Kirja-arvio: Maailman taloushistoria: Esiteollinen aika (Johan Söderberg)

Vastapaino on julkaissut muutaman vuoden kuluessa kaksi erittäin mielenkiintoista taloushistorian perusteosta. Vuonna 2013 Vastapainolta ilmestyi Lundin yliopiston taloushistorian professorin Lennart Schönin (1946-2016) 1)Waldenström, D. (2016). “Lennart Schön (1946-2016)“. Ekonomistas, 7.1.2016; Bengstsson, T., Gunnarsson, C., Ljungberg, J. & Nilsson, A. (2016). “Lennart Schön“. Sydsvenskan, 9.2.2016paljon kiitosta saanut Maailman taloushistoria – Teollinen aika. 2)Nissilä, R. (2014). “Neljän I:n selitys uuden ajan talouskasvulle“. Agricolan kirja-arvostelut, 6.1.2014; Wahlstedt, P. (2013). “Näin talouden voittajista tulee häviäjiä“. Talouselämä, 7.9.2013; Ojala, J. (2015). “Maailman taloushistoriaa pohjoismaisesta näkökulmasta“. Historiallinen aikakauskirja 113(1), s. 97-99. Schönin mainio teos löysi nopeasti tiensä myös suomalaisten yliopistojen pääsykoe- ja kurssikirjallisuuteen. 3)Schöniltä on lisäksi ilmestynyt vuonna 2000 erinomainen Ruotsin taloushistoriaa syväluotaava En modern svensk ekonomisk historia: tillväxt och omvandling under två sekel; ks. Ögren, A. (2000). “Lennart Schön: En modern svensk ekonomisk historia. Tillväxt och omvandling under två sekel“. Ekonomisk Debatt 2(8), s. 795-798; Herlitz, L. (2002). “Analytisk historia om tillväxt – reflektioner kring Lennart Schöns En modern svensk ekonomisk historia“. Historisk Tidskrift 122(4), s. 603-622. Schönin teos on rakenteeltaan selkeä ja johdonmukainen. Olen Jyväskylän historian professori Jari Ojalan linjoilla siinä, että “Schön on parhaimmillaan kuvatessaan suuria linjoja ja vertaillessaan eri aikakausia ja alueita.” 4)Ojala, J. (2015). “Maailman taloushistoriaa pohjoismaisesta näkökulmasta“. Historiallinen aikakauskirja 113(1), s. 97-99.

Vastapainolta on hiljattain lisäksi ilmestynyt samaan maailman taloushistorian kirjasarjaan kuuluva, Tukholman taloushistorian professorin Johan Söderbergin teos Maailman taloushistoria – Esiteollinen aika. Söderbergin teos loppuu siihen mistä Schönin kirja alkaa, joten yhdessä teokset muodostavat varsin kokonaisvaltaisen katsauksen maailman taloushistoriaan munaisajasta teolliseen aikaan.

Rakenne ja sisältö palvelevat lukijaa – rakenne, sisältö ja käsitteet

Söderbergin teoksen alussa on Helsingin yliopiston taloushistorian emeritaprofessori Riitta Hjerppen lyhyt esipuhe. Hjerppe on omalla monikymmenvuotisella tutkijanurallaan selvitellyt muun muassa talouskasvuun, taloudelliseen yhdentymiseen, kauppapolitiikkaan ja Suomen talouden kasvuun ja kehitykseen liittyviä kysymyksiä. Niin sanottuja maailman suuria taloushistorioita on kirjoitettu harvakseltaan, joten Hjerppen mukaan “[Lennart Schönin ja Johan Söderbergin] teosten kääntäminen suomeksi on hieno kulttuuriteko”.

Lennart Schön ja Johan Söderberg ovat yhdessä kirjoittaneet teoksen esipuheen, jossa he pohtivat lyhyesti muun muassa taloushistorian luonnetta tieteenä historiantutkimuksen ja taloustieteen välimaastossa, taloushistorian ymmärtämisen kannalta keskeisiä käsitteitä (työ, maa, pääoma, tieto, investoinnit, innovaatiot, instituutiot ja omistusoikeudet) ja sitä, mitä annettavaa taloushistorialla on kansakuntien ja maanosien taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen selittämiselle. “Taloushistoria analysoi tätä kehitystä pitkästä aikaperspektiivistä. Se tutkii sekä perinteisten että nyky-yhteiskuntien rakentamista ja niiden muutosvoimia”, Schön ja Söderberg kirjoittavat.

Söderbergin teoksen johdantoluku alkaa lupaavasti. Kirjassa pyritään kuvaamaan “taloutta eri puolilla maailmaa aikana, jota on tapana kutsua esiteolliseksi ajaksi, ihmiskunnan aamunkoitosta noin vuoteen 1800”. 5)s. 21. Schönberg seuraa teoksessaan sitä, “miten taloudet eri puolilla maailmaa muotoutuivat ja muuttuivat, ja miten ne aikaa myöten kohtasivat ja joutuivat vuorovaikutukseen toistensa kanssa”. 6)s. 21. “Taloushistoriassa on kyse siitä, miten ihminen on eri aikoina hankkinut toimeentulonsa. Taloushistoria alkaa siis siitä, kun oli kehittynyt biologialtaan nykyisenkaltainen ihminen, Homo sapiens, ja kun hän oli erottautunut aiemmista ihmistä muistuttavista lajeista”, Söderberg kirjoittaa. Esiteollinen aika on harvinaisen laaja, mutta samalla riittävän suppea, taloushistorian perusteos. Lukija ei siis harhaudu aivan pienimmille taloushistorian poluille, mutta samalla teoksessa tehdään sopivia syrjähyppyjä mielenkiintoisiin asioihin ja ilmiöihin. Pääosin sujuva suomennos, riittävä määrä erilaisia piirroksia, karttoja, tietolaatikoita, kuvioita ja taulukoita rytmittämässä tekstiä ja teoksen pääosin aluekeskeinen lähestymistapa takaavat nautinnollisen lukukokemuksen.

Suomenkielinen teos jakautuu 13 päälukuun. Kolmetoista päälukua jakautuvat vielä yhteentoista maantieteelliseen lukuun ja kahteen yleislukuun. Maantieteelliset pääluvut kattavat kaikki ajanjaksot ja kaikki esiteollisen ajan merkittävimmät kulttuuripiirit aina muinaisajasta Lähi-itään, Intiaan, Eurooppaan, Kaakkois-Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan. Euroopan taloushistoriaa käsitellään sekä suoraan että epäsuoraan useammassa maantieteellisessä pääluvussa. Teoksen maantieteellinen tarkastelu kattaa käytännössä kaikkien muiden maanosien paitsi Oseanian ja mannerjäätiköiden taloushistorian. 7)Oseanian ja Australian taloushistoria kuitataan muutamalla sanalla. Pääasiassa huomio kuitenkin kiinnittyy vain muinaisajan muuttoliikkeisiin ja ihmisen levittäytymiseen ympäri maailmaa.

Kirjan johdantoluvussa Söderberg esittelee muutamia teoksen näkökulmia avaavia avainkäsitteitä. Tärkein käsitteellinen kokonaisuus perustuu Karl Polanyin teoksessaan Suuri murros: Aikamme poliittiset ja taloudelliset juuret (1944/2009) esittelemä tapa jakaa taloudet niiden institutionaalisen järjestyksen mukaisesti kolmeen eri luokkaan. Polanyi puhuu vaihdannasta ja markkinoista, vastavuoroisuudesta ja uudelleenjakamisesta. Söderbergin mukaan näiden kolmen arkkityyppisen talousjärjestelmän avulla voidaan “tarkastella taloudessa pitkän jaan kuluessa tapahtuneita muutoksia” – yksikään järjestelmä ei ilmene yksistään, vaan eri järjestelmät sekoittuvat toinen toisiinsa. 8)s. 25. Söderberg muistuttaa siitä, että markkinat ovat olleet osa talousjärjestelmiä jo yli 40 000 vuoden ajan, mutta niiden merkitys ei ole aina ollut yhtä pieni tai suuri. “Pitkän ajan kuluessa tapahtunut muutos ei kuitenkaan ole ollut suoraviivainen, sillä uudelleenjaon merkitys näyttää joinakin aikoina vähentyneen ja toisina lisääntyneen”, Söderberg muistuttaa. Nämä muutokset käyvät ilmi myös alla olevasta kuviosta. 9)Söderberg huomauttaa aiemmin sivulla 24 siitä, että uudelleenjaolla on “markkinoiden ohessa merkittävä taloudellinen rooli myös nykyajan [seka]talouksissa” ja vastavuoroisuuskin näyttelee edelleen merkittävää roolia muun muassa “vanhusten omaishoidossa ja monissa muissa kotitalouksien työtehtävissä”.

Kuvio 1. Kolmen talousmuodon keskinäisiä suhteita voi kuvata oheisella Söderbergin esittämällä kuviolla. Kuviossa muinainen Egypti asettuu aikojen 1-2 välille uudelleenjaon yleistyessä ja nykyaikaiset hyvinvointivaltiot merkittävine uudelleenjakoineen asettuvat kohtaan 4-5. 10)s. 25.

Johdantoluvussa Söderberg käsittelee lisäksi muun muassa tiedon, tiedontuotannon, tiedon kasvun ja oppimisen merkitystä talouskasvun polttoaineena, pakkovallan ja talouden välisiä moniulotteisia suhteita, instituutioita ja transaktiokustannuksia 11)Suomennoksessa näitä kutsutaan hölmösti taloustoimikuluiksi. Suomentaja olisi aivan yhtä hyvin voinut käyttää vakiintuneista suomennoksista joko transaktiokustannusta tai liiketoimikustannusta.

Kirjan maantieteellisissä pääluvuissa käydään kattavasti läpi eri alueiden taloudellista ja yhteiskunnallista kehityskulkua aina muinaisajasta aina 1800-luvun alkupuolelle asti. Kirjan kokonaisrakenne on minusta hyvä, koska koko esiteollisen maailman taloushistoriaa on erittäin vaikea kirjoittaa puhtaasti kronologisessa tai maantieteellisessä järjestyksessä. Kirjan jokainen pääluku on hieman omanlaisensa, sillä Söderbergin on pitänyt päättää, mitä asioita hän nostaa asioita, miksi tämä asia on tärkeä ja miten kukin asia on ilmaistu. Hän ei kovinkaan usein pallottele erilaisilla tulkinnoilla, vaan esittää yleensä muutaman erilaisen näkökulman ja arvioi niiden yhteensopivuutta ja selitysvoimaa kussakin tapauksessa erikseen. Jo aiemmin mainitsemani tietolaatikot, kuvaajat ja kuvat ovat lukijalle ikään kuin hengähdystauko; tietolaatikot toimivat hyvinä yhteenvetoina ja nostavat esille muusta tekstistä irrallisia asioita, kuvaajat tukevat tarinankerrontaa ja mustavalkoiset kuvat tekevät lukemisesta mukavampaa.

Jokaisessa pääluvussa käydään tiiviisti läpi kunkin aikakauden maailmaa, maantieteellisiä ja ekologisia tekijöitä, talouden rakenteita, kaupankäyntiä ja teollisuutta, maanviljelystä, tekniikan kehitystä ja kullekin aikakaudelle ja kulttuurille ominaisia elämänmuotoja. 12)Jos olet joskus sattumalta törmännyt Sellaista oli elämä… -kirjoihin, niin tiedät, mistä puhun. Söderberg ei käsittele asioita yhtä laajasti, mutta kuitenkin riittävällä tarkkuudella. Kansakuntien kehitykseen vaikuttaneet suuret sodat ja muut konfliktit, nälänhädät, luonnonmullistukset ja muuttoliikkeet eivät myöskään jää Söderbergiltä huomioimatta. Näiden lisäksi hän kiinnittää huomiota myös muun muassa orjuuteen, naisten asemaan, väkivaltamonopolin kehitykseen, maantieteen merkitykseen ja luonnonrikkauksien vaikutuksiin. 13)Diamond, J. M. (2004). Tykit, taudit ja teräs. Helsinki: Terra Cognita. Valitettavasti yli neljäsataasivuiseen kirjaankaan ei ole aivan kaikkea mahtunut ja valintoja on ollut pakko tehdä; laaja lähdeluettelo tarjoaa kuitenkin eri aiheista kiinnostuneille runsaasti lisälukemista.

Kiitos tiedon ja instituutioiden, Euroopasta tuli suurvalta

Monen muun maailman taloushistorian yleisteoksen tavoin Söderbergin huomio kiinnittyy siihen, mikä erottaa Euroopan ja eurooppalaisen kulttuuripiirin talous– ja yhteiskuntakehityksen muusta maailmasta. 14)Morris, I. (2010). Why the West Rules – for Now: The Patterns of History, and What They Reveal About the Future. New York, NY: Profile Books. “Vaikuttavimpia historian kuluessa tapahtuneita muutoksia on ollut Euroopan nousu hallitsevaan asemaan maailmantaloudessa. […] Miksi Euroopan talous lähti aivan toisille urille kuin muun maailman?”, Söderberg toteaa ja kysyy. 15)s. 283. Euroopan kehityksen edellytykset muodostuivat osittain jo keskiajalla, joista Söderberg erottaa kolme vaihetta (ks. Tietolaatikko 1).

Tietolaatikko 1. Euroopan talouselämän kolme vaihetta Söderbergin mukaan. 16)s. 284.

Söderbergin mukaan Euroopan talouden ja muun maailman välisten erojen kasvuun viitataan suurella divergenssillä. Suuren divergenssin myötä “Eurooppa ajan mittaan kohosi hallitsevaan asemaan maailman taloudessa”. 17)s. 336. Erkaantuminen kävi kirjoittajan mukaan viimeistään 1800-luvulla, mutta “sen perusta oli luotu jo aiemmin”. 18)s. 336. Esimerkiksi islamilainen maailma (700-1200-luvut) ja Kiinan Song-dynastia (900-1200-luvut) olivat monella tavoin omana aikanaan Eurooppaa edellä, mutta taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys jäivät jälkeen Euroopasta. Söderbergin mukaan Eurooppan erkaantuminen liittyy “tietoon ja teknologiaan, markkinoihin ja insituutioihin, mutta myös ihmisen riippuvuuteen elinympäristöstään”. 19)s. 336 Chicagon yliopiston professori Kenneth Pomeranz on vertailee teoksessaan The Great Divergence: China, Europe, and the Making of the Modern World Economy Kiinan ja Englannin välistä teollistumistehitystä. Pomeranzin mukaan Euroopan ja Aasian suuri divergenssi ei siis oikeastaan johtunutkaan kahden maanosan oletetuista yhteiskunnallis-poliittis-kulttuuris-oikeudellisista eroista, vaan ennen kaikkea energiantuotannossa (puunpoltto korvautui hiilellä) tapahtuneesta mullistuksesta ja eurooppalaisten löytämästä Uudesta maailmasta. Eurooppalaisten monipuolisen innovointikyvyn ansiosta 1700-luvulle tultaessa Euroopan väestönkasvu nopeutui merkittävästi. 20)Tärkein syy tälle oli Söderbergin mukaan Euroopassa tapahtunut maatalouden mullistus ennen kaikkea pellonraivauksen lisääntyessä ja kolmivuoroviljelyn käyttöönoton ansiosta. Yhdessä hiilen ja Uuden maailman avulla eurooppalaiset onnistuivat 1700-luvun loppupuolella luomaan modernin teollisen talousjärjestelmän, jossa yhdistyivät työvoimavaltaisuus ja resurssitehokkuus. 21)Ks. Hui, V. T. (2005). War and State Formation in Ancient China and Early Modern Europe. Cambridge: Cambridge University Press.

Toisin kuin Aasian ja Lähi-idän maat, Euroopan menestys suoraan perustunut maanviljelyyn tai sen tuottavuuden merkittäviin tarppauksiin ennen 1500-lukua. Söderbergin mukaan myöhäiskeskiaikana Euroopassa kehitettiin käytännöllisiä ja toimivia innovaatioita pääasiassa kolmella teollisuudenalalla: metallinvalmistuksessa, laivanrakennuksessa ja kirjapainotaidossa. “Euroopan teknologinen etumatka tuli siis näkyviin keskiajalla, mutta se oli vain alkua tulevalle ylivallan kasvun kaudelle”, Söderberg toteaa. 22)s. 337 Metallinvalmistuksen, laivanrakennuksen ja kirjapainotaidon merkityksen Euroopan historialliselle kehitykselle voi ymmärtää kuka tahansa, joka Söderbergin kirjan lukee.

Söderbergin mukaan eräs Länsi-Euroopan erityispiirre muuhun maailmaan verrattuna olivat poikkeuksellisen alhaiset korot, jotka johtuivat valtiovallan vahvistumisesta ja pääoman tarjonnan kasvusta. 23)Söderberg käsittelee ilmiötä useamman sivun verran, s. 319-320, ja valtiovallan roolia käsitellään kattavasti, s. 326-336. Hollantilaisen Jan Luiten van Zandenin mukaan korkojen avulla voidaan päätellä se, kuinka hyvin erilaiset institutionaaliset järjestelyt turvaavat omistusoikeudet ja parantavat keskinäistä luottamusta. Van Zanden ilmaisee asian teoksessaan The Long Road to the Industrial Revolution: The European economy in a global perspective, 1000-1800 seuraavasti:

Teoriassa kaikkien näiden kriteerien voisi odotaa viittaavan suunnilleen samaan suuntaan: kun instituutiot ovat tehokkaita ja transaktiokustannukset ovat alhaiset, institutionaalinen taloustiede ennustaa korkotason olevan alhainen, markkinoiden olevan integroituneita ja tiheitä. […] Lyhyesti sanottuna ihmiset ovat taipuvaisia käyttäytymään hyvin ja lisäämään luottamustaan, kun korot ovat alhaiset ja tulevaisuuden liiketoimien nykyarvo on korkea, ja kun he odottavat monien liiketoimien tapahtuvan tulevaisuudessa. 24)Ks. otteita kirjasta, s. 21.

Van Zanden kertoo Länsi-Euroopan yleisen korkotason laskeneen merkittävästi myöhäiskeskiajalla. 1400-luvulla Länsi-Euroopan keskimääräinen korkotaso oli noin 5-6% kun taas “Egyptissä ja Syyriassa korot olivat 1400-luvulla 18-24 prosenttia” 25)Söderberg 2017, s. 319., Kiinassa keskimäärin noin 12% 26)van Zanden 2009, s. 22. ja Kaakkois-Aasiassa jopa 40-50%. 27)van Zanden, 2009, s. 23. Intian tietyillä alueilla keskimääräinen korko oli vielä 1800-luvulla noin 24% ja pienimmissä vilja-ja olkiluotoissa korko saattoi olla jopa 75%. 28)van Zanden 2009, s. 23. Van Zanden esittää kirjassaan Jaco Zuijderduijn tutkimustuloksia Hollannissa keskiajalla ja renessanssin aikana tapahtuneesta merkittävästä korkojen laskusta; merkittävin lasku tapahtui kuitenkin jo 1100-1200-lukujen vaihteessa. 29)Lue lisää Gregory Clarkin erinomaisesta kirjasta A Farewell to Alms: A Brief Economic History of the World.

Kuvio 2. Hollannin pitkien korkojen taso (losrenten), v. 1174-1550. (Lähde: van Zanden 2009, s. 23)

Länsi-Euroopassa keskiajalla koetulle korkojen merkittävälle laskulle, kuten Kalifornian yliopiston taloustieteen professori Gregory Clark teoksessaan kertoo, on olemassa kaksi mahdollista syytä. 30)Myös Söderberg mainitsee nämä teoksessaan, s. 319-320 Lyhyesti sanottuna yrittäjistä tuli joko todella ahneita tai toimintaympäristössä tapahtui jotain sellaista, joka kasvatti riskinottohalua. Korkojen lasku merkitsi myös sitä, että pääomakustannuksista tuli entistä alhaisempia – ja tämän myötä aiempaa riskisemmistä investoinneista tuli kannattavia. “Pääoman hinnanlasku näyttää myös suosineen järjestelmällistä ammattitaitoon [eli inhimilliseen pääomaan] investoimista”, Söderberg toteaa. 31)s. 338 Mikä oli van Zandenin mukaan korkojen merkitys markkinoiden ja instituutioiden kannalta?

Tästä näkökulmasta tarkasteltaessa näkemys siitä, että Länsi-Euroopassa oli jo keskiajalla suhteellisen tehokas institutionaalinen kehys – pääomamarkkinoita ja omistusoikeuksia tehokkaammin sääntelevät instituutiot kuin muualla maailmassa – näyttää tulleen vahvistetuksi korkotasojen näkökulmasta. 32)Van Zanden 2009, s. 25.

Keskiaikana Euroopan kulttuurissa ja taloudessa tapahtuneet muutokset merkitsivät sitä, että tiedosta – ja samalla inhimillisestä pääomasta – tuli aiempaa tärkeämpää elintason kannalta. “Alhainen pääoman hinta voi myös suosia järjestelmällisä koulutukseen investoimista. Alhaiset korot laskevat koulutusajan kustannuksia, ja niiden ansiosta on edulliseampaa investoida inhimilliseen tietoon”, Söderberg muistuttaa. 33)s. 320. Järjestelmällisestä nykyaikaisesta koko ihmisen elinkaaren kattavasta koulutuksesta ei keskiajalla voi vielä oikeastaan edes puhua, mutta esimerkiksi yliopistolaitoksen, luostarien (ja kirjastojen) ja käsityöläisten ammattikunnan merkitys inhimillisen pääoman kasvun kannalta oli hänen mukaansa valtaisa. 34)Eurooppalaisen valtiovallan synty ja kehitys ajoittuvat samaten keskiajalle. Söderberg korostaa jälleen valtion takaaman ennakoitavuuden ja säännönmukaisuuden roolia taloudellisen toimeliaisuuden vauhdittajana.

Söderberg muistuttaa siitä, ettei keskiajan merkittävin keksintö ei suinkaan ollut tiimalasi, mekaaninen kello, pitkäjousi, haarniska, vesimylly, masuuni, silmälasit tai kompassi, vaan kirjapainotaito. Kyse ei ollut puhtaasti eurooppalaisesta keksinnöstä, vaan kirjapainotaidon esiasteet – paperin valmistus ja painaminen – tulivat Eurooppaan muualta. Saksalainen Mainzin pikkukaupungin metallityömies Johannes Gutenberg ryhtyi painamaa kirjapainokoneella metallisilla irtokirjakkeilla. 35)s. 315 Gutenbergin erilaiset kirjapainotaidon keksinnöt olivat jo itsessään mullistavia, mutta ennen kaikkea kirjapainokoneen ansiosta kirjoja ja muita paperituotteita oli aiempaa edullisempaa ja nopeampaa tuottaa. 36)Söderberg muistuttaa, ettei Gutenberg varsinaisesti keksinyt irtokirjakkeita, vaan sen juuret ovat Kiinassa ja muualla Itä-Aasiassa. Gutenberg kuitenkin edisti kirjapainotaidon kehitystä niin merkittävillä tavoin, että häntä voidaan pitää kirjapainotaidon isänä. “Kirjapainotaito laski voimakkaasti tiedon hankinnan [ja levittämisen] kustannuksia. Käsikirjoitusten kopiointi käsin oli tullut kalliiksi. […] Painotkeniikan käyttöönoton jälkeen kustannukset laskivat nopeasti”, Söderberg muistuuttaa. 37)s. 316. Kirjapainotaidon hyötyjä paransi lisäksi se, että “latinaa käytettiin yleisesti oppineisuuden ja uskonnon kielenä, [joka myös] edisti kirjojen painamista ja myyntiä ja alensi hintoja” 38)s. 316. Kirjapainotaidon synty – metallinvalmistuksen ja laivanrakennuksen tavoin – edesauttoi Euroopan valta-aseman syntyä. Eurooppa on harvoin saanut nauttia niin sanotusta ensimmäisen liikkujan edusta, vaan Eurooppa on pikemminkin – kuten Peter Thiel muistuttaa kasvuyritysten tapauksessa – hyötynyt viimeisen liikkujan edusta. Kiinalaiset olivat Söderbergin mukaan kehittäneet edistyksellistä teknologiaa jo vuosisatja ennen eurooppalaisia, mutta hyvin usein he vain lopulta tyytyivät toistamaan ennen tehtyä ja toistettua. 39)s. 202.

Euroopan vauraus ja elintaso eivät perustuneet muiden kansakuntien riistämiseen ja kurjistamiseen, vaan ennennäkemättömään kykyyn hyödyntää, jalostaa ja kehittää erilaisia innovaatioita. Kuten taloustieteilijä Ludwig von Mises muistuttaa pääteoksessaan Human Action: A Treatise on Economics (1949/1998):

Tosiasiallisesti läntisten kansakuntien ylivertaisuus sai alkunsa siitä, että nämä kansat onnistuivat muita paremmin kahlitsemaan rosvoavan sotilasvallan hengen. Näin länsimaat onnistuivat luomaan [muita paremmat] sosiaaliset instituutiot, jotka ovat laajamittaisen säästämisen ja investointien edellytys. Edes [Karl] Marx ei kiistänyt tätä tosiasiaa; yksityinen toiminta ja tuotannontekijöiden yksityisomistus ovat olleet välttämättömiä edistysaskelia ihmiskunnan edistykselle alkukantaisesta kärsimyksestä kohti 1800-lukujen Länsi-Euroopan ja Pohjois-Amerikan elintasoa. […] Oikeudelliset takeet, joilla yksilöä suojeltiin tehokkaasti pakkoluovutukselta ja takavarikoinnilta, olivat se perusta, jonka varaan lännen ennennäkemätön taloudellinen edistys perustui. Nämä lait eivät olleet sattuman, historiallisten sattumusten tai maantieteen tulosta. Ne olivat järjen aikaansaamaa. 40)von Mises 1949/1998, s. 497.

Kiina, suuri rikastuminen ja olemisen suuri ketju

Söderberg luonnehtii Kiinaan “maailman vannnnnhimmaksi markkinataloudeksi”, jonka hallinnollis-yhteiskunnallinen kehitys kävi läpi lukuisia erilaisia vaiheita 300-luvulta aina 1600-luvulle. 41)s. 184, 185 Kiinan ja Japanin taloushistoriaa käsittelevässä pääluvussa Söderberg on nimennyt Kiinaa käsittelevan alaluvun kuvaavasti, “Laajentumisesta pysähtymiseen”. Kiinan kolmen merkittävimmän dynastian – Tang, Song ja Ming – aikana Kiina muuttui perinpohjaisesti; Tang-dynastian aikana huomio kiinnittyi talouskasvuun ja maa oli avoin ulkopuolisille vaikutteille, Song-dynastian aikana maatalous kehittyi, riisinviljelyteknologia parani ja alueellinen erikoistuminen kasvoi, ja mongolivaltaa seuranneen Ming-dynastian aikana Kiina sulkeutui muulta maailmalta. Kiina oli kauan aikaa maailman kehittynein talous ja sen valta-asema Aasiassa oli kiistaton.

“Song- ja Yuan-dynastioiden aikana (noin 960-1320) Kiinan taloudelliset yhteydet ulkomaailmaan laajenivat”, Söderberg huomauttaa. Toisin kuin Söderberg antaa ymmärtää, kiinalaisten epäluuloinen suhtautuminen kauppiaisiin ja kaupankäyntiin ei ollut vain kiinalaisille ominainen ilmiö. Myös Euroopassa kauppiaisiin ja liikemiehiin suhtauduttiin epäluuloisesti aina 1700-luvulle asti kunnes porvarilliset arvot ja vapausaate muuttivat tilanteen. Amerikkalainen taloustieteilijä ja -historioitsija Deirdre N. McCloskey on huomauttanut eurooppalaisten suhtautuneen “erittäin epäilevästi ja vihamielisesti kauppiaita, valmistajia ja keksijöitä kohtaan” ennen 1700-lukua. 42)McCloskeyn mukaan Euroopassa ja myöhemmin muissa länsimaissa 1700-luvulta alkaen koettu suuri rikastuminen (engl. Great Enrichment) ei johtunut imperialismista, kolonialismista tai pääomien kasautumisesta. McCloskey väittää, että 1700-luvulta alkaen varsinkin länsimaissa koetun valtaisan taloudellisen ja henkisen menestyksen syy oli uudenlaisessa ihmiskäsityksessä ja sen myötä syntyneessä uudessa maailmankuvassa. Uusi ihmiskäsitys loi keskiluokan, jonka menestys perustui luovaan tuhoon eli innovointiin. Maailmankuvan muutos – käsitys siitä, mikä ihminen on ja mitä ihminen voi saavuttaa yhdessä muiden ihmisten kanssa – oli ratkaisevaa sille, että länsimaiden arvoympäristö muuttui ja että länsimaista tuli ennennäkemättömän vauraita ja hyvinvoivia.

“Innovatio, sana ‘innovaatio’ Englanniksi, etsi se Oxford English Dictionary -sanakirjasta, oli 1800-luvulle asti ikävä sana. Et halua innovoida. Se, joka innovoi, eh, häiritsee [tai sekoittaa] asioita. Tämä oli yleinen asenne. Sitten liberalismissa, jonka perimmäisenä ajatuksena on antaa ihmisten olla rauhassa. […] [Adam Smith] tarkoitti vapaudella tasa-arvoa sosiaalisen aseman kannalta. Hän tarkoitti tällä mahdollisuutta aloittaa liikeyritys tai ryhtyä taloustieteilijäksi tai miksi ikinä haluat.”, McCloskey on todennut haastattelussa.

Miksi porvarilliset arvot nousivat niin tärkeiksi juuri länsimaissa? Mikä sai tämän muutoksen aikaan? Söderberg ei tätä asiaa valitettavasti käsittele, eikä hän sanallakaan viittaa McCloskeyn tutkimukseen. McCloskey korostaa kirjassaan Bourgeois Equality How Ideas, Not Capital or Institutions, Enriched the World (2016) sitä, ettei länsimaisten vauraus ja hyvinvointi ollut minkään historiallisen välttämättömyyden syytä. Länsimaissa syntyneellä kulttuurilla ja läsnimaihin kehittyneillä instituutioilla, jotka välittyvät yksilöiden ja näiden meemipleksien, oli tässä asiassa kuitenkin merkittävä rooli. McCloskeyn mukaan suuren rikastumisen syynä ovat ideat, retoriikka ja tapamme puhua. Länsimaiden kulttuuriset erityispiirteet eivät McCloskeyn mukaan olleet ensisijainen syy suureen rikastumiseen, pikemminkin päinvastoin. Retoriikka, puhumisen ja kirjoittamisen taito, muuttui moniulotteisen toimintaympäristön muutosten seurauksena, jonka tuloksena ryhdyttiin vakavasti pohtimaan sitä, josko pienelle ihmiselle kuuluisi jotain vapausoikeuksia ja ihmisarvo. Kehitys huipentui teollisessa vallankumouksessa, josta Söderberg nostaa esille kolme ratkaisevaa teemaa:

  1. Maailmaa oli mahdollista ymmärtää
  2. Ihmiskunnan elinoloja voidaan parantaa, ja tiede voi olla tässä avuksi
  3. Hallitsijoiden valtaa on rajoitettava 43)s. 382- 384.

Osasyynä tähän länsimaissa tapahtuneeseen muutokseen, kuten McCloskey väittää, saattoi olla niin sanotun olemisen suuren ketjun mureneminen (ks. Kuva 1). Kreikkalaisfilosofit Platonista Proklokseen olivat viehättyneitä olemisen suureen ketjuun, jonka kehittäjinä uusplatonistit olivat merkittävässä asemassa – ja ennen kaikkea uusplatonistien ansiosta ajatus päätyi muun muassa skolastiseen teologiaan ja renessanssifilosofiaan. Olemisen suuren ketjun yhteiskunnallinen valta oli merkittävä, mutta sen murtamisella – ihmisen vapauttaminen ennaltamääritellystä ja -annetusta maailmasta – oli vielä tätäkin merkityksellisempi muutos. 44)ks. Jääskeläinen, A. (2007). “Virolais-suomalainen kognitiivisen kielentutkimuksen konferenssi Taageperassa“. Virittäjä 2/207, s. 262-265.

Kuva 1. Olemisen suuri ketju fransiskaanimunkki Diego de Valadésin mukaan. (Lähde: Wikimedia Commons)

Olemisen suuren ketjun mukaan maailmankaikkeus on jäsentynyt tietyllä, ennaltamääritellyllä tavalla ja kaikella on paikkansa ja tarkoituksensa Jumalan suuressa suunnitelmassa. “1700-luvulla ja sitä ennen, voi ei, kiesus, älkäämme innovoiko! Jumala muuttaa asioita. [Innovointi] häiritsisi suurta olemisen ketjua kuninkaasta koiraan. Ei, ei, emme voi tehdä näin”, McCloskey toteaa.

“Totu siihen [mikä sinulle on ennalta annettu]: nyt ja lopun elämääsi maan päällä, tämä on sinun paikkasai suuressa olemisen ketjussa. Ota ristisi ja älä valita. Mitä väliä sillä on, miten kurjaa elämää elät tässä maailmassa, jos sinulla on kuitenkin taivaspaikka kuollessasi. Tällainen kohtalonuskoa on monissa uskonnoissa. […]”, McCloskey huomauttaa. Olemisen suuren ketjun murtajina oli lukemattomia filosofeja, tiedemiehiä ja muita älymystön edustajia, mutta merkittävintä osaa näyttelivät kristinuskon piirissä ilmenneet moninaiset ylitsepääsemättömät ristiriidat ja muut erimielisyydet. Martti Lutherilla, Jean Calvinilla ja muilla uskonpuhdistajilla ja Nikolaus Kopernikuksella, Francis Baconilla Johannes Keplerillä, Galileo Galileilla ja muilla tieteentekijöillä oli merkittävä rooli siinä, että ensimmäiset epäilyksen siemenet olemisen suurta ketjua kohtaan alkoivat itää. 45)Witte Jr., J. (2002). Law and Protestantism: The Legal Teachings of the Lutheran Reformation. Cambridge, Iso-Britannia: Cambridge University Press; Wilson, C. (2008). Epicureanism at the Origins of Modernity. Oxford: Oxford University Press. Myös 1800- ja 1900-luvun vaikutusvaltaisimmalla kolmikolla – Karl Marxilla, Charles Darwinilla ja Sigmund Freudilla – oli merkitystä sille, että maailmaa ja sen tilaa ei enää otettu annettuna.

Sitten 1700-luvulla maallisesta onnesta tuli meille henkisesti hyvin tärkeää. Vuoteen 1776 asti ‘elämä, vapaus ja pyrkimys onneen’ oli outo muotoilu sille mitä me kaikki tietenkin olimme oikeastaan halunneet. John Locke oli opettanut vuonna 1677, että “ihmisten tavoite [on] olla onnellinen tässä maailmassa nattimalla luonnon antimista, jotka edesauttavat elämääme, terveyttä, helpoutta ja iloa” – vaikka hän hurskaasti lisäsi, ‘ja lohdullisilla toiveilla toisesta elämästä, kun tämä [elämä maan päällä] päättynyt.’. Vuonna 1738 kreivi de Mirabeau suositteli ystävälleen yksinkertaisesti, ‘Ainoa tavoitteemme: onnellisuus.’

‘Ainoa tavoitteemme.’ Ymmärtääksesi, kuinka outo tällainen huomautus on, mieti kuka mielipidejohtaja olisi voinut sanoa näin vuonna 1538. Martti Luther? Michelangelo? Kaarle V? Ei. He etsivät taivaallista, taiteellista tai poliittista kunniaa – eivät jotain niin tavallista kuin onnellisuutta. Vielä 1600-luvun lopussa jopa anglikaanipapit saarnasivat Jumalan haluavan olevan meidän olevan onnellisia yhtä paljon kuin pyhiä. He kutsuivat tätä “eudaimoniaksi”.

Eudaimonistinen käänne oli Erittäin Hyvä Asia, joka johti sellaisiin projekteihin, jotka paransivat olemistamme maan päällä. Osa näistä oli erittäin onnistuneita.
Deirdre N. McCloskey, (Happyism, 8.6.2012)

Euroopassa tapahtunut olemisen suuren ketjun murtuminen synnytti aivan uudenlaisia arvoja ja uusien arvojen levittämistä edesauttoivat myös jo edellä mainitut teknologiset innovaatiot. Sujuvasanaiset ja kielelliset lahjakkaat uuden ajattelutavan airuet eivät jääneet tuleen makaamaan, vaan tekivät valtavaa käännytystyötä; vähitellen kaupankäyntiin alettiin suhtautua entistä myönteisemmin, voitontekoa ei pidetty enää syntisenä pahantahtoisuutena ja kauppiaiden hyväksyminen edesauttoi omalta osaltaan merkittävällä tavalla eurooppalaisen kulttuuripiirin vaikutusvaltaa ja vaurastumista. 46)Saksalainen Jürgen Kocka on kirjassaan Kapitalismin lyhyt historia korostanut sitä, ettei kapitalismi ollut vain eurooppalaislähtöinen ilmiö. Kapitalismin erilaisia olomuotoja voidaan tavata myös muualta maailmasta, mutta eurooppalainen kapitalismi toki erosi historiallisesti monin tavoin muun maailman kapitalismista.

Kiinan taloudellinen kehitys, kuten Söderberg kirjassaan huomauttaa, ei nojannut niinkään ylivoimaiseen teknologiseen edelläkävijyyteen, vaan maanviljelykseen tehtyihin merkittäviin lanostuksiin. “Riisinviljely oli hyvin tuottoisaa, joten perheen elättämiseen riitti pieni peltotilkku”, Söderberg toteaa. 47)s. 192. Maanviljelyssä saavutettu merkittävä tuotos/panossuhteen ylivoima mahdollisti sen, että yhteiskunnassa oli “runsaasti pienviljelijöitä ja tiheään asuva väestö”. 48)s. 192. Lisäksi on huomattava, että 1400- ja 1500-luvulla koettu väestönkasvu johti siihen, että maanviljelijät joutuivat lisäämään voimaperäisten viljelymenetelmien käyttöä, mutta samalla työpanosta oli kasvatettava pinta-alayksikköä kohden saatavan viljelytuoton kasvattamiseksi. Söderberg lisäksi huomauttaa, että “Kiinassa oli ylen määrin ihmistyövoimaa, mikä painoi leimansa talouteen [ja tämän vuoksi Kiinassa kärsittiin myös pääomapulasta]”. 49)Kyse voi olla niin sanotusta Hollannin taudista.

1600-luvulle tultaessa Kiinan talous ei enää vaikuttanut yhtä elinvoimaiselta kuin aiemmin. Tärkeimpänä syynä tälle voi Söderbergin mukaan olla se, että Kiinaa 1400- ja 1600-luvuilla hallinnut Ming-dynastia enää juurikaan laajentanut ulkomaankauppaa. Ming-dynastia keskittyi pikemminkin valtakunnan pohjoisten ja itäisten rajojen suojelemiseen ja lähialuesuhteiden vahvistamiseen. Kiinan hallinnossa ajateltiin tuolloin, että maan “ulkopuolella ei ollut mitään tavoittelemisen arvoista”. 50)s. 202.. Lopulta kiinalaiset pyrkivät “pitämään maan suljettuna barbaariseksi ja vaaralliseksi katsotulta ulkomaailmalta.” 51)s. 202.

Myöhemmin Kiinaa 1600-luvulta aina vuoteen 1912 hallinnut Qing-dynastia keskittyi lähialueiden valtaamiseen, mutta Kiina näki länsimaiset tulokkaat pikemminkin personae non gratae kuin toivottavina liittolaisina ja kauppakumppaneina. 52)Kiinan sulkeutuminen oli alueellista ja vaiheittaista; muutokset eivät tapahtuneet yhdessä tai vuosikymmenessä. Kiinan sulkeutuminen alkoi vähitellen 1300-1400-lukujen aikana, mutta vielä vuosisatojen taitteessa muun muassa maineikas tutkimusmatkailija Zheng He teki lukuisia tutkimusmatkoja Kaakkois- ja Etelä-Aasiaan, Arabian niemimaalle ja Itä-Afrikan rannikolle. Kiinalaisten laivanrakennustaito hämmästytti jopa eurooppalaiset. “Kiinalaisille ei tuottanut vaikeuksia rakentaa valtameripurjehdukseen soveltuvia aluksia. […] 1400-luvun alussa Kiinan hallitus lähetti useita suuria purjehduskuntia kauas Indonesiaan, Intiaan, Persiaan, Arabiaan ja Itä-Afrikan rannikolle. Retkikunnissa oli mukana kymmeniätuhansia sotilaita”, Söderberg kirjoittaa. 53)s. 201 Kiinalaiset eivät lopulta kuitenkaan olleetkaan kovinkaan kiinnostuneita laajentamaan valtaansa merentakaisin imperiumein, toisin kuin eurooppalaiset suurvallat. 54)Abu-Lughod, J. L. (1989). Before European Hegemony: The World System A.D. 1250-1350. Oxford: Oxford University Press. Toisin kuin kiinalaiset, eurooppalaiset olivat jossain määrin pakotettuja merentakaisille valloitusretkille; hallitsijat ja kansalaiset halusivat kaikkea entistä enemmän. Valloitusretkien ja siirtomaavallan aiheuttama riisto on kiistatonta, sillä esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa eurooppalaiset “pakottivat kaikkialla alkperäisväestön työvoimakseen, ja sairauksien ja julman hyväksikäytön seurauksena sen määrä romahti” 55)s. 253; Söderberg erottaa Latinalaisen Amerikan esiteollisen ajan taloushistoriasta neljä jaksoa. Neljästä jaksosta kolmea viimeisintä hallitsivat eurooppalaisten toiminta alueella. ja Pohjois-Amerikassa eurooppalaisten valloittajien toimien seurauksena “aluperäisväestö kuihtui ja kutistui”. 56)s. 261 Eurooppalaisten siirtomaavalta muutti peruuttamattomalla tavalla sekä Latinalaisen Amerikan että Pohjois-Amerikan kehityksen. 57)s. 252-254; s. 281-282.

Kiinan keisari Yonglen aikana rahaa oli käytetty eri syistä johtien johonkin aivan muuhun kuin tutkimusmatkailuun ja ulkovaltasuhteisiin. Kiinan keisarivallan painopiste siirtyi monien yksittäisten tekijöiden summana maan omiin sisäisiin asioihin ja eri alueiden väliseen valtataisteluun. Kiinan eristäytymispolitiikalla oli maailmanhistoriallisesti kauaskantoisia vaikutuksia. “Kiinalaisten viimeinen matka Intian valtameren yli päätti 1433. […] Kiina lopetti merivallaksi pyrkimisen ja alkoi sen sijaan eristäytyä muusta maailmasta”, Söderberg huomauttaa. 58)s. 201.

“Kiinalaisten virallinen kanta oli kuitenkin, ettei maa tarvinnut länsimaisia tavaroita”, Söderberg toteaa kiinalaisten kauppapolitiikasta. 59)s. 204. Kiinalaiset ajattelivat, että heillä oli jo kaikki tarpeellinen; keisari oli maailmankaikkeuden napa ja nimenomaan keisari teki Kiinasta suuren ja mahtavan. “Kiinalaiset pitivät maataan maailman keskuksena. Heidän mielestään inhimillinen kulttuuri oli kasaantunut sinne”, Söderberg kirjoittaa. 60)s. 214 Esimerkiksi Englannin Itä-Intian kauppakomppania kuitenkin onnistui monen muun kauppiaan ja yrityksen tavoin levittäytymään myös Kiinaan; valtaosa kaupankäynnistä oli laillista, mutta samaan aikaan kauppaa käytiin oopiumilla. Kiinalaiset vaativat 1800-luvun alkupuolellla oopiumkaupan lopettamista, mutta britit eivät tähän suostuneet ja kävivät kaksi sotaa Qing-dynastiaa vastaan.

Euroopan suurvalta-asema ei ollut välttämättömyys eikä sattumaa

Euroopan valta-asema ei ollut kohtalo, mutta se ei ollut myöskään puhdasta sattumaa, muiden kansakuntien riistämisen tai siirtomaavallan ansiota. Yhtenäisen Kiinan ensimmäisestä keisarista Qin Shi Huangdi alkaen Kiina pysyi melko yhtenäisenä keisarikuntana. Tilanne oli täysin erilainen Euroopass antiikin Kreikan ja varsinkin antiikin Rooman jälkeen; Eurooppaa hallitsi Rooman valtakunnan jälkeen lukematon joukko toinen toisiaan seuranneita pienempiä ja suurempia valtakuntia. Kiinassa syntyi Qin-dynastiaa seuranneen Han-dynastian aikana (206 eaa. – 220 jaa.) erittäin monimutkainen ja tiukasti säännelty hallintorakenne ja -koneisto. Euroopassa, joka ei oikeastaan koskaan Rooman valtakunnan jälkeen ollut missään määrin yksi yhtenäinen kokonaisuus, ei syntynyt vastaanvanlaista byrokratiaa. Euroopalla ei ollut yhtä “oikeaa” johtajaa, vaan Eurooppa koostui kauan aikaa pienistä hallintoalueista, joiden valtapyrkimyksiä rajoittivat ja muuttivat myös lukemattomat uskonnolliset selkkaukset. Kiinan ja Euroopan kehitys olisi toki voinut mennä myös toiseen suuntaan, mutta jossain määrin samanlaiset   lähtökohdat johtivat lopulta aivan erilaisiin lopputuloksiin; Kiinassakin nimittäin koettiin ennen ajanlaskun alkua samanlainen sekasorron ja keskenään kamppailevien vallanhaluisten hallitsijoiden aika kuin Euroopassa 1500-luvulta 1800-luvulle. 61)Ks. Hui, V. T. (2005). War and State Formation in Ancient China and Early Modern Europe. Cambridge: Cambridge University Press.

Söderberg ei tietenkään taloushistorioitsijana lähde kirjassaan spekuloimaan niillä syillä, jotka lopulta johtivan siihen, että Kiina jossain määrin taantui ja Euroopasta tuli hallitseva suurvalta 1500-luvulta alkaen. Victoria Tin-bor Hui on pyrkinyt erittäin mielenkiintoisessa teoksessaan War and State Formation in Ancient China and Early Modern Europe osoittamaan sen, että eurooppalaiset hallitsijat olivat usein alakynnessä hallintoalamaistensa kanssa; kapinat, sodat, vallankaappaukset ja salamurhat pakottivat hallitsijat tekemään jatkuvia myönnytyksiä niin, että verotus voitiin järjestää, vasallit tarttuivat käskystä aseisiin ja yhteiskuntarauha säilyä. Eurooppalaiset – toisin kuin kiinalaiset – hallitsijat olivat jatkuvasti alakynnessä, koska väkivaltamonopoli oli jossain määrin jatkuvasti hajanainen ja pienet heimot, kylä ja hallintoyhteisöt kinastelivat jatkuvasti keskenään. Pienillä valtioilla ei yksinkertaisesti ollut mahdollisuuksia ryhtyä rähinöimään koko Euroopan alueella. Söderbergin läpi koko teoksen painottama uusinstitutionaalinen taloushistoriallinen näkökulma on äärimmäisen tärkeä. Kuten jo aiemmin mainitsin, esimerkiksi Euroopan talouskehityksen selittäminen ei ole kovinkaan mielekästä, jos ei huomioida tiedollisen ja institutionaalisen ympäristön keskinäisiä vuorovaikutussuhteita. 62)Kirjoitin jo aiemmin siitä, miten tärkeässä roolissa instituutiot olivat taloudellisen ja hallinnollisen epävarmuuden vähenemisessä. Korot eivät laskeneet sattumalta, vaan syyt ovat ennen kaikkea institutionaalisia.

Euroopan hajanaisuus ei kuitenkaan estänyt eurooppalaisen kulttuurin syntyä. Suomalainen tieteenhistorioitsija Päiviö Latvus on teoksessaan Ymmärryksen siivet: Miksi tiede on länsimaista? pyrkinyt osoittamaan kristinuskon ja kristillisen kirkon merkityksen länsimaisen kulttuurin ja varsinkin tieteen kehitykselle. Latvus ei siis tarjoile kaikkein perinteisintä lukion oppikirjoissa toistettua tieteenhistorialliasti höpötystä – siis tarinaa siitä, miten länsimainen kulttuuri syntyi islamilaisten oppineiden antiikista siirtämien tekstien ja uskonnon merkityksen rappeutumisen varaan. En ole kristitty, mutta uskon hyvin vahvasti siihen että Raamattu tarjosi luonnonfilosofeille aikanaan mielekkään selityskehyksen; maailma ei enää näyttäytynyt satunnaiselta, vaan maailmaa voitiin järjellä tutkia ja tutkimusta piti tehdä Jumalan kunniaksi. Tämän ns. lainlaatijan olemassaolo erotti eurooppalaiset tieteentekijät muista kulttuureista. 63)En tunne tieteen- ja kulttuurihistoriaa riittävän laajasti, jotta voisin tähän sanoa mitään fiksumpaa. Latvuksen lähestymistapa minusta kuitenkin hyvin lähellä McCloskeytä. Länsimaisessa hallintoajattelussa myöhemmin vasta 1700-luvulla tapahtunut suuri murros – varsinkin Magna Cartan, oikeuksien julistuksen ja vallan kolmijako-opin seurauksena – loi modernin länsimaisen liberaalidemokratian.

Tieteellisten edistysaskeleiden, kirjapainotaidon ja myöhempien merentakaisten valloitusmatkojen lisäksi Euroopan kehitystä edesauttoi niin sanotun hallinnollisen epävarmuuden merkittävä väheneminen. Eurooppalaisen oikeusjärjestelmän vakiintuminen manner-eurooppalaiseksi säädösoikeudeksi ja Britteinsaarien tapaoikeudeksi loi entistä enemmän ennustettavuutta, joka johti muun muassa jo aiemmin mainittuun lähes koko Euroopan laajuiseen korkojen laskuun ja teki omistamisesta, säästämisestä ja investoinneista entistä turvallisempaa. 64)Chang, Y. & Smith, H. E. (2012) “An Economic Analysis of Civil versus Common Law Property“. Notre Dame Law Review 88(1): 1-56. Mannereurooppalaisessa perinteessä esine- ja varallisuusoikeus oli tapaoikeutta pidemmälle vietyä, jonka ansiosta sen käyttö ja soveltaminen oli Britteinsaarilla syntynyttä tapaoikeutta yksinkertaisempa ja nopeampaa. 65)Pierre, B. (1997). “Classification of Property and Conceptions of Ownership in Civil and Common LawRevue générale de droit 28: 235-274. Omistusoikeudet, järjestäytynyt teollistettu tavaratuotanto, voitontavoittelu ja palkkatyö eivät kuitenkaan ole vain eurooppalaiselle kulttuuripiirille ominaisia ilmiöitä; nämä olivat oikeastaan osa jo islamin kulta-ajan yhteiskuntajärjestystä. 66)ks. Rodinson, M. (1973) Islam and Capitalism. New York, NY: Pantheon Books. Länsimaisen ja islamilaisen yrittäjyyden ja voitontavoittelun tavat ja tavoitteet olivat toki erilaiset, mutta islamilaisessa maailmassa yrittäjyys nähtiin lähes altruistisena toimintana omaa itseään, yhteisöä ja ennen kaikkea Jumalaa kohtaan. Esimerkiksi niin sanottu kauppiaan periaate eli ajatus kaikkia kauppakumppaneita hyödyttävästä vapaaehtoisesta vaihdannasta on kuvattu Naisten suuran 29. säkeestä: “Te, jotka uskotte, älkää kuluttako keskenänne omaisuuttanne turhuuksiin, paitsi jos (joku menettää sitä) jonkin liikeasian kautta, joka perustui keskinäiseen sopimukseen; älkääkä surmaa tehkö”. Keskinäiseen hyötyyn perustuvaa kaupankäyntiä ei myöskään kielletty, sillä Lehmän suuran säkeessä 275 todetaan Jumalan itsensä sallineen kaupankäynnin (mutta kieltäneen jonkinlaisen koronkiskonnan).

Länsimaiset yrittäjätkään eivät välttämättä erinäisistä uskonnollis-moraalisista syistä ryhtyneet joihinkin epäilyttäviin liiketoimiin, mutta toisin kuin islamilaisessa perinteessä, länsimaissa kieltojen ja rajoitusten noudattamista pidettiin ainakin jossain määrin Jumalan kuvaksi luoman ja vapaalla tahdolla varustetun ihmisen omana asiana. Islamilaisessa perinteessä puolestaan uskottiin (ja uskotaan yhä edelleen) siihen, että tietyt liiketoimet ja toimintatavat ovat lähtökohtaisesti eettisesti arveluttavia ja aiheuttavat laajamittaista yhteiskunnallista haittaa. Näin ollen ne on pyrittävä estämään uskonnollisin kielloin, hallinnon toimenpitein ja yhteiskunnallisin toimin. 67)Kayed, R. N. & Hassan, M. K. (2011). Islamic Entrepreneurship. Abingdon: Routledge; Hassan, M. K. & Hippler III, W. J. (2014). “Entrepreneurship and Islam: An Overview“. Econ Journal Watch 11(2): 170-178; Gümüsay, A. A. (2015). “Entrepreneurship from an Islamic Perspective“. Journal of Business Ethics 130(1): 199-208.  Koraani tarjoaa yhdessä hadith-tekstien ja sunnan kanssa yrittäjän kannalta yhtenäisen maailman, joka kuvataan myös Koraanin toisen suuran 284. jakeessa: “Jumalalle kuuluu kaikki taivaassa ja maan päällä […]”. Tämän voi tulkita eräänlaiseksi “hengellisen sosialismin” ilmentymäksi.

Islamilaisen maailman vaikutusta Eurooppaan on joskus tapana ali- tai yliarvioida. Tämä johtuu siitä, että kaikkialla vaikutukset eivät olleet täsmälleen samanlaisia tai edes millään tavoin välttämättä myönteisiä. Toisaalta esimerkiksi länsimaisen (raha)talouden, kansainvälisen kaupan ja pankkitoiminnan tapauksessa keskiaikaisen islamilaisen maailman vaikutukset ovat kiistattomia. 68)Lewis, B. (1958/2002). Arabs in History. Oxford: Oxford University Press; Kocka, J. (2016). Kapitalismin lyhyt historia. Helsinki: Gaudeamus. Söderbergin teos käsittelee toki koko esiteollisen maailman taloushistoriaa, joten esimerkiksi venetsialaiskauppiaiden hyvin läheiset yhteydet muslimimaailmaan ovat voineet jäädä häneltä yksinkertaisesti mainitsematta muiden, tärkeämpien asioiden takia. Söderberg toki mainitsee yhteyksien olemassaolon. “Vuonna 991 Venetsian kaupunki lähetti suurlähettiläänsä kaikkiin naapureinaan oleviin muslimimaihin. Siitä alkoi menestyksellisen kaupan historia”, Söderberg huomauttaa. 69)s. 137. En kuitenkaan ymmärrä sitä, miksi kirjassa ei syvennytä yhtään tarkemmin islamilaisen ja eurooppalaisen finanssitoiminnan väliseen vuorovaikutukseen – Söderberg mainitsee kyllä rahajärjestelmästä muutaman sanan, mutta ei sen enempää. 70)En tunne aihetta riittävästi, jotta voisin tästä asiantuntevasti tässä jotain mainita, mutta aiheesta on saatavilla lukemattomia tutkimuksia, artikkelia ja historiallisia teoksia.

Entä se kaikki muu?

Söderbergin kirjan johdannossa korostetaan tiedon merkitystä talouden muutosten käynnistäjänä. “Yksi virstanpylväs tiedon varastointikyvyn kehityksessä oli kirjoitetun kielen synty muinaisissa yhteiskunnissa. Sillä, että tietoa voitiin tallentaa muistiin ja varastoida kirjoittamalla, oli mullistava vaikutus”, Söderberg toteaa. 71)s. 26. Toinen virstanpylväs oli hänen mukaanssa kirjapainotaidon kehitys, jonka ansiosta “tietoa voitiin varastoida tehokkaammin ja lisäksi sitä myös voitiin levittää halvemmalla”. 72)s. 26. Kysymys ei siis niinkään ole siitä, miksi jotkut ovat köyhiä, vaan siitä, mikä saa aikaan kansakuntien vaurauden. 73)s. 9. Köyhyys on luonnontila, vauraus on luonnotonta – eli vauraus pitää pyrkiä selittämään, ei köyhyyttä.

Kysymys on jo itsessään niin monimutkainen, että siihen ei voi vastata tutkimalla vain nykypäivää ja lähihistoriaa; tarkastelu on ulotettava huomattavasti kauemmas menneisyyteen niin, että ymmärretään muutoksiin vaikuttaneita voimia. Lennart Schön ja Johan Söderberg korostavatkin jo kirjan alun esipuheessa sitä, kuinka tärkeää maailmanhisoriaa on tarkastella kahdesta toisiaan täydentävästä näkökulmasta – “mistä johtuu, että olosuhteet ovat eri puolila maailmaa erilaiset, ja miten erot muuttuvat ajan myötä”. 74)s. 10. Taloushistorioitsijana he korostavat perinteisten tuotannontekijöiden – työvoiman, pääoman ja maan ja luonnonvarojen – merkitystä. 75)s. 10-13. Näiden lisäksi he nostavat esille jo aiemmin mainitun tiedon merkityksen, mutta eivät tarpeeksi tarkastele yrittäjyyttä ja yrittäjämäistä toimintaa osana yhteiskuntaa, taloutta ja instituutioita. 76)Kuhmonen, T. (2010). “Metateoria pienyrityksen toiminnasta ja yrittäjyydestä“. Liiketaloudellinen aikakauskirja 3: 301-306. Yrittäjyyden merkitystä Söderberg ei käsittele juuri millään tavoin, eikä käsitettä löydy edes muuten erinomaisesta hakemistosta. Yrittäjyys ikään kuin otetaan annettuna, vaikka yrittäjien toiminta on muovannut ja muovaa jatkossakin todellisuutta. 77)Douhan, R. & Eliasson, G. & Henrekson, M. (2007). “Israel M. Kirzner: An Outstanding Austrian Contributor to the Economics of Entrepreneurship“. Small Business Economics 29(1-2): 213-223; Lewin, P. (2015). “Entrepreneurial opportunity as the potential to create value“. The Review of Austrian Economics 28(1): 1-15.

Söderbergin teoksessa on mielestäni ihaltava määrä yksityiskohtia ja tarinankerronta on sujuvaa. Söderberg on lisäksi valinnut joitakin niin sanottuja pääteemoja, joita hän käsittelee eri näkökulmista läpi koko teoksen. Hän kiinnittää erityishuomiota siihen, miten asiat ovat muuttuneet pitkän ajan kuluessa ja mitkä tekijät ovat johtaneet havaittuihin muutoksiin. Esimerkiksi maatalous ja väestönkasvu, kaupungistuminen, maantiede ja talousjärjestelmien kehitys ovat keskeisessä osassa Söderbergin teoksessa. Söderbergiä ei voi syyttää myöskään näkökulmien puutteesta, vaikka Euroopan taloudellinen, poliittinen ja yhteiskunnallinen kehitys näyttelevätkin kirjassa merkittävää osaa. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, että Söderberg oli ruotsalaisena nostanut esille myös Skandinavian historiallisia kehityskulkuja. Teoreettisesti kirja on mielestäni monipuolinen, mutta toki näkökulmaa olisi voinut myös laajentaa huomioimalla paremmin esimerkiksi ulkovaltasuhteita ja maailmanpolitiikkaa koskevan akateemisen tutkimuksen.

Kirjan jälkisanoissa Söderberg nostaa esille Jared Diamondin tutkimuksen, jonka valossa näyttää siltä, että hänen tekemänsä tulkinnat saattaisivat olla ristiriidassa keskenään. Toisaalta “luonnon talouden kehitykselle tarjoamat edellytykset ovat olleet erilaisia eri puolilla maailmaa” ja toisaalta “inhimillinen tieto – joka ei kuulu luonnon tarjoamiin edellytyksiin – on pitkän ajan kuluessa pitänyt käynnissä talouden muutosta”. 78)s. 406. Söderbergin mukaan kyse ei kuitenkaan ole ristiriidasta, sillä “ihmiset oppivat vähitellen hyödyntämään käytännön tietoa parantaakseen elinolojaan, vaikka lunto hangoittelisi vastaan […] Tiedon kasvu on vähitellen kopa nopeutunut, ja samalla ihmiset ovat kyenneet entistä tehokkaammin muokkaamaan luontoa.” 79)s. 407.

Hieno teos, kaunis tarina – kiitos Vastapaino!

Pienistä puutteistaan huolimatta Söderbergin teos on todella hyvä ja riittävän laaja katsaus esiteollisen ajan taloushistoriaan. Söderbergin jälkeen on varsin luonnollista lukea Schönin jatkoteos. Tamperelainen Vastapaino on viimeisten kymmenen, viidentoista vuoden aikana käännättänyt ja kustantanut lukemattomia minulle henkilökohtaisesti tärkeitä teoksia, joten Söderbergin käännös vahvistaa uskoani siihen, että Vastapaino jatkaa tietokirjallisuuden kääntämisen tärkeää kulttuurityötä.

Paula Aution suomennos on pääosin hyvin onnistunut, vaikka tietyt käsitteet – esimerkiksi taloustoimikulut – minua henkilökohtaisesti sattuivatkin hieman häiritsemään. Suomennoksen laatuun ovat todennäköisesti olleet myötävaikuttamassa myös käännöksen tarkistajat, Helsingin yliopiston emeritaprofessorit Riitta Hjerppe ja Marjatta Rahikainen. 80)Rahikainen on aiemmin kirjoittanut Söderbergin kirjasta arvostelun. Henrik Lindbergin arvostelu nostaa puolestaan esille pohjoiseurooppalaisen avioliittokäsityksen merkityksen alueellisten erojen ja hitaan väestönkasvun selittäjänä Kirjaa oli kaiken kaikkiaan hyvin helppo lukea, taitto oli pääosin onnistunut ja kuvitus oli monipuolistaa. Kirjasta löytyy lisäksi lähes täydellisyyttä hipova hakemisto, josta löytyvät lähes kaikki olennaiset hakusanat ja erisnimet. Kirjan loppuun on myös – kuten jo aiemmin mainitsin – koottu iso määrä lisälukemistoa, josta osa on myös upotettu tekstiin; kirjasta ei löydy perinteisiä lähdeviitteitä kuin vain kuvista ja kuvioista, mutta tutkijoiden ja ajattelijoiden nimet nousevat kuitenkin paikka paikoin esille. Kirja soveltuu minusta parhaiten taloushistoriasta kiinnostuneelle kaduntallaajalle ja opiskelijalle, mutta taloushistorian tutkija ei välttämättä pidä siitä, miten lähdeviitteitä on niin niukalti.

Toivon Söderbergin ja Schönin kirjojen löytävän tiensä mahdollisimman monen suomalaisen talous-, yhteiskunta- ja kulttuurihistoriasta kiinnostuneen kirjahyllyyn ja lukulistalle. Söderbergin ja Schönin lähtökohta on ennen kaikkea taloushistoriallinen, mutta tämän ei saa antaa häiritä; taloustiedettä kirjassa käsitellään vain siinä määrin, että lukija ymmärtää, mitä erilaiset käsitteet tarkkoittavat, miten ne liittyvät toisiinsa ja miksi ne ovat tärkeitä tarinankerronnan kannalta.

Opiskeluaikana luin Schönin teoksen kirjatenttiä varten, mutta tuskin muistan siitä enää mitään. Ehkä parasta on kuitenkin taas noudattaa tuttua ja turvallista aikajärjestystä: ensin lienee parasta tutustua esiteolliseen aikaan ja tämän jälkeen syventyä teolliseen aikaan. Lukukokemustaan voi lisäksi täydentää tutustumalla muun muassa Karl Polanyin Suuren murrokseenn, J. R. McNeillin ja William McNeillin erinomaisen teokseen Verkottunut ihmiskunta: Yleiskatsaus maailmanhistoriaan ja Douglass C. Northin tuotantoon. 81)Toki mukaan mahtuisi nimimerkki Pseudoerasmuksen loistava taloushistorian lukulista.

Kiitos Vastapainolle hyvin tärkeän kirjan suomentamisesta!

 

Maailman taloushistoria: Esiteollinen aika
Johan Söderberg
448 s. 2016/2017. Vastapaino. €36.00 (pehmeäkantinen)

References   [ + ]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *