Case Finnair ja jatkettu yhteiskuntavastuu

Finnairin lento Helsingistä Berliiniin sai dramaattisen käänteen heinäkuisena tiistaiaamuna, kun eräs koneen matkustajista päätti kieltäytyä – miehistön käskystä huolimatta – istumasta paikoilleen kansalaistottelemattomuuden nimissä. Hän oli havainnut koneen takaosassa itselleen ennalta tuntemattoman miehen siviilipukuisten poliisien seurassa. Protestin järjestänyt matkustaja ei tiennyt “mihin tätä ihmistä ollaan viemässä ja mitä hänelle nyt tapahtuu”, mutta protestoija ei omien sanojen mukaan “kokenut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää auttaa [järjestämällä mielenilmauksen lentokoneessa]”. Lentokone ei voinut nousta ilmaan aikataulussa, sillä ilmeisesti useammista kehotuksista huolimatta matskustaja koki velvollisuudekseen esittää omia vaatimuksiaan koneen miehistölle ja kapteenille, eikä hän suostunut istumaan paikalleen ennen kuin vaatimuksiin suostutaan. 1)Protestoija oli esittänyt vaatimuksensa myös suoraan kapteenille.

Lennolla miehensä ja lapsensa kanssa ollut matkustaja kieltäytyi istumasta. Hän vaati kapteenia joko poistamaan tuntemattomasta syystä Berliiniin karkotettavan henkilön lentokoneesta tai poliisien keskeyttävän heille annetun virkatehtävän. “En tiedä, mikä hänen tarinansa on. Mutta lähtökohtaisesti pakkopalautukset ovat ongelmallisia. Siksi koin tarpeelliseksi toimia”, protestoija kertoi myöhemmin Aamulehdelle. Toisin kuin Ruotsissa hiljattain tapahtuneessa vastaavassa tapauksessa, Finnairin koneessa kansalaistottelemattomuuteen turvautunut nainen poistettiin lennolta kapteenin tilannearvion perusteella poliisivoimin. Lopulta poliisien virkatehtävä palautettavan toimittamiseksi Berliiniin sai jatkua. 2)Protestoijan rauhallisesti käyttäytynyttä miestä tai lasta ei poistettu koneesta, joten he pääsivät Berliinin lomamatkalle.

Hieman yli viikko sitten tapahtuneesta mielenilmauksesta tuli nopeasti eräs uutisviikon keskustelluimmista aiheista. Toistaiseksi tapahtuman taustoista on kuitenkin saatavilla hyvin niukasti yksityiskohtia, mutta todennäköisesti kyse oli Irakiin käännytetystä turvapaikanhakijasta. 3)ks. myös Leinonen, N. (2017). “Suurlähettiläs: Irak ei hyväksy pakkopalautuksia“. Iltalehti, 12.1.2017; Mäntymaa, E. (2018). “Irak vastustaa pakkopalautuksia Suomesta – suurlähettiläs: ‘Otamme vastaan vain vapaaehtoisesti palaavat ja rikoksiin syyllistyneet’“. Yle Uutiset, 10.7.2018 Lennolla protestoinut henkilö oli Suomen vihreiden eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen, joka myös kuvasi Facebook Live -suoratoistovideon lentokoneen tapahtumista. 4)ks. Alexander, S. (2016). “The Ideology is Not the Movement“. Slate Star Codex, 4.4.2016 Pennasen mukaan lentokoneprotestin esikuvana oli ruotsalainen Elin Ersson.

Keskustelu Finnairin lennolla tapahtuneesta protestista virinnyt laajaksi. 5)Tapauksesta on lisäksi kirjattu rikosilmoitus, jonka lisäksi myös poliisin toimet lentokoneessa saatetaan tutkia. Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto puolusti puolueensa työntekijän kansalaistottelemattomuutta ja vertasi tapausta ihmisoikeusaktivisti Rosa Parksiin. 6)Manolis Huuki kritisoi vihreitä moralisoinnista laillisuusasioissa. 7)Pennasen tapausta voi tarkastella myös hyvesignaloinnin näkökulmasta. Pennasen lentokoneprotesti on sisäryhmälle suunnattu viesti siitä, että hän on sitoutunut sisäryhmänsä arvoihin ja periaatteisiin. Lisäksi Pennanen toivoi sekä matkustajilta että muilta tukea teolleen. Jos et osoita tukea teolle, et ole riittävän sitoutunut hyvinä pidettyihin arvoihin ja periaatteisiin tai olet niitä vastaan. 8)Bowman, S. (2016). “Stop Saying ‘Virtue Signalling’“. Adam Smith Institute, 27.5.2016 Aalto muistutti myös siitä, että “natsi-Saksassakin kaikki toimet olivat laillisia” ja kertoi myöhemmin pitävänsä Pennasen tekoa “kunnioitettavana”. 9)Viisi vuotta sitten Aalto oli lainsäädännön sitovuudesta ja velvoittavuudesta eri mieltä. Viime maanantain Ylen A-studiossa väitöskirjatutkija ja ihmisoikeusaktivisti Erna Bodström ja sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa puolustivat yhteen ääneen Pennasen kansalaistottelemattomuutta.

Pennasen lentokoneprotesti on saanut tukea, mutta se on myös tuomittu laajasti. Tapaukseen ovat ottaneet kantaa muun muassa Paula RisikkoHenri Heikkinen, Tuija Siltamäki, Jussi Halla-aho, Mikko Laakso, Jukka Kopra, Tere Sammallahti, Wille Rydman, Katri Kulmuni, Arto Luukkanen ja monet muut. Vihreistä puolestaan Emil Sillanpää näyttää ymmärtävän tapauksen laajemman merkityksen, mutta samaan aikaan joidenkin vihreiden mielestä Pennanen protestoi spontaanisti järjestelmää ja joitakin sen lakeja vastaan.

Yritysten yhteiskuntavastuu ja valtiovalta

Lain ja moraalin monimutkaisen suhteen ja kansalaistottelemattomuuden nyanssien lisäksi tapausta on julkisuudessa käsitelty myös yritysten yhteiskuntavastuun näkökulmasta. 10)Kaikki kansalaistottelemattomuus ei ole luonteeltaan samanlaista. Suomalainen yritystoiminnan vaikutuksia tutkivan Finnwatch ry:n verkkosivuilla julkaistiin blogikirjoitus, jonka mukaan Finnairin – ja käänteisesti myös muiden organisaatioiden – tulisi yhteiskuntavastuun nimissä suhtautua epäilevästi viranomaisten tekemiin päätöksiin ja käyttää omaa harkintaansa lainvoimaisten päätösten toimeenpanossa. 11)Asiasta uutisoi myös Uusi Suomi -verkkojulkaisu.

“Yhtiö ei kuitenkaan voi vapauttaa itseään vastuusta näin yksinkertaisesti. YK:n ihmisoikeuksia ja yritystoimintaa koskevat ohjaavat periaatteet toteavat, että yrityksillä on velvollisuus kunnioittaa ihmisoikeuksia. Tämä velvoite koskee yrityksiä myös niissä tilanteissa, joissa valtio rikkoo omaa ihmisoikeuksia koskevaa suojeluvelvoitettaan.”
– “Illaksi kuolemaan?” (31.7.2018)

Finnwatchin esittämä perustelu on se, että Suomen suorittamiin karkotuksiin ja käännytyksiin liittyy ihmisoikeusnäkökulmasta lähes poikkeuksetta jonkinlaisia epäselvyyksiä, ja tapausesimerkkinä Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala esittelee Virgin Atlanticin kesäkuisen päätöksen lopettaa karkotus- ja käännytyslennot. Vartiala suosittelee, että Finnair keskeyttäisi pakkopalautuksiin osallistuminen esimerkiksi siihen asti, että Suomessa saadaan riippumaton selvitys turvapaikkapolitiikan ihmisoikeusvaikutuksista”. Maailmalla lukuisat lentoyhtiöt ovat joutuneet vastaavanlaisen painostuksen kohteeksi.

Yrityksillä on sekä muodollisia että epämuodollisia suhteita ympäröivään maailmaan, jotka määrittelevät ja ohjaavat niiden toimintaa yhteiskunnissa. Muodollisesti yritysten pitää noudattaa säädettyjä lakeja ja asetuksia, maksaa palkat työntekijöille ja huolehtia työturvallisuudesta, mutta epämuodollisesti yritysten tulisi kiinnittää huomiota esimerkiksi alihankinta- ja toimitusketjujen hallintaan ja työntekijöiden työviihtyvyyteen. 12)ks. Ni, D. & Li, K. W. (2012). “A game-theoretic analysis of social responsibility conduct in two-echelon supply chains“. International Journal of Production Economics 138(2): 303-313 Yritysten yhteiskuntavastuusta on keskustelu jo 1900-luvun alussa, kun jotkut liikemiehet ja liiketaloustieteilijät väittivät yritysten olevan vastuussa myös muustakin kuin omasta menestyksestään. Nykyinen monitieteellinen keskustelu käynnistyi kuitenkin oikeastaan vasta taloustieteilijä Milton Friedmanin väitettyä The New York Times Magazineen syyskuussa 1970 kirjoittamassaan kolumnissa voitontavoittelun olevan yritysten tärkein ja ainoa yhteiskunnallinen vastuu. 13)ks. Idowu, S. O. & Filho, W. L. (toim.) (2009). Global Practices of Corporate Social Responsibility. Heidelberg, Saksa: Springer-Verlag; Wang, X.-W. (2017). “Various of Theories of the Concept of Corporate Social Responsibility and Comments“. 3rd International Conference on Social Science and Development (ICSSD 2017)  David Henderson on pyrkinyt kirjassaan Misguided Virtue: False Notions of Corporate Social Responsibility osoittamaan yhteiskuntavastuun olevan hölmö ja sekava ajatusrakennelma, jonka seuraukset ovat kaikkea muuta kuin hyviä ja tarkoituksenmukaisia

Nykyään yritysten yhteiskuntavastuun ytimessä näyttää olevan kaikkea muuta paitsi voitontavoittelu. Nykyaikaisen niin sanotun sidosryhmäteorian mukaan yrityksillä on monenlaisia sidosryhmiä, joihin yrityksen toiminta tavalla tai toisella vaikuttaa (tai on vaikuttamatta). Yrityksillä on erilaisia velvollisuuksia sidosryhmiään kohtaan ja ennen kaikkea yritysten ajatellaan olevan velvollisia antamaan jotain takaisin eri sidosryhmille. Brayden Kingin mukaan sidosryhmäteoria ei tarjoa keinoja yrityksen johtamiseen tai hyvän hallintotavan kehittämiseen, jonka Kingin mukaan sidosryhmäteoriasta on liian monta erilaista versiota. Teppo Felin ei puolestaan pidä sidosryhmäteorian näkemystä yritystoiminnasta mielekkäänä. Sidosryhmäteoriat eivät siis ole millään tavoin ongelmattomia. 14)Key, S. (1999). “Toward a new theory of the firm: a critique of stakeholder ‘theory’“. Management Decision 37(4): 317-328

Tyypillisesti ajatellaan, että sidosryhmien kanssa pitäisi käydä jatkuvaa dialogia erilaisten vaatimusten hallitsemiseksi ja kompromissien saavuttamiseksi, mutta laajennettuun poliittiseen yhteiskuntavastuuseen liittyvät monenlaiset ulottuvuudet eivät ole valtaosalle yrityksistä tuttuja. 15)ks. Lozano, R. (2011). “Addressing Stakeholders and Better Contributing to Sustainability through Game Theory“. Journal of Corporate Citizenship 43: 45-62 Laajennettu yhteiskuntavastuu tekee niistä kuitenkin strategisella tasolla merkittäviä, sillä nykyisin poliittisilla kannanotoilla – tai kantaa ottamattomuudella – voi olla kauaskantoisia ja hallitsemattomia seurauksia yrityksen liiketoiminnalle tai jopa työntekijöille. Yrityksiltä voi toki vaatia, että niiden pitäisi tietää kaikenlaista, mutta lopulta jokaisella yrityksellä on oma identiteettinsä. Yritysten tavoitteet ovat erilaisia ja ei ole selvää, miksi yrityksen tavoitteena olisi hämmentää muita sidosryhmiä asettumalla vain tiettyjä viranomaispäätöksiä vastaan. Finnairin kaltainen lentoyhtiö on luonnollisesti kiinnostunut vaikuttamaan esimerkiksi lentoliikennettä koskevaan lainsäädäntöön, mutta esimerkiksi karkotusten ja käännytysten laillisuusarviointi ei kuulu Finnairin ydintehtäviin.

Jaana Woiceshynin mukaan yritysvastuu on hämmentävä pakettidiili, joka muuttaa perustavalla tavalla sekä yritystoiminnan että yritysjohtajien toiminnan luonnetta. Yritysten yhteiskuntavastuu ja eettinen toiminta eivät ole sama asia. Yritysten yhteiskuntavastuun laajentaminen ja jatkaminen kuulostaa yksinkertaiselta ajatukselta, mutta siinä piilee useita ristiriitoja ja epämääräisyyksiä. Yrityksillä ei ole puoluekirjaa tai -ohjelmaa, vaan ne pyrkivät strategiansa mukaisin päätöksin tavoittelemaan voittoa rajoitteiden vallitessa. Kääntäen tämä tarkoittaa, että yritykset pyrkivät välttämään tappioita. Yritykset eivät ole vastuussa koko yhteiskunnalle, vaan – kuten Woiceshyn asian ilmaisee – yritysten vastuu rajautuu tiettyyn määrään tekijöitä ja asioita. Yritykset eivät pysty toimimaan rajoittamattoman valintajoukon kanssa, joten päätöksenteko vaatii aina painotuksia, rajauksia, yksinkertaistuksia ja priorisointia. Tämä johtaa tietynlaiseen päätöksenteon tapaan, josta pitää tietysti pystyä keskustelemaan. Kaikkea ei voi huomioida, eikä kaikkia todellisia tai kuvitteellisia nykyisiä tai tulevia sidosryhmiä voi miellyttää.

Yritysten päätös kyseenalaistaa laillisten ja sopimusvelvoitteitaan noudattavien yhteistyökumppanien kelpoisuus, valtiovallasta puhumattakaan, edellyttäisi erityistä tietämystä ja selvää näyttöä arvoristiriidasta. Finnwatchin Vartialan vaatimus tarkoittaisi käytännössä sitä, että mikä tahansa yritys voisi mielivaltaisesti kieltäytyä mistä tahansa (sopimus)oikeudellisesta velvoitteestaan vetoamalla “vastuullisuusintuitioon”. Yritysten ei tarvitsekaan enää noudattaa tiettyjä lakeja ja säädöksiä, vaan niiden vastuu laajenisi niille varsin vieraaseen ympäristöön, nimittäin byrokratiaan. Byrokratian ja voittoa tavoittelevien yritysten toiminnan luonne on aivan erilainen.

Julkisuudessa esitetty vaatimus Suomen turvapaikkapolitiikan “riippumattomasta” tutkinnasta tai selvityksestä kuulostaa perisuomalaiselta ratkaisulta mihin tahansa asiaan, mutta loppujen lopuksi erilaisten tutkintojen kategoria on hyvin laaja, sisäisesti ristiriitainen ja altis kilpailevien intressiryhmien vaikutteille. Mistä näkökulmasta tutkimukset on tehtävä? Kenen toimesta? Millä kriteereillä? Touko Aalto on vaatinut turvapaikkalainsäädännön tiukennusten kokonaisvaikutusten arviointia ihmisoikeusnäkökulmasta, mutta yhtä hyvin joku voisi vaatia selvityksen tasapainottamista esimerkiksi kansantaloudellisilla tai sisäisen turvallisuuden näkökohdilla.

Useiden turvapaikanhakija- ja maahanmuuttajaryhmien tarvitsema taloudellinen tuki on merkittävä ja pitkäaikainen menoerä jo itsessään, jonka lisäksi esimerkiksi pitkittynyt turvapaikanhakuprosessi ja lukuisat uusintahakemukset kuormittavat järjestelmää. Käytännössä kyse on monimutkaisesta optimoinnista, jonka vaihtoehtoiskustannuksia ovat muun muassa kaikki muu, mitä tuolla rahalla oltaisiin voitu tehdä esimerkiksi jo Suomessa olevien turvapaikanhakijoiden olojen kohentamiseksi tai syyrialaisten auttamiseksi. Niukkojen voimavarojen maailmassa valtioilla on oikeus priorisoida esimerkiksi omien kansalaisten tarpeet muiden ihmisten ohi. Samalla on kuitenkin aihetta kysyä, millä perusteella joku voidaan karkottaa vain kielteisen päätöksen seurauksena? Kysymys ei ole yksinkertainen, mutta Bas van der Vossen ja Jason Brennan ovat käsitelleet sitä perusteellisesti uudessa kirjassaan In Defense of Openness: Why Global Freedom Is the Humane Solution to Global Poverty.

Valtakunnanpolitiikassa vaadittujen selvitysten tai tutkimusten arviointi, vahvistaminen ja toimeenpano eivät ole perinteisesti yritysten ydinliiketoimintaa tai osaamista, eikä niillä ole tällaisessa toiminnassa lähtökohtaisesti kilpailuetuakaan. Yrityksillä ei ole riittävästi tietoa tai osaamista arvioida millä perusteella viranomaiset ryhtyvät mihinkin toimenpiteisiin, vaan ne joutuvat nojaamaan tiettyihin oletuksiin ja uskomuksiin tarjotessaan palveluitaan esimerkiksi valtion viranomaisille. Osakkeenomistajat omistavat yrityksen ja yritysjohdon tehtävänä ei ole edustaa osakkeenomistajia sellaisissa asioissa, jotka eivät kuulu yrityksen ydintehtävään. Yrityksen tehtävä on luoda mahdollisimman paljon vaurautta, eikä yrityksen velvollisuus ole olla muulla tavoin sosiaalisesti vastuullinen.

Finnairin tapauksessa lainmukaisen viranomaispäätöksen toimeenpanosta kieltäytyminen edellyttäisi yritykseltä maahanmuuttajaviranomaisia ja tuomioistuinlaitosta parempaa tietämystä ja kiistattomia todisteita viranomaisten mielivallasta tai nojautumista pelkän epävarmuuden herättämiin epäilyksiin. On eri asia pidättäytyä yhteistyöstä kiistattoman todistusaineiston kuin pelottelun tai laveiden uskomusten nojalla.

Toisin kuin joskus annetaan ymmärtää, vastuulle ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää. Yritysten näkökulmasta “vastuu tai “vastuullisuus on osa riskienhallintaa, joka on erittäin kiistelty aihe liikkeenjohdon ja yritystalouden kirjallisuudessa. Vastuu ja riskienhallinta ovat eräänlaisia välikappaleita yritysten toiminnassa, joihin kohdistuu monenlaisia keskenään ristiriitaisten, entistä enemmän myös ulkoisten intressiryhmien ja näiden esittämien, vaatimusten kerrostumia. 16)ks. Huber, C. & Scheytt, T. (2013). “The dispositif of risk management: Reconstructing risk management after the financial crisisManagement Accounting Research 24(2): 88-99 17)Christiansen U. (2014) “Mixed Risk Management Practices: Insights from Management Accounting and What It Means for Strategic Risk Management“. Teoksessa Andersen, T. J. (toim.) Contemporary Challenges in Risk Management. Lontoo: Palgrave Macmillan Jos yritys ei kykene suodattamaan vähämerkityksisiä vaatimuksia tärkeämmistä, niistä tulee joko tietoisesti tai tiedostamaan päivänpoliittisen nokittelun jatke. On yksilöistä, yhteiskunnasta ja nämä yhteen kutovista instituutioista kiinni, halutaanko entistä useammat elämän osa-alueet valjastaa aseiksi eri intressiryhmien kinastelulle, vai halutaanko ne säästää politisoitumiselta. 18)Kaikki riskit eivät ole yrityksen kannalta strategisia riskejä. LSE:n laskentatoimen professorin Michael Powerin mukaan “kaiken riskienhallinta” laajentaa riskienhallinnalle ominaisen logiikan sellaisille osa-alueille, joilla se ei välttämättä toimi tai sen toiminta aiheuttaa uusia riskejä. Lopputulos saattaa olla “ei minkään riskienhallinta“. 19)Ihmisoikeuksista on keskusteltu liike-elämän etiikassa ja liikkeenjohdon kirjallisuudessa keskusteltu paljon, mutta niin sanotuista ihmisoikeusriskeistä ja niiden yhteydestä yritysten riskienhallintaan on varsin vähän konseptuaalista (tai empiiristä) tutkimusta. Ks. Spedding, L. & Rose, A. (2008). Business Risk Management Handbook: A sustainable approach. Oxford: CIMA Publishing; Taylor, M. B., Zandvliet, L. & Forouhar, M. (2009). “Due Diligence for Human Rights: A Risk-Based Approach“. Working Paper of the Corporate Social Responsibility Initiative, Working Paper No. 53; Martin, J. & Bravo, K. E. (2016). The Business and Human Rights Landscape: Moving Forward, Looking Back. New York, NY: Cambridge University Press; Fasterling, B. (2017). “Human rights due diligence as risk management: Social risk versus human rights risk“. Business and Human Rights Journal 2(2): 225-247

Eräänä perusteluna karkotusten ja käännytysten vastustamiseen käytetään traagisia yksittäistapauksia, joissa lähtö- tai kotimaihinsa palautettuja ihmisiä on kidutettu tai jopa surmattu. Mitä näiden yksittäistapausten pohjalta on mahdollista sanoa ilman sen laajempaa ja perusteellisempaa tietoa sekä ymmärrystä kontekstista ja kokonaiskuvasta? Kaikkeen, jopa hyvin tarkasti punnittuun ja harkiten tehtyyn, päätöksentekoon liittyy aina lukemattomia riskejä ja inhimillisen havainnointikyvyn ulkopuolista epävarmuutta. Turvapaikka- ja oleskelulupapäätöksiä on yksinkertaistaen kahdenlaisia, kielteisiä ja myönteisiä. Päätöksiä ei voi myöskään tehdä lonkalta, koska vääristymät molempiin suuntiin käyvät lopulta ilmi. Jos päätöksenteko on rikki, ei ole mitään syytä olettaa, etteivätkö päätökset tällöin voisi olla virheellisiä molempiin suuntiin. Ideaalista päätöksentekoprosessista voidaan tietysti käydä nojatuolikeskustelua, mutta huomion pitäisi keskittyä todellisuudessa kohtaamaamme epävarmuuteen ja puutteelliseen tilannekuvaan. Myös turvapaikanhakijat ja maahanmuuttajat toimivat epävarmuuden vallitessa, jonka vuoksi ihmisille on tärkeää antaa luotettavaa ja paikkansapitävää tietoa siitä, mistä tällaisessa päätöksenteossa on kyse.

Yksittäistapausten perusteella ei voida sanoa oikeastaan juuri mitään sen tarkempaa maahanmuutto- tai turvapaikkapolitiikan kokonaiskuvasta määrän, laadun tai kontekstin suhteen. Onko mahdollista tai edes järkevää vaatia viranomaisilta täydellistä tietämystä ja erehtymättömyyttä kaikista tulevista maailmantiloista sen tiedon valossa, jota rajallisesti rationaalisen maahanmuuttajaviranomaisten ja tuomioistuinlaitoksen voi edellyttää parhaassa mahdollisessakaan tilanteessa hankkia? 20)vrt. Williams, A. M. & Baláž, V. (2012). “Migration, Risk, and Uncertainty: Theoretical Perspectives“. Population, Space and Place 18(2): 167-180 Kaiken päätöksenteon kvantifioitava ja kvantifioimaton epävarmuus on tosiasia, jota ei voi koskaan lopullisesti poistaa. 21)Knight, F. H. (1921). Risk, Uncertainty and Profit. Boston, USA: Houghton Mifflin; Tulloch, J. & Lupton, D. (2003). Risk and Everyday Life. Lontoo: Sage Publications Byrokraattisesta päätöksenteosta on olemassa laajamittainen tutkimuskirjallisuus. 22)Raaphorst, N. (2017). Uncertainty in Bureaucracy: Toward a Sociological Understanding of Frontline Decision Making. Väitöskirja. Rotterdamin Erasmus-yliopisto

Norjalaisten turvapaikkaviranomaisten tutkinut sosiologi Tone Liodden on osoittanut, että turvapaikkapäätösten tekemiseen liittyy lukemattomia epävarmuustekijöitä ja päätöksenteko ei ole kaavamaista asioiden ynnäämistä. Turvapaikka-asioita käsittelevillä on Lioddenin mukaan suuri vastuu ja päätäntävalta, jonka vuoksi on muodostunut erilaisia yksilöllisiä, organisatorisia ja institutionaalisia keinoja hallita ja vähentää päätöksenteon epävarmuutta. Pitää kuitenkin myös huomioida, että päätöksentekoprosessien muuttaminen ei ole ilmaista. Kaikilla päätöksillä on vaihtoehtoiskustannus. Jos on pieninkin riski siitä, että yksikin Suomesta tai mistä tahansa muusta maasta karkotettu tai käännytetty surmataan epävakaassa kotimaassaan, looginen johtopäätös voi yhtä hyvin olla koko maanosan evakuoiminen tai vähintäänkin esimerkiksi koko turvapaikanhakumenettelystä luopuminen turvallisiksi katsotuissa maissa, Suomi mukaan lukien. Kokoomusnuorten Henrik Vuornos ehti jo aiemmin kiinnittämään huomiota siihen, millaisia vaikutuksia asiaa koskevilla politiikkavalinnoilla voi olla. 23)Maahanmuutto- ja turvapaikkakysymykset ovat olleet esillä julkisessa keskustelussa jo vuosien ajan. Politiikkasuosituksia on tarjottu laidasta laitaan. Ks. Posner, R. (2012). “Amnesty for Illegal Immigrants? Posner“. The Becker-Posner Blog, 19.2.2012; Becker, G. (2012) “Illegal Immigration-Becker“. The Becker-Posner Blog, 19.2.2012; McMacken, R. (2018) “For the Dreamers: No Deportation, No Citizenship“. Mises.org, 16.2.2018

Voidaan myös aiheellisesti kysyä, kuinka mielekästä tai toivottavaa yritysten on muodostaa jyrkkiä kantoja esimerkiksi maahanmuutto-, pakolais-, turvapaikka- ja siirtolaispoliittisissa kiistoissa? 24)vrt. Välimaa, M. (2018). “TE: Henkilövuokrafirman pomo vaatii rajoja auki ja asennemuutosta – “Kymmeniä tuhansia ulkomaalaisia SuomeenHelsingin Uutiset, 10.8.2018 Mitkä viranomaispäätökset yritysten on lupa kyseenalaistaa? Yritysten ei voi olettaa ottavan kantaa siihen, millaisia vaikutuksia maahanmuutto- ja turvapaikkapoliittisilla valinnoilla on tai ymmärtävän miten erilaiset valinnat muovaavat instituutiotia, pelisääntöjä ja lakeja. Yrityksiltä vaadittu jatkettu yhteiskuntavastuu sisältää mahdollisten hyötyjen lisäksi myös erilaisia haittoja.

Yrityksiltä vaadittu jatkettu – tai tarkemmin ottaen sidosryhmähallinnallinen – yhteiskuntavastuu sisältää mahdollisten hyötyjen lisäksi myös mahdollisia haittoja. Jotkut yritykset ovat hyödyntäneet hyvesignalointia (tai “hurskauskilpailua“) differoinnissa jo pitkään, mutta näiden tietoisten ja tiedostamattomien toimien seurauksena koko yrityskulttuuri ja -toiminta saattaa politisoitua. 25)vrt. Bowman, S. (2016). “Stop Saying ‘Virtue Signalling’“. Adam Smith Institute, 27.5.2016; Hockett, J. (2018). “Here We Go Again: Corporate Pandering, Cause Marketing, and Virtue Signaling for Women’s History Month“. Medium, 9.3.2018

Jatkettu yhteiskuntavastuu voi johtaa ennakoimattomiin seurauksiin

Vuonna 1943 julkaistun kirjassaan Capitalism, Socialism, and Democracy itävaltalais-yhdysvaltalainen taloustieteilijä Joseph A. Schumpeter väitti Karl Marxin tavoin kapitalismin lopulta korvautuvan sosialismilla, mutta Schumpeter ei kuitenkaan hyväksynyt Marxin analyysiä kapitalismin kestämättömyydestä. Schumpeterin ajatusleikissä ei-toivottu siirtymä kapitalismista kohti sosialismia tapahtuu huomaamatta ja vähitellen: kapitalismin menestys johtaa yrittäjättömään etujärjestövaltaan, jonka palkansaajat kokevat epäoikeudenmukaiseksi ja älymystö kapitalismille ominaisena kriisiytyvänä kehityskulkuna. Lopulta valtaan pääsevät Schumpeterin mukaan kapitalismille vihamielisiä sosiaalidemokraattisia puolueita, jotka muuttavat yhteiskunta- ja talousjärjestelmän sosialistiseksi. Jatkettu yhteiskuntavastuu muuttaa yritysten liiketoimintaa ja toimintalogiikkaa, sillä niiden perustehtävä hämärtyy entisestään.

Jatkettu yhteiskuntavastuu altistaa yrityksen ja sen työntekijät sellaisille ulkopuolisille tekijöille, vaikutteille ja painostuskeinoille, joiden käsittely ei kuulu niiden perinteiseen ydinosaamiseen. 26)Sosiaalisessa mediassa esitetty kritiikki Finnairin kapteenia kohtaan on syytä ottaa huomioon jatketusta yhteiskuntavastuusta keskusteltaessa. Lentoa ei ehkä olisi lennetty, jos kapteeni ei olisi ollut niin “ahne“, mutta miten kapteenin olisi käynyt, jos hän olisi kieltäytynyt lentämästä? Kapteenilla ei todennäköisesti ole tietoa viranomaispäätöksenteon kriteereistä, saati osaamista arvioida viranomaispäätöksen moraalista hyväksyttävyyttä tai lainmukaisuutta. Voimme esittää vain arvailuja siitä, mitä kapteenin kieltäytymisestä olisi seurannut, mutta tapa kritisoida sekä yrityksen että työntekijän toimintaa on eräs jatketun yhteiskuntavastuun ilmentymä. Ajatuskulku on tällainen: Jos Finnair vetoaa yrityksenä siihen, että he luottavat viranomaispäätöksiin, niin kyllähän viimeistään kapteenin olisi pitänyt jollain tasollaymmärtää, että käännytettävä on lähetetty kuolemaan. Finnairilla tai kapteenilla ei kuitenkaan ole riittävää tietoa tai kykyä arvioida viranomaispäätöksiä. Se, että kapteeni tekee työnantajan direktio-oikeuden mukaista työtä, mutta ei ota kantaa matkustajan esittämään moraaliseen ongelmaan, tekee ainakin joidenkin mukaan kapteenista osasyyllisen tapahtumiin. Yritykset voivat lopulta toimia tietoisesti tai tiedostamattaan niin liiketaloudellisia kuin myös muiden sidosryhmien intressejä vastaan. Esimerkiksi Finnair on lentoyhtiö. Se lennättää ihmisiä ja tavaroita yhdestä paikasta toiseen paikkaan sekä huolehtii matkustajien lennon aikaisesta turvallisuudesta ja viihtyvyydestä. Finnairin panostukset valtion kanssa kilpailevaan tai päällekkäiseen viranomaistoimintaan tai niitä koskeviin kannanottoihin olisivat suoraan pois siitä, mitä yritys tällä hetkellä parhaiten tekee.

Yritykset ovat erikoistuneet tekemään voittoa ja luomaan vaurautta. Perinteisten, laajoja asiakassegmenttejä palvelevien yritysten tehtävänä ei ole erilaisten sosiaalisten, poliittisten tai kulttuuristen eturyhmien miellyttäminen. Laajennettua yritysvastuuta kannattavat uskovat siihen, että yritysten on uhrattava eettisyytensä ja voitontavoittelu miellyttääkseen milloin mitäkin eturyhmiä ja niiden vaatimuksia.

On kokonaan eri asia, jos yritys lähtökohtaisesti erikoistuu palvelemaan kapeaa ideologista kohderyhmää. Tällöin kyse ei kuitenkaan ole “vastuusta”, vaan voittomotiivin ohjaamasta strategisesta markkinoinnista ja markkinointiviestinnästä. 27)Fanti, L. & Buccella, D. (2016). “Corporate social responsibility in a game-theoretic context“. Economia e Politica Industriale 44(3): 371-390  Esimerkiksi Finnairin tai minkä tahansa yhteiskuntavastuupainostuksen kohteeksi joutuvan yhtiön liiketoiminnan laajentaminen tai radikaali uudelleenmäärittely ovat puolestaan aivan uusi ja erillinen aihe.

KuvalähdeJohn_H / CC 0

Artikkeli on kirjoitettu yhdessä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa riskienhallinnasta väitöskirjaa valmistelevan Thomas Taussin kanssa. Kirjoittajat valmistelevat yhteiskirjoitusta laajennetusta yhteiskuntavastuusta.

Kirjoituksessa esitetyt näkemykset ja mielipiteet ovat kirjoittajien omia eivätkä edusta heidän työnantajiensa tai muiden tahojen kantoja.

References   [ + ]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *