-tasapainona“. Arvon säilyttäjän Nash-tasapainon saavuttaminen on suuri siunaus mille tahansa yhteiskunnalle, koska se helpottaa suuresti kauppaa ja työnjakoa, tasoittaen tietä sivilisaation synnylle.

Vuosituhansien kuluessa – ihmisyhteiskuntien kasvaessa ja kauppareittien kehittyessä vuosituhansien – eri yhteiskunnissa syntyneet arvon säilyttäjät kilpailivat keskenään. Kauppiaat kohtaavat valinnan siitä, säilyttääkö kaupasta saatavat tuotot oman yhteiskunnan, toisen yhteiskunnan vai jossain suhteessa molempien arvon säilyttäjiin. Säästöjen pitäminen ulkomaisessa arvon säilyttäjässä oli hyödyllistä, sillä se paransi kaupankäynnin mahdollisuuksia ulkomaan yhteiskunnan kanssa. Kauppiailla, joilla oli säästöjä ulkomaisessa arvon säilyttäjässä, oli myös kannustin rohkaista sen hyväksymistä ja käyttöä omassa yhteiskunnassaan, koska tämä lisäisi kauppiaiden säästöjen ostovoimaa. Maahantuodun arvon säilyttäjän edut ulottuivat paitsi maahantuontia harrastaviin kauppiaisiin myös itse yhteiskuntiin. Kaksi yhteiskuntaa, jotka lähenivät yhtä arvon säilyttäjää, kokivat keskinäisen kaupan loppuunsaattamisen kustannusten laskevan ja kaupankäyntiin perustuvan vaurauden lisääntymisen. itse asiassa 1800-luku oli ensimmäinen kerta, kun suurin osa maailmasta läheni yhtä arvon säilyttäjää – kultaa – kohti ja tällä aikakaudella maailmankauppa oli suurinta historiassa. Lordi Keynes kirjoitti tästä auvoisasta aikakaudesta seuraavasti:

Kuinka poikkeuksellinen aikakausi ihmiskunnan taloudellisessa kehityksessä tämä aikakausi olikaan… Mutta jokaiselle kyvyiltään tai luonteeltaan keskinkertaisuuden ylittävälle oli mahdollista päästä keski- tai yläluokkaan, joille elämä tarjosi alhaisin kustannuksin ja vähin vaivoin sellaiset mukavuudet ja miellyttävyydet, jotka ylittivät muiden aikojen rikkaimpien ja voimakkaimpien hallitsijoiden elämänlaadun. Lontoon asukas voi tilata puhelimitse, siemaillen aamuteetään sängyssään, koko maailman erilaisia tuotteita, niin paljon kuin hän katsoi tarpeelliseksi, ja saattoi kohtuudella odottaa niiden toimitettavan ajoissa kotiovelleen. 2)Suom. huom. – Keynes, J. M. (1920). “Global Man, Circa 1913“. The Globalist, 17.11.2001

Vijay Boyapatin 26.2.2018 julkaiseman kirjoituksen “The Bullish Case for Bitcoin (part 1 of 4)” on suomentanut Thomas Brand. Tämä on ensimmäinen osa Vijay Boyapatin vuonna 2018 julkaisemasta neliosaisesta kirjoitussarjasta “The Bullish Case for Bitcoin“.

Kirjoitussarjan toisessa osassa tarkastellaan sitä, mitkä ominaisuudet tekevät jostain hyödykkeestä hyvän arvon säilyttäjän ja miten Bitcoin suhteutuu muihin, kuten kullan ja fiat-valuuttojen, kaltaisiin rahahyödykkeisiin erilaisten ominaisuuksien suhteen. 3)Suom. huom. – Rothbard, M. (2009 [1963]). Mitä valtio on tehnyt rahallemme?. Suom. P. Kajander. Tampere: Lumo

Toinen osa

Kolmas osa

Neljäs osa 

Vijay Boyapati on entinen Googlen ohjelmistokehittäjä, sarjayrittäjä ja opiskellut itävaltalaista taloustiedettä vuodesta 2009. Häntä on haastateltu muun muassa Heardit-, Cryptoconomy– ja Hackernooninpodcasteissa. Seuraa Boyapatia Twitterissä.

Boyapatin Bitcoin-aiheinen kirjoitussarja on kännetty aiemmin yli kymmenelle kielelle.

Vastuuvapauslauseke: Tässä artikkelissa esitetyt näkemykset ja mahdolliset virheet ovat alkuperäisen kirjoittajan omia. Artikkeli on tarkoitettu vain oppimistarkoituksiin. Artikkelia ei tule käsittää sijoitusneuvonnaksi. Kääntäjän virheet ja tulkinnat ovat omia. Kääntäjä ei ota mitään vastuuta mahdollisista virheistä. Voit jättää palautetta käännöksestä kommenteihin tai lähettää palautetta suoraan kääntäjälle.

Kuvalähde: WorldSpectrum / Pixabay License

References   [ + ]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *